Ennenkuin nuorempi kerkesi muuttaa kiivaat olkapäidensä kohaukset uudeksi lappalaisten oikeutta halveksivaksi lausunnoksi, jatkoi Lippo metsään vilasten puhettansa matalalla äänellä:
— Älä ole tietääksesikään, vaan jatka työtäsi niinkuin ei olisi mitään tapahtunut. Tuolla on nyt lappalaisia tulossa aika parvi meidän leirillemme. Tulevat hiljaa kuin yllättääkseen, mutta ei ole pelkäämistä; minä kyllä pidän tässä keihästä varalla.
Äkäisellä haukunnalla ryntäsi koira tulijoita vastaan, jotka saapuivat hitaasti ja epäröiden yhä lähemmäksi nuotiota. Etupäässä tuli vanha ja ryppynaamainen mies, jonka puvusta saattoi päättää joksikin johtavammaksi henkilöksi. Hänen takanaan tuli tuo äskeinen nuori mies, posket vieläkin palaen sanansaatannan innosta ja nopeudesta. Kaikki olivat vaiti, mutta uteliaan ja kummastuneen näköisiä. Kun vanha lappalainen pääsi lähemmäksi, levisi keventyvä ilme hänen kasvoilleen ja hän tervehti murteellisella suomen kielellä:
— Terve sinulle, Lippo Suomalainen. Taasen läksit erämaillemme saalistamaan. Kuka lienee sinulla toverina?
Huomasi selvästi, että kaikki jäivät aivan hämmästyneenä katsomaan Seppää, joka muka vasta lappalaisen tervehdyksestä tulijat huomaten oikaisi komeata vartaloaan. Se näytti aivan kuin kasvavan täyteen pituuteen päästessään, niin että vanha lappalainen näytti kuin lahokannolta komean petäjän juurella. Mutta Lippo kiiruhti vastaamaan:
— Terve itsellesi, vanha Staalo. Entisille retkilleni läksin taas, mitenkäs muuten. Toverini tässä, nuori mies, Seppä on nimeltään.
Lippo pysähtyi, katsahti poronlihoihin ja jatkoi:
— Sattui peura eilen tiellemme tähän tullessa. Nälkäisiä olimme ja siihen kolkkasimme. Sinunkohan oli?
— Paljo Staalolla peuroja, on vieraankin vara, sanoi lappalaisukko vastaukseksi lihoihin vilkaisemattakaan. Paljo vei rutto, paljo vainolainen, enempi vielä jäi. Luulin vainolaisiksi, kun Aslak-renkini teistä äsken minulle sanan saattoi, mutta nyt huomaan, että ystäviä, vanhoja tuttavia olittekin… toverisikin tässä, kun on kerran Lippo Suomalaisen seurassa. Olkaa tervetulleet vanhan Staalon kesäleirille saarelle salmen keskellä, kahden selän välillä. Kun tulette rannalle, niin huutakaa, haemme teidät veneellä yli.
Ja enempää puhumatta nyökäytti hän heille hiukan jäähyväisiksi sekä läksi hiljaa niinkuin oli tullutkin. Vaiti ollen ja väärillä säärillään omituisesti vivuten ja heitellen itseään eteenpäin seurasivat häntä muut, väliin uteliaasti vilkaisten taakseen; Aslak kulki allapäin ja synkän näköisenä, kuin olisi selittämätön pelko häntä vaivannut. Äkkiä pysähdytti hän Staalon: