— Jos vertaisenaan ottaa ja suostumustasi pyytää, niin silloin kyllä. Mutta jos et rakasta, vaan hän tahtoo sinut viedä orjakseen, kuten on kauneimmat kaikki jo meiltä vienyt, ensin häpeässä pidelläkseen ja sitten orjana raskasta työtä teettääkseen, niin älä ikinä alistu, vaan surmaa itsesi. Lupaatko?
Ja Laila kohotti polttavan katseensa ja punastuvat kasvonsa isäänsä kohden sanoen hiljaa:
— Lupaan.
He menivät kotaan. Raukea tuli lekotteli arinalla, levittäen hiukan valoa hämäryyteen. Ympärillä istuivat melkein kaikki miehet ja naiset, arasti ja pelonalaisesti vilkuillen ympärilleen. Kaikki oli vallannut Staalon päivällä antamien käskyjen johdosta pahat aavistukset, mutta kukaan ei kysynyt, mitä oli tapahtunut tai mitä oli tulossa. Ukko istahti taljalleen tarttuen kannukseen ja ruveten sitä vaiti ollen näpähyttelemään. Laila asettui hänen vierelleen katsellen alakuloisesti riutuvaan hiilokseen.
Ulkoa kuului askeleita. Eräs poromiehistä sieltä saapui ja liittyi hiljaa muihin.
— Missä on Aslak?
Ukko kysyi sitä tiukasti, kuin vaatien.
— En tiedä, ei ole näkynyt. Aikaisin aamulla jo lähti ajamaan.
Ukko vaipui taas hymähtäen mietteisiinsä. Talvinen ilta kävi jo sysipimeäksi ja tulen levoton liekki leimahteli eriskummallisina kuvina pitkin kodan seiniä. Savu muodostui omituisiksi olennoiksi, jotka koettivat päästä kohoamasta kodan aukkoon, mutta olivat pakotetut siitä menemään kuin ahdistetut. Vallitsi mitä syvin hiljaisuus, jota häiritsi ainoastaan tulen ritinä ja tuulen alakuloinen suhahdus kotamännyn latvassa. Äkkiä kumartui Staalo eteenpäin ikäänkuin yhä tarkemmin kuunnellakseen. Kaukaa kuului outo, pitkäveteinen, kolkko ulvonta, joka kohoamistaan kohosi, kunnes taas vähitellen laskeutui ja kuoli pois, taas vähän ajan kuluttua uudelleen kohotakseen. Vaikka korven pienet heinäkengät olivat sen äänen usein kuulleetkin ja pelkäämättä sen antajaa ahdistelleet, kouristi heidän sydäntänsä kuitenkin joka uudemman kerran kohdalla mitä jäätävin kauhu. Inhimilliset hermot eivät kestäneet tätä ääntä, joka lähti nälkäisen suden kurkusta, kun se sysimustassa yössä samoaa pitkin jäistä erämaata hakien saalista.
Näytti kuin olisi hymyn tapainen äkkiä lennähtänyt Staalon kasvoille.