Hän selitti, kuinka hän oli luolan suulta laskeutuessaan ollut tuntevinaan jonkun kosketusta olkapäällään. Entäpä se haamu, innostuneena siitä, että kenties vuosisatoihin ensimäkien ihminen oli hänen haudalleen sattunut, oli aivan päiväiseen aikaan liikkeelle ponnistautunut ja koettanut saada häneltä jotakin tarvitsemaansa apua? Mene tiedä niiden haamujen ja henkien tarkoitukset…

He puhelivat asiasta jännityksellä ja mielenkiinnolla, sillä nämä seikat ovat aina ja kaikille ihmiselle jotenkin huvittavia. Neito nojasi turvaten sulhaseensa ja tämä kertoili hauskasti kotivuoriensa kummituksista. Ontrei oli vaiti.

Hän katseli neitoa syrjästä ihaillen hänen kauneuttaan, jota yksinkertainen puku ei kyennyt paljoa salaamaan. Ja hänestä tuntui kuin olisi hän nyt siinä ollut Ontrei ja nuo tuossa Jyrki ja Outi siellä kotiniityllä.

Ilta muuttui pimeäksi. Raskas tuuli ajeli pilviä taivaalla ja pani nuotioiden liekit levottomasti roihuamaan. Metsä kohisi raskaasti ja silloin tällöin pilvien repeämästä esiin pilkistävä kuu valaisi maisemaa haaveellisella loisteellaan. Myöhään yöllä taivas taas seestyi ja ilma pysähtyi hallaiseen tyyneyteen.

XVIII.

USKOMATONTA.

Tuot' en tiennyt, tuot' en luullut,
Tuot' en uskonut ikinä.

Hän heräsi vilusta väristen Ontrein kosketukseen. Nuotio oli kerennyt hiiltyä melko syvälle ja paloi raukeammin, mutta Ontrei päästi pölkkyjä lähemmäksi toisiaan, jolloin hehku tuli kuumemmaksi. Kevyttä sumua oli kaikkialla ja sangen kylmää. Käet kukkuivat joka puolella ja aivan nuotion lähettyvillä liiteli äänettömästi suuri ja valkoinen pöllö. Tuntui omituiselta. Aurinko oli jossakin siellä hyvin matalalla ja kaukana, eikä yltänyt vielä kurkistamaan yli metsän. Kaste kiilteli hienona utuna verkoissa, joita lukit olivat yön aikana kutoneet kaikkialle.

He lähtivät tuolle pienelle korpijoelle, kaivaen mennessään muurahaismättäästä suuria ja lihavia valkoisia matoja, niinsanottuja "motukoita", joille varsinkin virran kalvossa uiskentelevat säynäjät ovat ahneita. Kiireesti koettivat he raivautua läpi puron rantatiheikön, mutta se ei ollut suinkaan helppoa.

Näki selvään, että nyt oltiin seudulla, jonne tuskin oli ihmisjalka kesäisin tunkenut. Sakeaa oli tämä ryteikkö, joka kohdassaan alkuperäisen koskematonta. Puut kasvoivat niin tiheässä puron rannoilla, että ne muodostivat aivan katoksen sen yli. Pian puro kuitenkin leveni ja syveni, laskien vihdoin pieneen lampeen ja jatkaen matkaa sen toisesta päästä. Juuri siinä, missä se laski lampeen, oli sen yli kaatunut suuri honka, muodostaen mukavan luonnonsillan. Sille he astuivat ja rupesivat kala-onneaan koettamaan. Kirkkaassa pohjahiekassa saattoi nähdä sadottain helmisimpukoita.