— Mutta miksi saarella asut? Lippo se näin kuului tiedustelevan.

Vanha lappalainen oli ensin ikäänkuin hiukan hämillään, mutta vastasi sitten huolestuneena:

— Turvallisempaa on. Kun aamulla näin sinut nuotiolla, niin tuntui kuin olisi hyvä haltia sinut juuri tänne turvakseni ohjannut. Olen varma, että asetut puolelleni, jos väkivaltaa uhataan. Niinkuin kerran ennenkin teit.

Uteliaana kiintyi nyt Seppä seuraamaan lappalaisen selitystä. Aslak, jolle asia näytti olevan tunnettu, tuijotti synkkänä eteensä. Ulkoa kuului koiräin meteliä ja lappalaisten huutoja. Lailaa ei vieläkään näkynyt.

Hänestä olikin kysymys. Seppä kuuli nyt, ettei tyttö ollut herättänyt vain hänen huomiotansa, vaan oli kuulu laajalti, vieläpä vierastenkin keskuudessa. Niinpä oli viime talvena karjalainen lapinkävijäjoukko Staalonkin luo pysähtynyt ja vaatinut veroja, koska olivat muka nämä maat nyt novgorodilaisten omia. Hädissään oli hän koonnut kaikki, mikä oli vaatijoille silloin kelvannut, mutta silti eivät olleet hurjat sissit olleet tyytyväisiä. Heidän johtajansa, nuori ja suuri mies, komea kuin mikä, mutta kovin hurjaluontoinen, oli sattunut huomaamaan Lailan ja vetänyt hänet esiin katsottavakseen. Oli ruvennut siinä tyttöä hyväilemään, jolloin Lailan veli kiiruhti hätään. Pilkaten oli silloin joku häntä sotakirveellään huitaissut, niin että siihen poika kuoli. Äitinsä pakahtui kauhusta paikalle. Lippo kuunteli päätään nyökytellen; Seppä tunsi, kuinka suuttumus ja raivo paisutti hänen rintaansa. Mistä se johtui, sitä hän ei itselleen myöntänyt, sillä hän oli ennenkin vihastumatta kuullut heimolaistensa, jopa omain kyläläistensäkin lappalaistytöille tekemästä väkivallasta. Nyt se tuntui hänestä aivan käsittämättömältä, teolta, joka oli kuolemalla rangaistava.

Hurjain verottajain kiivas luonto olisi leimahtanut ilmiliekkiin, ellei itse johtaja olisi samalla heitä ja itseään hillinnyt. Katsoen pitkään valittavaan ja rukoilevaan tyttöön, hänen kuolleeseen veljeensä ja äitiinsä, heitti hän Lailan luotansa ja komensi miehensä lähtemään. Mutta ennen poistumistaan sanoi hän Staalolle:

— Anna tyttösi minulle.

— Säästä häntä, älä vaadi leikkikaluksesi. Poikani ja vaimoni tapoit, anna edes viimeisen lapsen jäädä.

— Hyvä hänellä on luonani, pidän siivosti.

— Hetken pidät, sitten jo muille joutaa. Armahda vanhaa miestä.