— Kun ajallisesta on huoli pidetty, on edessä iankaikkisuus. Toivoisin hartaasti, että Jumala armossaan lahjoittaisi meille iankaikkisen autuuden ja että silloin saisimme tavata rakkaan poikamme.
Vieraan ilme oli vakava ja hänen katseensa läpitunkevan kirkas hänen sanoessaan:
— Mitä anoit, se tapahtukoon! Jos nyt Jumala olisi päättänyt täyttää kolmannenkin toivomuksesi, niin mitä vielä anoisit?
Isäntä ryhtyi harkitsemaan asiaa, kynsien korvallistaan ja katsoen kysyvästi vaimoonsa. Tämä ei kuitenkaan sanonut mitään. Lopuksi isäntä selitti hämillään:
— Kun on nyt taattuna jokapäiväinen leipä ja autuas lähtö, niin eihän tässä muusta enää väliä. Se ei, näet, tämä tavallinen hämäläinen rahvaan ihminen enempää älyä kaivatakaan…
— Olkoon sitten siunaus työllesi kolmantena korvauksena, lausui vieras hymyillen.
— Sitäpä aina ihminen tarvitseekin, myönnytti nyt isäntä ja jatkoi, ottaessaan kirveen seinältä: Kun siunautuisikin voimia vielä runsaasti, että jaksaisi saada tämän töllin ja muut huoneet hyvään kuntoon, niin olisihan jo sekin jotakin.
— Varmasti siunautuu, vakuutti vieras ja lähti.
Isäntä ja emäntä jäivät katsomaan hänen jälkeensä, tuntien sydämessään rauhaa ja iloa.