Outi tiesi tarkkaan, missä kiusauksessa Jyrki oli, sillä tämä oli sellaista peläten siitä joskus hänellekin kautta rantain maininnut. Hän pelkäsi ja aavisti pahaa.
Silloin — mahdotonta selittää miten — kuuli hän äkkiä, juuri leivinlapiolla leipää uuniin kantaessaan, aivan selvästi hätäisen huudon: Outi!
Ääni oli kirkas ja niin selvä, ettei siitä voinut erehtyä. Se kuului ikäänkuin hyvin korkealta tai rupesi sitten korva itsestään niin soimaan, mutta kuului se vain. Hän seisahtui keskelle lattiaa ja oli pudottaa leivän lapioltaan. Saatuaan sen kuitenkin pahojen aavistusten valtaamana uuniin viedyksi, oli hän aivan kuin hengästyneenä painanut sydänalaansa ja sitten seisahtunut ikäänkuin kuuntelemaan. Hän ummisti silmänsä ja odotti.
— Outi! kajahti se uudelleen ihmeellisen kirkkaana, joskin kaukaisena ja ohuena, aivan kuin ääni olisi uduksi hajautunut. Mutta siinä oli samalla jotakin pyytävää, jopa käskevääkin, joka teki tytön tuskaiseksi ja levottomaksi.
Hän koetti tehdä turhaksi koko asian ja ryhtyi taas töihinsä, kun samalla huuto kajahti kolmannen kerran:
— Outi!
Nyt siinä jo kuvastui hätä ja kiihkeä vaatimus, ja aivan kuin salaman iskuna valkeni tytölle koko asia. Levottomuus ja säikähdys sai vallan ja jonkun tuntemattoman onnettomuuden enne tuntui raskaana mielessä. Hänen täytyi päästä näkemään Jyrkiä… Herra Jumala… kunhan ei vain mikään onnettomuus…
Siinä samassa oli päätös kypsynyt. Siepaten sukset jalkaansa läksi Outi hiihtämään veljesten latua heidän peräänsä, toivoen, että hänellä olisi ollut siivet, joilla matkaa lyhentää.
Saapuessaan vaaran laelle ja nähdessään veljesten temmellyspaikan, valtasi heikkous hänet ja hän oli vaipua maahan. Mutta kuultuaan hetken perästä vaaran alta pyssyn paukauksen, pääsi kipeä tuskan huuto hänen huuliltaan ja hän lasketti valtoinaan rinnettä alas…
Päästyään jonkun verran toipumaan ei Ontrei voinut kyllin usein kuulla kertomusta tästä Outin avuksi saapumisesta. Yhä uudelleen kyseli hän ihmetellen, minkä värinen tuo ääni oli, miten se kuului, oliko niinkuin olisi järven toiselta puolelta venettä huutanut? Ja Outi koki selittää, mutta ei voinut antaa mitään kuvausta, joka olisi auttanut asiaa oikein ymmärtämään. Hänen kertomuksensa loppui aina siihen, että se oli Jyrkin suojelija, joka tahtoi saada hänet paikalle isäntänsä, suojeltavansa avuksi. Ja Ontrei vaipui aina näiden keskustelujen jälkeen syviin mietteisiin.