"Usein hiljaisessa yössä —". Mutta hänen yönsä eivät olleet hiljaiset, sillä heti, kun hän sulki silmänsä, kuuli hän jonkun nyyhkyttelevän, kuuli Jessica Floydin itkevän veljeänsä.

Mutta vähitellen häipyivät viimeisetkin houreet. Hänen voimakas ruumiinrakenteensa auttoi tervehtymistä. Katkennut sääri kasvoi ehjäksi, muutkin vammat paranivat.

Hän ei maininnut Floydin nimeä kertaakaan. Eivät muutkaan sitä lausuneet hänen kuultensa. Merkuriusyhtiön johtaja tuli New-Yorkista häntä tervehtimään ja lausumaan sydämellisen osanottonsa. Yrjö, joka Duplexvaunullaan joutui voittajaksi, kun Merkuriusvaunu oli tuhoutunut, tuli monasti koettaen rohkaista kilpailijaansa; samaten kävi Stantonin luona sillalla olleen vaunun ohjaaja, joka hengestään sai kiittää hänen kylmäverisyyttään ja taitavuuttaan. Mr Green valitti suuriäänisesti suruansa. Mutta ei kenkään viitannut vähintäkään Jess Floydiin. Jokaisessa oli huomattavissa omituinen ja huolekas varuillaan olo puhumasta siitä, mitä heillä oli ajatuksissaan. Stanton näki täydellisesti heidän läpitsensä sisäänvajonneilla, sinisenmustilla silmillään, vaikka hän ei kysynyt mitään.

Kului kaksi kuukautta, ennenkuin hän voi jättää sairashuoneen. Talvi oli tullut kylmänä ja synkkänä. Hänen lähtöpäivänään viipyi lääkäri jättääkseen hyvästi potilaalleen.

— Minä en ole tahtonut saattaa teitä levottomaksi, mr Stanton, sanoi hän totisesti. En millään ehdolla. Mutta siitä syystä, että ensimmäinen kysymyksenne koski Jes Floydia, luulen, että tunnette jonkinlaista edesvastuuta hänen tähtensä. Uskallanko kysyä, minne lähdette täältä?

Stanton vavahti nimeä mainittaessa, mutta kohtasi levollisesti toisen tutkivan katseen.

— Miss Floydin luokse, vastasi hän.

Lääkäri ojensi hänelle kätensä.

— Hyvä! Olin varma siitä. Potilas paljastaa lääkärille luonteensa.
Onneksi olkoon — kaikin päin.

Kuinka hän tunsi turvattoman Jessica Floydin? Stanton pohti kysymystä, laskeutuessaan vaunuihinsa. Tai oikeammin, mistä hän tiesi Stantonin edesvastuuntunteesta tyttöä kohtaan. Ehkä hän oli houreissaan ilmaissut ystävyyssuhteensa Floydin kanssa.