* * * * *
Juho ja Eva eivät olleet vielä olleet naimisissa kovin monta viikkoa, eikä Eva ollut tietenkään ehtinyt toteuttaa aikeistaan mitään sellaista, joka vaati pitempiä valmistuksia ja suurempaa, perinpohjaisempaa työtä. Mutta siitä huolimatta ei Soljalan isäntäväen suojia olisi enää entisiksi tuntenut, aloittipa sitten vaikka keittiön etehisestä. Yksinkertaisilla keinoilla ja pienillä rahoilla oli Eva pukenut talonsa niin, että sen jokainen suoja oli siisti, puhdas ja kodikas — niin, että jokaisessa suojassa oli jotakin, joka osoitti hyvää makua ja aistia. Keittiön porras oli niin siisti, ettei kenelläkään enää haluttanut astua sille pyyhkimättä tarkoin jalkojaan aina ehyeen porrasralliin. Etehisen pienet ikkunat oli pesty puhtaiksi niissä vuosikymmeniä rauhassa pesineistä lukinverkoista ja kärpästen jäljistä, seinät oli puhdistettu ja maalattu vaaleiksi tavallisella öljyvärillä, ja nurkkaan oli sijoitettu käytännöllinen ja helposti puhtaana pidettävä pesulaitos, jossa nyt oli aina puhdas vesi. "Lehmille te kyllä muistatte kantaa tarpeelliset vedet", oli Eva sanonut, "ja niin pitää tehdäkin, mutta yhtä tärkeätä lienee ihmistenkin veden tarve." Jokaisen pesijän velvollisuus oli pestyään muuttaa astiaan puhdas vesi, ja jos vesisäiliö oli tyhjentynyt, hakea siihen uutta. Saippualla oli oma reikäkuppinsa, ettei se pääsisi sulamaan, ja käsiliina riippui naulassa, jonka yläpuolella olevaan levyyn Eva itse oli maalannut seuraavan ohjeen: "Ainoastaan puhtaaksi pestyt kädet saa pyyhkiä tähän liinaan." Eva tiesi ja oli nähnyt, kuinka epäsiistit ihmiset vain hiukan virauttavat käsiään, siksi että lika parhaimmilleen ihon pinnassa likoaa ja irtautuu, pyyhkien sitten koko likamäärän — käsiliinaan.
Keittiö oli kuin uusi, vaikka suuria keinoja ei oltu vielä ehditty senkään kuntoon panemiseksi käyttää. Lattia oli maalattu vaalean harmaalla öljyvärillä, sitten kun se ensin oli pesty ja tasoitettu höyläämällä siitä pahimmat kulumaharjanteet. Ja mikä tärkeintä — sen oli maltettu antaa perinpohjin kuivaa, niin että se kesti kulumista kaksin verroin. Ikkunat oli puhdistettu ja ikkunalaudat sekä postit maalattu valkoisiksi. Keittiön penkit oli maalattu hyvin vaalean keltaisiksi ja samoin vanha pöytä, joka nyt oli ikäänkuin itsekin ihastunut uutuuteensa. Astiakaappi oli uusittu päältä samaan väriin, mutta sisältä valkoiseksi. Suurin osa astioita oli kuitenkin nostettu uuden tiskauspöydän yläpuolella olevalle yksinkertaiselle, mutta käytännölliselle astiahyllylle, jonka, samoinkuin koko tiskauspöydän taus ja ympäristö oli peitetty lujalla, vaalealla linoleumimatolla. Hällä oli kaunis kuin morsian, saatuaan valkoisesta liimaväristä itselleen uuden ja puhtaan muodon. Jauho- ja suolasalkkarit oli uusittu ja maalattu, sekä riippuivat hällän vieressä puhtaina, täysivatsaisina ja tyytyväisinä kuin mitkäkin matamit. Jokaisella esineellä oli oma paikkansa, jonne se oli kädestä laskettava.
Ihmeitä nähtiinkin nyt tässä keittiössä. Sitä korjatessaan oli Eva antanut väen syödä pirtissä, ja laittoi kaikki valmiiksi, ennenkuin hän päästi väen sinne takaisin. Kun se hetki sitten tuli, meni hän edellisenä iltana pirttiin väen illallis-aikana ja ilmoitti heille mielipiteensä lyhyesti ja päättäväisesti. "Huomenaamulla", sanoi hän, "syödään jälleen keittiössä täsmälleen kello kahdeksan. Mutta huomatkaa, etten aio antaakaan uutta keittiötäni sotkea. Jokainen saa luvan pestä kätensä ja karistaa pahimmat liat vaatteistaan ennen sinne tuloaan. Etehisessä on sitä varten pesulaitos, ellette ehdi muualla pesemään. Ja jalat on siistittävä, sillä ruokailuhuone ei ole mikään navetta, johon sopii mennä lantasaappaillaan. Tähän on teidän paras vastustelematta taipua, sillä se on teille itsellenne hyvä. Aika on jo oppia siisteyttä ja ihmistapoja."
Kun sitten seuraavana aamuna tuli suuruksen aika, odotti Eva jännityksellä väen tuloa. Jo tuli ensimäinen renki tavalliseen vanhaan tapaansa, mutta joku seikka pysähdytti hänet jo portaitten edessä. Eva hymyili itsekseen: portaan puhtaus se miehen siihen seisahdutti. Hämillään hän pyyhki jalkansa tarkkaan ja tuli etehiseen. Siellä pistivät hänen silmäänsä heti pesulaitteet. Mies vilkaisi käsiinsä ja huomasi, että ne olivat likaiset. Hän kääntyi katsomaan lakillensa sijaa ja äkkäsi uuden ja käytännöllisen vaatenaulakon. Siihen heitti hän lakkinsa, otti sormiensa nenillä saippuan ja rupesi pesemään. Mutta juuri kun hän oli ottamassa pyyhettä naulasta, huomasi hän kirjoituksen sen yläpuolella, vilkaisi käsiinsä ja virutti niitä uudelleen. Vasta sitten hän kuivasi ne. Ohjeen mukaan hän sitten kaatoi likaveden pois omaan paikkaansa, virautti astian ja laski siihen uutta vettä, vilkaisi ympärilleen ja astui keittiöön. Siellä odottivat häntä uudet kummat.
Leena oli saanut ylleen suuren vaalean talousesiliinan, joka antoi hänelle juhlallisen ja siistin ulkonäön. Kaiken puhtaus ja kauneus tuntui miesparkaa ihan häikäisevän ja hän istahti nolona ovensuuhun ensin ikäänkuin epävarmana koetettuaan uuden ja hienon näköistä tuolia, että kestääkö se. Mutta Eva sanoi:
— No päivää, Aapo! Miltä Aaposta nyt näyttää minun uusi keittiöni?
— No oikein on koreeta. Niinkuin herroissa ainakin.
— No miksi ei talonpojalla saisi olla yhtä siistiä ja kaunista kuin herroillakin?
— Ka, miksipä ei. Ei ole sitä vain tähän maailmaan asti niin ruukattu.
Ei ole talonpojan kannattanut.