Sun haltuus annan, isäni,
Mä sielun, ruumiin, henkeni,
Suo suloisesti maataksein
Ja apus aina saadaksein.
Suo nousta jälleen raitisna,
Sua kiittämähän valmisna,
Mull' ole aina armias,
Suloinen, hyvä, laupias.
* * * * *
Kun kerjäiäis-äijä aamulla teki lähtöä, kysyi hän muun puheen lomassa isännältä:
— Jos nyt Jumala olisi halukas korvaamaan sinulle suuria surujasi ja onnettomuuksiasi, niin mitä ensiksi haluaisit?
Isäntä katseli häneen pitkään, mutta hymähti sitten, arvellen vieraan laskevan leikkiä:
— Mitä nyt näihin ajallisen elämän tarpeisiin tulee, niin olisihan puuttumaton leipä kuolemaan saakka hyvä olemassa.
Vieras sanoi vakavasti:
— Sen Jumala sinulle ja vaimollesi varmaan suopi. Mutta olisiko sinulla ehkä vielä joku toivomus?
Isäntä mietti ja katsoi vaimoonsa, joka vaieten oli kuunnellut heidän keskusteluaan. Vihdoin hän sanoi: