— Voi, miten harmillista! Takki tarttui sulkijaan ja pani sen toimimaan.
— Se ei tee mitään, vakuutti Stanton kumartuessaan irrottamaan takkia, jonka jälkeen hän hyppäsi alas kiertämään konetta jälleen käyntiin.
Sen saman hän oli tehnyt Floydille pariviikkoa sitte vaikka vaunu silloin pysähdytettiin tarkotuksella. Tuon tapauksen muistoihin vaipuneena ja kokonaan unohtaen nykyisyyden hän kumartui alas tarttuakseen kiinni kampiin. Alkaessaan juuri pyörittää sitä, huomasi hän Valerie Carlislen nojautuvan ohjauskehrää vasten.
— Odottakaa! huudahti tyttö sekunttia liian myöhäseen.
Terävä paukahdus kuului moottorista, ja kampi ryöstäytyi rajusti Stantonin kädestä. Nopeasti kiskasemalla kätensä pois, pelasti hän ranteensa murtumasta. Mutta iskua hän ei voinut kokonaan välttää, silmänräpäyksessä kävi käsi tunnottomaksi ja retkahti alas pitkin hänen sivuaan.
— Te jätitte kipinälaitteen auki, huudahti miss Carlisle kalpeana ja kauhuissaan. Minä koetin sulkea sen, mutta te olitte ehtinyt jo veivaamaan. Vahingoittuiko kätenne?
Mr Carlisle oli kohonnut ylös, ihmiset pysähtyivät jalkakäytävällä, mutta Stanton seisoi yhä vain paikallaan tuijottaen tyttöön. Hän, automobiilin erikoistuntija ja kilpa-ajaja, oli avannut kipinälaitteen ja mennyt sitte pyörittämään moottoria käyntiin! Hänen järkensä nousi kapinaan. Mutta miten sen toisinkaan selitti?
— Vahingoittuiko kätenne? Miten saatoinkaan olla niin tyhmä, etten hoitanut viittaani ja pysähytin moottorin?
Stanton tointui nopeasti.
— Ei, ei, se ei ole yhtään mitään, miss Carlisle.