— Ette te sellaiselta näytä, kuului nopsa vastaus, rehellisten harmaitten silmien surullisen ilmeen vaihtuessa nauruun.
He palasivat radalle.
Seuraavat kaksi tuntia he viettivät laskettelemalla kymmenpenikulmaisen radan kerran toisensa jälkeen 10 minuutissa; Stantonin mielestä varsin kohtuullinen harjotusnopeus. Viimeisellä kierroksella hän ja Floyd joutuivat jostakin kinaan ja saapuivat korjauspajalle väitellen niin kiihkeästi, että se herätti kaikkien läsnäolevien huomion. — Jos minä en ymmärrä, milloin moottori tarvitsee kuoleman uhalla lisää kaasua, niin minä en ymmärrä yhtään mitään, kuului Floydin viimeiset sanat, kun hän hyppäsi alas paikaltaan.
— Se käy nyt paremmin kuin koskaan ennen, ja te olette niin hyvä ja jätätte sen rauhaan, komensi Stanton hänen jälkeensä.
Ympärillä olevat hymyilivät toisilleen.
— Kuuleppas, Floyd, tuo teidän koneenne on oikea peto, ylisteli peräti huvitettu Yrjö, kun nuori koneenkäyttäjä meni hänen ohitsensa.
— Se on varma, se, kuului iloinen myöntäminen.
— Aivan niin, mutta se ei sentään vedä vertoja sille pedolle, joka teillä on ohjaajana.
Floyd pysähtyi ja katsahti taakseen.
— Antakaa ohjaajani olla rauhassa; neuvoi hän. Stanton ja minä ymmärrämme täydellisesti toisiamme.