XXV.
PAHA ON SYÖDÄ SAAMATONTA, AJAA NÄKEMÄTÖNTÄ.
Surma syömättä elääpi,
Maan kumma makoamatta,
Kova onni kuolematta.
Erottuaan Merkistä, jolle oli tehnyt niin arvokkaan palveluksen, käveleskeli hukka pitkin Ilmolan maita ja Kääpälän seutuja, kunnes löysikin Katilan autioksi jääneen kaskituvan ja rupesi sitä pitämään yöpaikkanaan. Lähdettyään sitten taas kerran vaellukselleen, katselemaan itselleen aamiaista, näkikin hän jo kaukaa, että on tulossa vastaan pukki ja pässi. Sitä nyt hukka pysähtyi ihmettelemään, mikä on saanut pukin ja pässin näin kauas metsään, ja vielä nämä Kääpälän vanhat elukat.
Hukka ei tiennyt, että Kääpälän pukki ja pässi olivat tulleet todella vanhoiksi, eivät jaksaneet enää raataa eivätkä saaneet kylässä tarpeellista rauhaa. Päättivät, äijä parat, lähteä pois koko kylästä, varsinkin kun akat rupesivat katsomaan kieroon, että noitahan nyt tässä syöttää saa, vaikka eivät enää pysty mitään tekemään. Pois lähtivät siis vanhat palvelijat ja yhtenä nyt mennään tietä myöten, kompuroidaan.
Oli siinä sitten tiellä vanha jauhokulin kuori ja äijät seisattuivat sitä katsomaan. Lopuksi sanoi pukki pässille: »Mitä tieltä löydetään, sitä tiellä tarvitaan, heitä kuli sarvillesi.» No, pässi otti sen jauhomaton siitä sarvilleen ja niin lähdetään taas kulkemaan.
Oli siihen sitten tielle kulkijalta pudonnut kaksi kaalinpäätä, isompi ja pienempi. Taas sanoi pukki pässille: »Mitä tieltä löydetään, sitä tiellä tarvitaan: pane nuo kaalinpäät siihen kuliin.» Pässi teki kuten sanottu, ja sitten he poikkesivat isolta tieltä metsätielle ja lähtivät kulkemaan sitä. Kulkivat hyvän aikaa, kun jo näkevätkin, että itse hukka on tulossa vastaan. Mikä nyt neuvoksi? Seisotaan ja katsotaan siinä, kun hukka tuleskelee hiljalleen.
Mutta pukki keksitkin keinon. Kun hukka on jo niin lähellä, että hyvästi äänen kuulee, sanoo hän pässille käskevästi: »Otappas se suden pää kulista!» Pässi ottaa säkin sarviltaan ja sieltä, sen pienemmän kaalinpään. »Ota se isomman suden pää!» komentaa pukki ja pässi ottaa. »Kas, nyt meillä on jo kaksi suden päätä ja tuosta saadaan kolmas, kunhan tuo hukka vain saapuisi lähemmäksi. Ollaanhan pelottelematta sitä! Sudet ja varsinkin suden päät, ne ovat vasta makeita syödä!» Näin toimittaa pukki pässille ja pässi on vihaisen näköinen ja aina tuon tuostakin töpsäyttää jalkaa, mutta pukki haukkaa kaalinpäästä suunsa n ja kehuu sudenpäitä hyviksi.
Oudostellen kuuntelee nyt tätä keskustelua hukka ja ihmettelee itsekseen, että nämähän nyt taitavat vasta väkeviä miehiä olla, kun ovat jo kaksi sutta tappaneet ja syöneet. Eipä taida ollakaan syytä aivan iltikseen niiden kimppuun käydä, vaan parempi on katsoa, ettei ole katumista. Siksipä susi poikkeaakin syrjään tieltä tarkistaakseen kulkijain puuhia.
Mutta pukki ja pässikin poikkesivat tiepuoleen ja rupesivat keittämään niitä kaalinpäitä suurella, kahden korvon vetoisella kattilalla, jonka viinankeittäjät olivat sinne jättäneet. Juuri kun he siinä keittopuuhissa hommailivat, kuulivat he risun räsäyksen ja näkivät hukan taas lähestyvän. Silloinpa äijät tapasikin kova pelko ja molemmat kapasivat suureen puuhun katsomaan, tulisiko hukka heidän keittopaikalleen. Tulihan se, ihmeissään lähestyi ja nuuski sekä pataa että puuta, katsellen ylöspäin. Silloin valtasi pukin pelko ja hän määkäisi pässille: »Minä putoon!» Pässi häntä koetti vahvistaa ja sanoi: »Älä putoo, se syöpi!», mutta pukki määkäisi surkeasti: »Putoon minä! En ole enää kuin sarvieni nenistä kiinni!» Ja siinä samassa pukki jo pudota muksahti suoraan suden niskaan, jolloin tämä vilauksessa katosi metsään. Luuli näet, hukka, että nyt se tuli, hyväkäs, häntäkin ottamaan, että saisi lisää sudenpäitä kattilaansa, joka sekin näkyi olevan niin tavattoman suuri. Niin söivät pukki ja pässi sitten rauhassa keitoksensa, jota oli niin paljon, että pässi jo lopuksi tuumi: »Söisi suu, vetäisi vatsa, vaan ei kestä heikot sääret!» Niin pääsivät he jatkamaan tietänsä. Viimein he tulivat Katilan autiotuvalle, nukkuivat siellä yönsä ja lähtivät seuraavana aamuna virkistyneinä jälleen kotiinsa kertomaan, mitä kaikkea olivat nähneet ja kokeneet.