— Kyllä minä sain ne käsiini, vastasi hän nauraen kerran toisensa jälkeen. En, en ole väsyksissä, nukuin junassa sekä meno- että tulomatkalla. Kiitos, söin suurusta Jamaicassa. Olen puettu kilpailuja varten, mr Green; pukeuduin hotellissa ennenkuin tulin tänne. Missä on Stanton? Ah — nähdessään hänet seisovan Merkuriusvaunun vieressä.
Miehet vetäytyivät hymyillen syrjään, nuoren miehen mennessä ohjaajan luo.
— Stanton… alkoi hän luottavaan tapaansa.
Stanton katsoi Floydia suoraan silmiin kääntäen hänelle sitte selkänsä.
Äkillinen hiljaisuus, joka laskeutui läsnäolevien yli, puhui enempi kuin mitkään sanat. Floydin ojennettu käsi painui alas, ja hän kalpeni vähitellen, hymyilyn kuollessa hänen kasvoiltaan.
— Olen työhön valmis, ilmoitti hän totisesti äänettömyyden jälkeen.
Olkaa hyvä ja lähettäkää minulle sana, kun tarvitsette.
— Hyvä, kuului kylmä vastaus.
Oli vielä tunti lähtöön. Kaikilla oli työtä yltäkyllin valmistuksissa etenkin sen jälkeen, kun lastiautomobiilit saapuivat renkaineen leiriin. Mr Greenin, joka yhä oli tulipunainen kiukusta, onnistui pitää Floydin luonaan ja erillään Stantonista.
Kilpailusta ei olisi tullut yhtikään mitään ilman heitä, selitti hän kerran.
— Aivan niin, minä olen hirveän kunnollinen, säesti Floyd kumminkaan hymyilemättä.