— Minulla onkin, kuului totinen vastaus.
— Onko? Uskaltaisiko kysyä, minkä näköinen hän on?
— Ihan minun näköiseni, me olemme kaksoiset, vastasi hän hajamielisesti katse Merkuriusvaunussa.
Hänen kuvauksensa sopi niin huonosti yhteen hänen oman ulkomuotonsa kanssa, seistessään siinä vaatteet rypyssä ja naama öljyn ja tomun tuhrimana, että kaikki purskahtivat nauruun.
— Hyi hävetkää puhua pahaa naisesta, pilaili joku.
— Eikö hän pese milloinkaan kasvojaan, Floyd? veisteli toinen.
— Ettekö te pysty häntä elättämään, niin että hänen on pakko kärrätä hiiliä henkensä pitimiksi, lasketteli kolmas.
Floyd naureskeli muitten mukana itseänsä tarkastellen.
— Ette ole nähneet minua milloinkaan puettuna operaa varten, heitti hän takaisin tiehensä lähtien vettä hakemaan.
Stanton nousi automobiilista, paiskasi naamarin ja käsineet telttaan ja seurasi koneenkäyttäjäänsä. Hetkisen perästä hän löysikin hänet märkänä ja pirteänä pesun jälkeen.