Kapteenilta kysyttiin siellä kylmästi ja tyynesti, haluaisiko hän ottaa mukaansa Englantiin, jonne lasti oli vietävä, kaksi matkustajaa?
Näki selvään, että kapteeni hätkähti.
— Onko passia?
Hän kysyi sitä hiukan viivytellen.
— Miehellä on, mutta vaimolla ei ole.
Ja hän ojensi kapteenille oman passinsa, johon moni stanovoi oli lyönyt leimansa.
— Sooo-o, suomalainen?
— Niin on, vaikka ei hän suomea tai ruotsia osaa, sillä hän ei ole asunut kotimaassaan. Vaimonsa onkin venäläinen. Ja maksu on hyvä.
Kapteeni epäröi, mutta kuinka siinä puhuttiin ja soviteltiin, suostui hän viimein. Hän olisi jo udellut enemmänkin, mutta nuorukainen oli silloin sanonut, että oli parempi hänelle olla mitään utelematta. Mitä ne asiat häneen kuuluivat, sillä olihan passi laillinen. Mutta tarpeetonta oli kenenkään nähdä heidän laivalle tuloaan ja siellä oloaan niin kauan kuin oltiin näillä vesillä.
Noustiin kannelle ja kapteeni sai nähdä matkustajansa, jotka seisoivat tuossa ulohtaalla. Nuorukainen meni maihin taas ja läksi uudelleen välinpitämättömän näköisenä kävelemään seuralaistensa kanssa, sopien heidän kanssaan siitä, miten he pääsisivät huomaamatta pujahtamaan laivalle.