— Miksi et totellut neuvoani ja surmannut tulijoita?
Mutta ukko ei vastannut, vaan heilautti avuttomasti kättään lähtien uudelleen käymään.
Niin kauan kuin lappalaisia näkyi, tuijotti Seppä sanaa sanomatta heidän jälkeensä. Hänen kasvoiltaan oli hävinnyt niillä äskeisen keskustelun aikana ollut pilkallinen ja halveksiva ilme, ja sijaan oli tullut vakava ja miettivä sävy, joka aivan erikoisesti kaunisti hänen kasvojansa. Kun vihdoin lappalaiset olivat metsän suojaan kadonneet, kääntyi hän toveriinsa ikäänkuin selittäen:
— Näetsen, emmehän me mitään lappalaisilta ole aikoneet ottaakaan. Mehän otamme vain, minkä Mielikki suo, emmekä kellekään vääryyttä tee. Näetsen, minä en ole ennen lappalaisia oikeastaan nähnytkään, en ole tiennyt heitä tällaisiksi rauhan miehiksi.
— Ka se, ka se, rauhoitteli Lippo hyväksyvästi. Kyllä heitä nyt tulet näkemään, koska näkyy itse vanha Staalo näillä mailla vielä viipyvän. Kunhan pääsemme selville omista suunnitelmistamme ja leiripaikoistamme, niin menemme häntä tervehtimään. Minä olen hänen vanhoja tuttujaan, jopa niinkin, ettei ikinä siellä Lippo Suomalaiselta vieraanvara lopu, missä vanha Staalo on lyönyt pystöön kotapuunsa.
Ja hän unehtui ikäänkuin kesken puheensa mietteisiinsä. Mutta Seppä oli saanut paistoksensa valmiiksi ja valeli höyryävää lihapalaa parhaillaan suolavedellä, jota hänellä oli pienessä tuohilipissä valmiina. Makean näköisenä valui mehu mureasta lihasta, jota nälkäiset erämiehet pian ryhtyivät hyvällä maulla nautitsemaan. Tuuli oli herännyt ja puhalteli raikkaasti kauniin kirjavassa syysmetsässä, karehtien puitten välistä vilkkuvalla järven selällä ja tuoden mukanaan kosteata metsän tuoksua. Tuonne ylemmäksi harvalle jäkäläkankaalle ilmestyi harmaja porolauma, joka pian kiiruhti kuin keinuva aalto pois vieraitten näkyviltä.
II.
Kulumassa oli 1500-luvun vaiherikas loppupuolisko.
Lippo ja Seppä olivat erämiehiä etelästä, jotka olivat lähteneet ikäänkuin etujoukkoina ja vakoilijoina tarkastelemaan niitä pohjoisia seutuja, jotka olivat Oulujoen ja Iijoen latvavesien varrella. Paitsi pyyntiä oli heillä tarkoituksena ottaa selvää, mitä elämisen mahdollisuuksia täällä olisi, jos rintamailta muuten tuntuisi väljemmille asuma-aloille haluttavan. Siksi oli tarkoitus pysähtyä tänne yli talven ja kokea sen vaivat, tutkia seutuja ja pyyntipaikkoja sekä kaikin puolin ottaa selvää, minne oli asetuttava, jos tänne tultiin. Vanha kuuluisa tietomies ja eränkävijä, laajalti tunnettu Lippo Suomalaisen nimellä, oli mielellään yritykseen antautunut, koska hän oli ennenkin omilla Lapin matkoillaan ja menneillä seikkailuretkillään näilläkin syrjäisillä seuduilla pistäytynyt. Kun hänelle nyt lisäksi tarjoutui toveriksi nuori Seppä, mies voimakas ja vapaa lähtemään kuin taivaan lintu, oli hän uudelleen heräävällä innostuksella sonnustautunut matkaan tuonne erämaille, jotka alati kultaisina hänen mielessään kangastelivat.
Matkansa he olivat alottaneet vasta sydänkesän jälkeen, jolloin kevättulvat olivat pohjoisista joista tyystin laskeutuneet ja kulku siellä käynyt helpommaksi. Kevätpyynnistä he eivät olleet nyt muutenkaan suuresti välittäneet, sillä heidän teki mielensä nähdä, missä olivat luonnon heinämaat ruohoisimmat ja missä yleensä kaskimaat ja luontaiset karjalaitumet parhaat. Kalavedet he olivat huomanneet kaikkialla hyviksi ja maat karuudesta huolimatta mieluisiksi. Asutuksesta he eivät olleet nähneet sanottavasti mitään jälkeä, sillä kuljeskelevia lappalaisia he eivät asutukseksi katsoneet. Näitäkin oli heidän tielleen sattunut vasta nyt, kun he olivat jo tulleet melko pohjoiseen, sinne, jossa lappalaisia vielä näihin aikoihin ikäänkuin omilla maillaan kuljeskeli. Näille seuduille aikoivat he nyt asettua talvileirilleen, käyttäen alkavaa syyspyynnin aikaa riittävän muonan varaamiseen.