— Kyllä onkin. Vähitellen puutut niihin yhä enemmän, kunnes ne kerta siirtyvät sinulle itsestään. Mutta meidän täytyy harkita nämä asiat perinpohjin, sillä uudistuksiin ei saa ryhtyä päätäpahkaa, vaan tarkan mietinnän jälkeen. Mutta onhan meillä tänä iltana vielä aikaa.
— Miksi ei vielä huomennakin?
— Minä lähden taas huomen-aamulla viikoksi sinne suolle.
— Niinkö!
Evan äänessä oli hiukan pettynyt sävy. Juho katsoi häneen kiinteästi ja jatkoi sitten:
— Olen järjestänyt täällä kotona työt, joista vouti pitää hyvän huolen. Heinäntekoa jo aloitetaan. Suolla täytyy olla johtamassa työväkeä, sillä siellä ei ole kylliksi tottuneita. Sitäpaitsi täytyy siellä ampua rikki eräs suuri kallio, joka ties mistä on aikoinaan tipahtanut keskelle suota, juuri siihen paikkaan, missä suuret viemäriojat yhtyvät. Sitä eivät miehet siellä osaa tehdä, vaan täytyy minun mennä neuvomaan.
— Ja sinäkö osaat?
Eva oli kysynyt tämän yht'äkkiä leikillisesti ja ystävällisellä sekä herttaisella äänellä.
— No, tapaili Juho vähän hämmästyneenä, tottakai sitä nyt sellaista täytyy maamiehen osata.
— Ja vastako lauantaina tulet takaisin?