— Seppä voi tehdä, mitä hän tahtoo. Vaikka minut olisi viety satakin kertaa kauemmaksi, niin hän tulee varmasti, vaikka kuolema olisi edessä.
Aino katsoi häneen kummallisesti. Alentaen ääntään kuiskasi hän salaperäisesti:
— Mutta entäpä hän on jo tullut?
Lailan veri pysähtyi juoksussaan. Kalpeaksi sävähtäen änkytti hän:
— Ethän pilkkaa tehne?
Silloin kertoi Aino hänelle, mitä oli tapahtunut samana iltana tuolla hämärällä metsätiellä, ja silloin tunsi myös Laila outona aavistuksena, että pian oli tuleva hetki, jolloin saataisiin nähdä, koituisiko hänelle pelastus, vai lopullinen tuho. Vaikka hänen olisi pitänyt tuntea aivan rajatonta iloa siitä, että hänen rakastettunsa oli kaikkea uhmaten saapunut hänen jäljessään, ei hän kuitenkaan voinut sille mitään, että hänen sydämensä täyttivät raskaat aavistukset. Sielunsa hädässä ja tuskassa lankesi hän Ainon kaulaan kyynelten valuessa viljavana virtana hänen silmistään. Karjalaisneito katsoi häntä yhäti outo ilme kasvoillaan.
— Minä autan sinua ja Aslakia pakenemaan, kuiskutti hän hiljaa. Muutaman päivän perästä, jolloin veljeni käy entistä varmemmaksi siitä, ettei mitään pakenemis- tai auttamisyrityksiä ole aikeissakaan, käyn sopimassa sulhasesi kanssa asian ja autan teidät yöllä tielle. Kunhan kylästä pääsette pois, niin Seppäsi pitänee muusta huolen. Luulenpa, etteivät kylämme miehet ole ollenkaan halukkaat takaa-ajoon, vaan kiittävät, kun teistä pääsevät, ja yksin ei Vorna mitään mahda. Varmasti pääsette pakoon, jos kerran kylästä tielle suoriudutaan.
Laila kohotti innostuneena päätään, katsoi neitoa silmiin, mutta kysyi sitten äkkiä:
— Mutta kuinka saatat näin veljeäsi pettää? Ainon silmissä vilahti kummastus.
— Ja sitä kysyt sinä? sanoi hän, jatkaen sitten: Saat minun puolestani tänne jäädä.