Ja Juho kääntyi katsomaan. Eva keinui vedessä keveästi ja sievästi, valkoinen ruumis kuultaen kirkkaan kalvon läpi. Hän ui pitkin ja voimakkain vedoin, halkoen sievästi pyöreillä käsivarsillaan veden kalvoa. Hartiat ja kaula kohosivat kauniisti pienten aaltojen pinnasta. Juho tuijotti vaimoonsa hengähtämättä, mitään sanomatta, melkeinpä mitään ajattelematta, mielessä vain jonkunmoinen ukkospilven vertainen valtava tunne odottavan onnensa autuaallisuudesta ja ihanuudesta. "Minun, minun, minun", jyskyttivät hänen ohimonsa, ja hänestä tuntui kuin olisivat kaikki elolliset olennot, sirkat, paarmat, kärpäset ja kaikki siivelliset pysähtyneet katsomaan hänen rinnalleen Soljalan nuorta emäntää ja kateellisina sitten vilkaisseet häneen supisten toisilleen: "Hänen, hänen, hänen!"
— Mene nyt jälleen paikallesi! huusi Eva vedestä ja taas Juho totteli nöyrästi. Nyt tuntui totteleminen hänestä äärettömän mieluiselta, sillä hänen sieluunsa oli äkkiä valahtanut riemullinen tietoisuus siitä, kuinka autuasta oli omistaa tuollainen aarre, varsinkin kun ei ollut siihen vielä koskenut, ei pienimmälläkään tavalla särkenyt sitä kuvankirkasta puhtauden tuntua, joka siitä hohti kaikkialle. Hän kuuli jälleen takaansa noita lumoavia ääniä, vaatteiden kahinaa ja sukkien suhinaa, ja vaipui siihen tunnelmaan kuin pehmeään, lämpimään, aurinkoiseen pumpulipilveen, tuijottaen eteensä näkemättä mitään ja kuunnellen mitään kuulematta. Ja hän heräsi vasta siihen, että Eva kosketti häntä hartioihin ja sanoi:
— Mennään nyt sisään. Minua niin kaffettaa.
Juhosta tuntui kuin olisi jokainen sana, joka Evan huulilta putosi, ollut kuin ihme, kirkas tähdenlento, jonka nähdessään vaistomaisesti pysähtyy ja yrittää ajatella ja toivoa jotakin, mutta ei kerkeäkään sanoa muuta kuin "ah!", ja hän nautti sanomattomasti siitä vapaasta esiintymistavasta ja naivista luonnollisuudesta, jonka Eva oli käytöksessään häneen nähden omaksunut. Hän ei tiennyt sitä, että Eva nyt sukupuolensa vaistomaisella tarkoituksella käytteli naisen väkevimpiä ja vaarallisimpia aseita, millä saada mies pauloihinsa, että naisella on satakin eri vivahdusta hallussaan, joilla hän kuten väriänsä vaihtava eläin mukautuu aina kulloinkin esillä olevan "maan laadun" mukaan. Ja totta puhuen ei Juho taaskaan ollut siinä mielentilassa, että olisi voinut tehdä mitään järjellisiä huomioita ja johtopäätöksiä, sillä hänen aistinsa oli kokonaan vallannut se puhdas ja viileä ihon tuoksu, joka raikkaan veden jäljeltä hohti hänen seuralaisestansa. He kulkivat rinnakkain vaiti ollen, kunnes Eva navetan kohdalla äkkiä sanoi:
— Mennäänpä sikalaan possuja katsomaan!
Niin mentiin. Valtaisena läjänä siinä maata kelletti onnellinen ja jälkeläisistä rikas äiti, ja kuuluva maiskutus sekä silloin tällöin pieni tyytymätön vingahdus ilmaisivat, että luonnon mahtavat voimalähteet olivat parhaillaan vuodattamassa valkoista runsauttansa imeviin ja nälkäisiin suihin. Pientä saparoherrasväkeä tunkeili mamman vatsapuolella tupaten täynnä, riidellen hiljalleen parhaista paikoista ja sysien toisiaan. Mutta mamma makasi raukeana ja tyytyväisenä, vain pienellä tyytyväisellä ja unisella röhkäisyllä sekä silmäin raotuksella ilmaisten huomanneensa, että Soljalan isäntä ja emäntä olivat saapuneet varpajaisiin, osoittamaan hänelle tulevaa kunnioitusta. Eva seisoi ääressä vaiti ollen, mutta kiinteän uteliaana, ja Juho katsoi häneen syrjästä iloinen ja odottava hymy suupielessään. Kärpäset surisivat sataisena parvena ja lannan voimakas tuoksu oli aivan sietämätön.
— On siinä nyt Pahna-Liisalla lapsia aika liuta, sanoi Juho.
— On. Mennään nyt, vastasi Eva, ja niin he menivät.
* * * * *
Ruokasalissa otti Leena heidät vastaan loistavin silmin ja hyvästä tuulesta muhoillen. Lumivalkealle liinalle oli katettu kahvivehkeet, kermat, sokerit ja maukkaat vehnäset, ja Juho katseli ällistyneenä, millä sanomattoman hyvällä maulla Eva antoi kaiken itselleen maistua. Kun sitten ensimäisen sarjan toinen kuppi oli juotu ja pidettiin pientä välihetkeä, että jaksettaisiin aloittaa toinen sarja, rykäisi Eva veitikkamaisesti, katsoi mieheensä ja sanoi: