— Vaunu takana, varotteli Floyd aika-ajoin selvällä äänellä. Se koettaa saavuttaa meidät ennen matkaa. Atalanta-vaunu on tomupilvessä edessämme.
He ajoivat niin nopeaa vauhtia kuin Merkuriusvaunu saattoi kulkea maantiellä. Stanton otti tavallisesti, jos suinkin mahdollista, johdon heti ja säilytti sen sitte koko ajan huolimatta kilpailijoittensa spurteista. Tietenkin tämä kävi päinsä vain silloin, kun matka ei ollut liian lyhyt eikä kamppailu ylen ankara. Toisen tunnin loppupuolella teki Floyd kaivatun ilmoituksen, heidän ajaessaan tuomarilavan ja ilmoitustaulujen ohi.
— Me johdamme. Renkaat ovat kestäneet hyvin — varokaa niitä tällä kierroksella.
Stanton nyökkäsi, kohottamatta katsettaan tiestä. Neuvoa noudattaen ajoi hän käänteet varovaisemmin.
Varotus oli ollut paikallaan. Vaikeimmassa käänteessä kuului tuttu pamahdus, jota seurasi heti toinen vastakkaisesta pyörästä, ja Merkuriusvaunu oli syöksyä nurin.
Floyd oli jo kumartunut taaksepäin ja alkanut päästellä vararengasta irti ennenkuin Stanton oli saanut vaunun pysähdytetyksi. Kumpikin oli melkein samaan aikaan maassa ja ottivat työkalut esille. Tunkeilevien ja suuriäänisten katselijoitten ympäröimänä he työskentelivät nopeasti ja varmasti haaskaamatta aikaa puhumiseen. Kaksi suurta tomuista vaunua kiiti heidän ohitsensa, punainen pysyen itsepäisesti valkoisen kintereillä.
— Yrjö luulee voittavansa, sammalsi Floyd pilkallisesti. Mutta sitä hän ei tee, sen teemme me.
Stanton nousi seisaalleen ensimäiseksi.
— Työkapineet vaunuun, käski hän lyhyesti.
Mutta sinisenmustat ja harmaat silmät vaihtoivat hymyilyn, ennenkuin
Merkuriusvaunu kiiti eteenpäin.