Arkana lähestyi tyttö häntä istahtaen kauas penkin toiseen päähän.
Itkuun purskahtaen sanoi hän:
— Voi Vorna, miksi ryöstit minut tänne? Tunnen, että tästä tulee suuri onnettomuus, tuho sinulle syylliselle, suru minulle syyttömälle. Päästä pois minut ja Aslak, niin ehkä siten vältämme kohtalomme.
Mutta Vorna vastasi huolettomasti:
— Kun tulevi minulle, niin tulkoon. Sitä ei voi estää. Sinulle tuo ei silti tulle ja siitä varjelkoon. Mutta miksi puhuisimme sellaisesta? Etkö voisi, Laila, taipua minulle? Vornan emännäksi sinut tekisin, nostaisin suuren suvun haltiaksi ja jatkajaksi…
— Päätä itse, onko sellainen koskaan mahdollistakaan. Eihän voi nostaa lappalaistyttöä kuulun Vornan emännäksi, sillä samallahan hän vaipuisi koko heimonsa silmissä ja menettäisi sukuinensa mahtavan asemansa. Ellet tahdo ikuista onnettomuuttani, niin päästä pois…
— Sepälle lemmityksi.
Vornan ääni oli käynyt kiinteämmäksi ja hänen silmänsä kiiluivat, kun hän pystöön nousten jatkoi:
— Mitä tahdon, sen myös teen. Ikinä en kenenkään mieltä ja lupaa kysy. Sukuni ei ole minua nostanut, vaan minä itse olen nostanut sekä sen että itseni. Isäni nousi voimallaan, kokosi retkillään rikkautta ja mainetta, ja sanoi kuollessaan: 'Ainoa, miksi vielä elää haluaisin, olisi se, että saisin nähdä, tuleeko pojastani huonompi'. 'Ole huoleti', vastasin minä siihen, koettaen tukkia verenvuotoa suuresta haavasta hänen ohimossaan, — 'ole huoleti, sillä ensi työkseni haen käsiini sen miehen, joka pystyi lyömään vanhan Vornan ohimoon tällaisen aukon'. Ja sen kuullessaan ukko kuoli, nähtävästi mielissään, enkä luule, että hänen olisi tarvinnut jälkeläistänsä hävetä. Mutta vähät siitä. Miksi et voisi taipua minulle, Laila, ja miksi pelkäät onnetonta kohtaloa? Näethän, että kaikki on täällä hyvin. Terveenä olet myös tänne saapunut. Puuttuu vain, että opit pitämään minusta ja voittamaan pelkosi, niin varmasti onni sinulle ja minulle koittaa. Vornan emännäksi teen sinut, jos tahdot, ja kuolemaasi saakka pidän sinusta hyvän huolen. Sopii siis jäädä, vaikka onkin Staalon tytär…
Puhuessaan oli hän astunut tyttöä kohti. Kädet olivat itsetiedottomasti kohonneet kuin syliin ottamaan, ja silmiin oli ilmestynyt kiihkeä palo ja kaipuu. Väristen pakeni Laila hänen edestään.
— En suostu, älä tule, sanoi hän tukahtuneella äänellä. En saata enkä halua. Miksi kiusaat minua? Päästä pois, sillä muuten meidät varmasti perii tuho…