— Ne kun saatanat ikänsä sotia käyvät, niin siihen niin perehtyvät, että parahinkin mies tahtoo eteen uupua. Kuuluu olevan itse nuori Vorna. Hyvin näkyykin tulevan sukuunsa, sillä ellen itse mene, niin ei näytä muista hänelle vastusta löytyvän. Mutta mitä ihmeitä…
Odottamatta mitään yhteistä hyökkäystä ja ilman minkäänlaista lyöntiasetta törmäsi kujaa kohti Seppä, kädessä vain suksikeihäänsä. Saattoi selvästi nähdä, kuinka Arhippa pisti esiin jousensa valmiina lähettämään rautakärkisen, kohta kun tulija olisi saapunut kyllin lähelle. Mutta siitä ollenkaan välittämättä ja panematta mitään huomiota Lipon ja Nykyrin varoituksiin meni hän vilauksessa kujalla makaavan ruumiin luo ja käänsi sen selälleen. Silmäys riitti osoittamaan, että kuollut ei ollut Laila, ja ikäänkuin vapahduksen saaneena käännähti hän katsomaan, mitä hänen ympärillään oli tekeillä.
Hän kerkesi vain nähdä, kuinka jotakin välähti hänen päänsä yläpuolella. Se näky kypsyi hänellä siinä samassa salamannopeaksi teoksi, sillä kuin ajatus heittäysi hän syrjään. Kuului viuhahdus ja kirous, kun miekka tapasi tyhjää ilmaa, maahan saakka iskunsa vauhdista töksähtäen. Samassa silmänräpäyksessä Vorna, jalkojensa sijaa muuttamatta, sujahdutti ruumistaan syrjään kuin notkeata vapaa, niin että Sepän keihäs meni tyhjään ilmaan ja hän itse kuukertui oman töytäyksensä vauhdista Vornan jalkoihin kontalleen. Mutta ennenkuin tämä ehti uudelleen hirveän aseensa nostaa iskuun, oli Seppä jo sen ulottuvilta poissa ja omiensa luona. Raivosta vapisten huusi hän:
— Vielä tapaamme, naisten ryöstäjä, sillä viimeinen hetkesi lähestyy. Mutta voi sinua ja sukuasi, jos on hiuskarvaakaan Lailan päästä reväisty.
Ja suomalaisten puoleen kääntyen sanoi hän kiukkuisesti ja käskevästi:
— Asetta tuokaa, kättä pitempää, sillä sulin nyrkein en minäkään halua tapella.
Tuli siihen keihäitä, miekkoja ja kirveitäkin, mutta vuorotellen niitä kädessään punniten viskasi Seppä ne syrjään.
— Liian keveitä kaikki, tuomitsi hän. Eikö ole pohjalaisilla miehelle sopivaa asetta?
Musta Nykyri oli katsonut häneen ihmetellen.
— Tuokaa toki miehelle vehe, mitä heiluttaa. Tuokaa minulle oma tapparani ja hänelle se, mitä olen varanani pitänyt. Arvaan, ettei ainakaan sitä vähäksy.