— Ompa paras, että te soitatte hullujenhuoneeseen, neuvoi koneenkäyttäjä, kääntäen selkänsä kaikelle ja tarkastellen edessään olevaa loistavaa näkyä pilkallisesti.
Viisi, kymmenen minuuttia kului. Ensimäinen vaunu kutsuttiin esille. Merkuriusvaunulle oli langennut numero 5. Ummelleen neljä minuuttia ennen lähtöä, ajoivat vaunut mieletöntä vauhtia läpi ihmisjoukon pysähtyen radan reunalle.
— Stanton! huudahti johtaja harmissaan ja helpotuksesta. Stanton,
Jumalan tähden, missä… mitä…
— Sairas, paiskasi ohjaaja hänelle, juostessaan automobiilille, mistä
Floyd tuli alas, päästääkseen Stantonin paikalleen.
— Naamari, käsineet, te toiset!
— Sairasko? toisti heikkouskoinen mr Green. Te, te sairas?
Stanton käänsi kalman kalpeat kasvonsa häneen päin ennenkuin veti naamarin päähänsä.
— Sairas, vastasi hän uudelleen. Oletteko valmis, Floyd?
Merkuriusvaunu otti määrättyyn aikaan paikkansa rivissä. Odotellessa sai Floyd tilaisuuden tehdä hänelle kysymyksen.
— Oletteko ollut sairas? kysyi hän kylmästi.