Puron äyräältä saattoi nähdä maantielle ja he silmäsivät sinne usein odottavasti. Mutta kaukaasialainen viittasi rantasarakkoon kätkettyyn veneeseen:
— Sillä pakenemme ja nousemme maihin siellä jossain järven pohjoisrannalla, josta jatkamme sydänmaita myöten matkaa siksi, kunnes pääsemme pois hevosteiden ulottuvilta. Kun eivät osu meitä näkemään sitä ennen, niin siellä tuskin arvaavat enää epäilläkään. Ainoa paha on veneellä paetessa, että näin valoisalla ajalla järven selällä kulkija näkyy kauas, joskaan ei jälkiä heitäkään…
— — — — —
Kaukaasialainen oli ollut edellisenä iltana maantien vieressä jättämässä sinne Ontrein kanssa sopimaansa liinamerkkiä, kun oli kuullut väkeä tulevan tietä myöten. Pensaan takaa piilosta oli hän huomannut, miten he olivat seisahtuneet kummastelemaan metsästä tulevaa savua, jonka tuuli oli sieltä tielle painanut. Hän ei kyllä ymmärtänyt heidän puhettaan, mutta tunsi sanan "polititsheski", jota hänestä karkoituskylässään karjalaiset kulkijat yleisesti olivat käyttäneet. Kiireesti oli hän palannut takaisin nuotiolle ja sitä heti pienentänyt, valittaen, että oli ajattelemattomuudessaan tehnytkin sen liian suureksi. Epäillen ja tuskaisena oli hän vartioinut ja odottanut koko yön, viipyen alati maantien vieressä. Sieltä oli hän vihdoin huomannut, kuinka paikkaa oli saapunut tarkastamaan urjadniekka, ja silloin oli hän kiiruhtanut toimittamaan suojattejaan turvaan. Jälkiään varoen olivat he sitten kulkeneet pitkin puroa, erityisesti suuntaa ajattelematta, mutta aikoen kuitenkin maantielle jotakin merkkiä heittämään. Sille tultuaan oli hän ajatellut, että ehkä rannan puoli olisi turvallisempi, ja mennytkin siis sinne, löytäen sieltä veneen.
Ontrei ei puolestaan ollut kovin innostunut vesille lähtöön, mutta myönsi toisekseen, että oli viisainta pysyä nyt kokonaan syrjässä niiltä mailta, joilla stanovoi ja urjadniekka tulisivat liikkumaan. Ehkä siis oli edullisinta lähteä veneellä ja viivyskellä Seesjärven pohjoisrannan saaristossa, joiden välisissä ruohosalmissa ja kaislikoissa pian pääsisi takaa-ajajistakin eksymään. Mutta siinä tapauksessa ei ollut lähtemistäkään ennenkuin illalla, jonka hämyssä parhaiten pääsisi puikahtamaan pois kylän kuuluvilta. Mutta taipale Sekehenjoelta Onnanjoelle, joka täten tuli heidän kuljettavakseen, oli ainakin hänen kuulemaansa synkintä sydänmaata, jota ainoastaan erämiehet olivat kulkeneet, oikeata karhujen laidunta, joiden parasta aluetta nämä seudut ja varsinkin salot näiden vesien ja Vienan välillä, Sekehen- ja Uikujoen seuduilla olivat. Mutta tänä vuodenaikana ei retki suinkaan ollut mahdoton, ja ehkä sittekin vähiten yllätyksille altis.
Maantieltä rupesi kuulumaan ääntä ja he kyyristäysivät piiloonsa. Tulossa oli urjadniekka sekä useita miehiä, jotka kaikki poikkesivat metsään heidän nuotionsa kohdalle. Saattoi arvata, että siellä ruvettaisiin nuuskimaan jälkiä tarkoin, vaikkakaan ei ollut luultavaa, että he mitään selvää saisivat, varsinkin kun nyt itsekin lisäksi jälkiä sotkivat tältä paikalta metsään poiketessaan.
XIII.
UNELMIA SEESJÄRVELTÄ.
Joko sorti suuren puuni,
Uskontammeni tuhosi,
Kukkalatvani kumosi?
Se kun kaatui, kansa kaatui,
Kauas kaikkosit jumalat.
Kun miehet olivat kadonneet, kumartui ruhtinatar huolestuneena sulhasensa puoleen: