Siinä kohta kourihinsa
Kaappasi käpälihinsä,
Tappoi hiiren hirveästi
Ja kaotti kauheasti.
Ennen kuin seurataan etemmäksi Jussin retken vaiheita, on vihdoinkin annettava tarkempia tietoja hiirestä ja hänen väestään, koskapa hänestä on jo aikaisemminkin mainittu ja koska hänellä on kissan elämässä niin suuri merkitys.
Ennen on kerrottu, että hiiri on pahan luoma ja että luoja loi kissan sille koppariksi. Alottelee hiiri elantoansa sitten, rakentaa itselleen talon ja joutuu sammakon naapuriksi. Tutustellaan siinä naapurukset, käydään toisissaan ja ystävinä eletään, kunnes kerta tuli nälkä ja kova aika kummallekin. Täytyi lähteä ruoan hankintaan. Molemmilla olikin melkoinen pyyntionni, sillä sammakko löysi pienen lieron ja hiiri talon multapenkistä kuolleen russakan. Touhuissaan nyt äijät veivät saaliinsa kotiin ja syöttivät sen pojilleen. Mutta paljonkos nyt kuolleesta russakasta ruoaksi on! Nälkäisenä hiiri ajatteli, että ehkäpä sammakko antaisi hänelle omastaan lisää, ja meni sammakon talolle. Täällä isäntä parhaillaan syötti poikiansa, joita oli niin paljon, että ihan kuhisemalla. Ahneesti hiiri nyt katseli äärestä ja arveli mielessään, että on sammakolla poikia, vaikka toiselle syötettäväksi. Tottapa hiiri oli niin nälkäisen näköinen, koskapa sammakko älysi hänen ajatuksensa ja vihaisesti ärjäisi: »Mitä sinä minun pesälleni tulet! Syöt vielä kaikki minun poikani.» — »Enhän minä söisi niitä», puolustelihe hiiri, »jos heitä nyt vähän maistaisinkin!» Sammakko ryntäsi silloin vieraansa niskaan ja siinä syntyi semmoinen tappelu, että se nyt oli vallan hirveätä. Ja sammakko oli oikeassa, sillä jos hän olisi antanut hiiren edes maistaa poikiaan, niin kyllä tämä pian olisi makuun päästyään niistä kaikistakin selvän tehnyt.
Saatiin sitten kuitenkin naapurirauha jälleen solmituksi, vaikka molempain sappi kiehuikin aika tavalla. Katsellessaan sammakon elämää sanoi hiiri eräänä päivänä: »Miksi sinä vedessä asut ja mitäs siellä teet? Parempihan toki on maalla olla.» Sammakolla juolahti silloin koston tuuma mieleen ja hän vastasi kehuen. »Ei veikkonen! Parempi minun olentoni vedessä on kuin sinun maalla. Kunpa tulisit kerta sinäkin veteen niin näkisit, kuinka siellä on hyvä olla. Kyllähän tämä maalla olo tunnetaan.» Silloin tuli hiiri todellakin uteliaaksi ja pyysi: »No, viepäs minutkin veteen, että saan koettaa, mitenkä siellä eletään.» Sammakko oli heti valmis ja neuvoi: »Laitahan lanka jalkaasi, että sidotaan sinut sillä minun kinttuuni.» Hiiri teki käskyn mukaan ja niin mentiin yhdessä lammikkoon. Sammakko sukelsi ja rupesi vetämään hiirtä veden alle; hädissään tämä siinä pinnalla uiskenteli ja pyöriskeli Tuonpa näki ilmassa kiitelevä teräväsilmäinen haukkaa tuikaisi alas ja otti hiiren kynteensä, jolloin sammakollakin tuli lähtö yläilmoihin. Niin saivat sammakon kostonhimon vuoksi naapurukset surkeasti surmansa.
Kun hiiren lapsia rupesi nyt ankarasti köyhyys ja nälkä ahdistamaan, arveli vanhin poika, jolle isännän arvo periytyi, että kyllä tässä täytyy jotakin tointa ruveta pitämään. Mitäpäs muuta kuin hän avasi räätälinliikkeen ruveten tekemään kansalle kaikkea vaatepartta, mitä se suinkin tarvitsi. Liike kävi hyvin ja puute oli kaukana. Mutta eräänä päivänä ilmestyikin työhuoneen ovelle kissa, joka hiiren silmillä katsottuna on kauhistuttavan suuri peto. Vavisten kysyi nyt pikku räätäli, mitä asiaa isolla isännällä olisi. »Tulin takkia teettämään mestarilla», vastasi kissa harvakseen, uteliaana katsellen hiirtä, joka istui pöydällään jalat ristissä allansa ja ompeli, että suihke kävi. »Ka, mikäpäs siinä, tehdään vain herralle takki!» sanoi hiiri, tempasi mittanauhan ja rupesi ottamaan kissasta takin mittaa, luvaten suorittaa työn joutuin ja hyvin.
Mutta eihän hiiri parka ollut ennen kissan kokoiselle eläimelle mitään ommellut ja niinpä hän leikkasikin kankaan pilalle eikä saanut siitä takkia syntymään. Kun kissa tuli sitä noutamaan, täytyi hiiren ilmoittaa, ettei siitä takkia tullutkaan. »No mikä siitä tuli?» kysyi nyt kissa hiukan karmeasti. Hädissään hiiri valehtelu »Housut.» Kissa tyytyi siihen, koska hän sattui tarvitsemaan housujakin, ja poistui odottamaan niiden valmistumista.
Mutta jos oli takkia vaikea tehdä, niin housut ne vasta konstikkaat olivat. Kun kissa tuli niitä noutamaan, täytyi hiiren taas hädissään tunnustaa: »Ei niistä housuja tullut.» — »No mikä niistä tuli?» — »Liivit». Kissa tyytyi vielä kuitenkin ja meni pois odottelemaan liiviensä valmistumista.
Hiiri parka oli kuitenkin silponut ja leikellyt kankaan niin pahasti pilalle, ettei siitä syntynyt liivejäkään. »Ei siitä liivejä tullutkaan», selitti hän kissalle. »No mikä siitä tuli?» — »Lakki.» Kissa marahti pahasti, mutta piti vielä suunsa kiinni.
Nyt oli hiiri päivissä. Hikipäissään hän koetti sommitella kankaan tilkuista lakkia, mutta turhaan. »Ei siitä lakkia tullutkaan», hätäili hän kissalle, joka vaativana oli ilmestynyt oven suuhun odottamaan.
»No mikä siitä tuli?» — »Tuppi.»