Vihdoin kävi asema kiusalliseksi. Sotamies Lusti, joka jo oli joltisestikin päissään, oli hänkin kiehtoutunut vieraan silmiin tuijottamaan, tunsi sielunsa hämäryydestä huolimatta jotakin ilkeätä ja vierasta vaikutusta, hyppäsi tuoliltaan rikkoen lumouksen voiman ja ärjäisi tulijalle:
— Käy sisään, mies, äläkä siellä turhia tuijottele!
Silloin mies astui hitaasti ja arvokkaasti sisään, tervehti kumartaen joka puolelle ja sanoi sulavasti ja kohteliaasti:
— Täytynee tulla, koska kristitty ihminen sitä nimenomaan vaatii.
— Ei täällä pelätä, vaikka olisit itse paholainen! ärjäisi siihen vastaukseksi Lusti, jota vieraan ynseä käytös harmitti. Mutta vieras ei enää ollut häntä kuulevinaan, vaan kysyi isännältä yösijaa, joka luvattiinkin. Lustipa ei kuitenkaan heittänyt häntä rauhaan, vaan siirtyi vähitellen kierrellen ja kaarrellen vieraan läheisyyteen, kunnes röyhkeästi istahti hänen pöydännurkalleen ja rupesi tuijottelemaan häntä hävyttömästi silmiin. Ja kun vieras yritti viedä viinilasia huulilleen, tyrkkäsi Lusti sen kuin vahingossa hänen kädestään, niin että se kirposi lattialle ja meni sirpaleiksi. Samassa hyppäsi vieras pystyyn, silmät leimahtivat pahanenteisesti ja hän tempasi miekkansa huotrasta. Tuimasti kysyi hän:
— Riitaako haastat?
— Riitaa! vastasi Lusti kiukkuisesti, sillä humalapäissään hän oli nokkautuva ja pahankurinen. Ollenkaan pelkäämättä hänkin veti miekkansa ja ärjäisi peloissaan katseleville juomaveikoilleen:
— Tilaa tupaan, että saan listiä tältä kukkoilevalta herralta korvat!
Lusti ei siedä öykkäreitä eikä ole vielä milloinkaan ketään pelännyt!
Pian nähdään, mieskö vai piru on nuttusi sisällä.
Ja samassa oli tuima ottelu käynnissä.
Santtepekki istui tyrmistyneenä nurkassaan, jossa häntä oli tuskin huomattu. Häntä kauhistutti se tapa, jolla Lusti oli esiintynyt, mutta samalla hän tunsi kunnioittavansa Lustia. Miksi oli tämä tuntenut tuollaista vastenmielisyyttä vierasta kohtaan? Nähtävästi siksi, että hänen koko olemuksensa nousi kapinaan hänen läsnäoloansa vastaan. Lusti ilmeisesti tunsi, että tuo musta mies oli heidän kaikkien yhteinen vihollinen, jolta ei ollut mitään hyvää odotettavissa, ja suoran sydämensä käskystä pyrki heti hänen kimppuunsa saadakseen hänet karkoitetuksi. Santtepekki aavisti, että vieraalla tulisi olemaan Lustista parempi vastus kuin oli odottanutkaan, sillä Lustilla oli lapsen mielen kirkas panssari rintansa suojana. Santtepekkiä jännitti kovasti ja hän seurasi ottelun kulkua sydän pamppaillen.