Stanton, jonka ilmeet pimeys salasi, tarkasteli näyttämöä,
— Merkuriusvaunu virkaatekevine ohjaajineen on johdossa, Duplexvaunu on mennyttä, joku sen putkista on tukkeutunut, ja Sternvaunu meni läpi aitauksen, luetteli hän. Toiset ajavat voittaakseen aikaa ja odottaen, että nopeimpia vaunuja kohtaisi joku onnettomuus. Nyt juuri ei kilpailu herätä mielenkiintoa. Mutta kumminkin kulkee jokainen noista sellaisella nopeudella, että tuhoutuminen olisi ehdoton, jos joku paikka joutuisi epäkuntoon. Stanton tunsi seuralaisensa kääntyessä jälleen hänen puoleensa, miten tämä katseli häntä tutkivasti. Mutta hänen ruumiinmukainen pellavapukunsa esti tuntemisen, varsinkin kun koetti estää nuttuun kiinnitetyn hopeaisen järjestysnumeron joutumasta valoon.
— Minun isäni on johtajana yhtiössä, joka valmistaa kummirenkaita, huomautti nainen välinpitämättömällä äänellä. Noita renkaita käytetään täällä muutamissa vaunuissa muun muassa Merkuriusvaunussa ja hän tahtoi nähdä, miten ne kestävät. Siksi me ajoimme tänne eräistä päivälliskutsuista, joilta emme voineet olla poissa. Te huomaatte, etten ole nähnyt kilpailusta paljoakaan. Minun täytyy myöntää, ettei tämä näytä juuri vaaralliselta ja että tunnen pettyneeni jonkun verran. Minä, taasen soi hänen kristallikirkas naurunsa, minä odotan paljon enemmän kuuluisalta Stantonilta; minä toivon saavani ihailla häntä oikein suuresti. Mutta minähän pidätän teitä, ja te olitte menossa täältä pois. Kiitos paljon kärsivällisyydestänne.
— Tuskinpa vielä täältä pois, koska 24-tunnin kilpailu ei ole 6-tuntia vanhempi, oikasi Stanton kuivasti. Minua ilahuttaa voidessani tehdä teille palveluksen.
Nainen vastasi Stantonin kumarrukseen; mutta kysäsi samalla.
— Minä olen miss Carlisle; tahtoisin mielelläni tietää, kuka on ollut minulle niin avulias.
— Nimeni on Stanton, vastasi tämä yhä jatkaen matkaansa.
Pimeän suojassa katsahti Stanton taaksensa. Nainen oli astunut askeleen eteenpäin keskelle valovirtaa. Huntu alas valuneena tuijotti hän siellä kiihkeästi kadonneen jälkeen. Hän ei saattanut olla 24 tai 25 vuotta vanhempi, vaaleiden kiharoiden ympäröimät kasvot olivat varmapiirteiset.
Floyd istui tuolilla teltan edessä jutellen muutamien miesten kanssa, kun Stanton palasi. Lepo oli elvyttänyt ja antanut väriä koneenkäyttäjälle; hän näytti todellakin hullunkurisen nuorelta ja huolettomalta. Hän hypähti koholle huomatessaan ohjaajan nyökkäävän hänelle.
— Joko on aika? kysyi hän silmät loistaen.