— Ei — tuskin sitä tiedänkään. Minä en pane koskaan mieleeni, mitä syön. Hän vei kätensä kärsimättömästi otsalleen, sillä äkkiä häntä rupesi huimasemaan.
Floyd kumartui lähemmäksi.
— Stanton, miltä teistä tuntui? Mitä? Puhukaa siitä minulle; en kysele sitä pelkästä uteliaisuudesta.
— Minua ylenannatti niin voimakkaasti, että kävin siihen määrin heikoksi, etten pysynyt pystyssä. Minun on pääni vieläkin kipeä.
Hän puhui melkein kuiskaamalla. Hän vain heikosti aavisti, että Floyd nousi ylös ja tuli hänen luokseen.
— Minulla ei ollut valitsemisen varaa, täytyi nauttia lääkärin rohtoja, voidakseni ottaa osaa kilpailuun, jatkoi hän hetken perästä. Olen kylliksi heikko muutenkin ja lisäksi nuo lääkkeet, Floyd.
— Hs! Koettakaa nukkua, kuului koneenkäyttäjän totinen, nuorekas ääni sumun läpi.
— Minä olen väsynyt, huokasi hän.
Hänestä tuntui niinkuin olisi kulunut pitkä aika. Floyd seisoi kumartuneena hänen ylitsensä ja hautoi hänen otsaansa. Stanton purskahti katkeraan nauruun.
Missä tilassa olemmekaan. Mitä ajattelette tehdä minulle? Tuntuu niinkuin kone olisi heltiämässä vaunusta. Noutakaa työkapineenne.