— Koettakaa pysytellä hiljaa. Olen lähettänyt hakemaan lääkäriä. Kas tässä, käsi asettui hänen päänsä taakse ja lasillinen vettä pantiin hänen huulilleen. Juokaa.
— Teistä olisi pitänyt tulla sairaanhoitajatar, sanoi Stanton haaveksivalla äänellä. Siskonne ei olisi voinut tehdä sitä paremmin. Ja te näytätte niin hullunkurisen somalta! Floyd, — — kuumehohteiset silmät laajenivat, mikä on siskonne nimi?
— Jessica.
— Jesse — Jessica?
— Me olemme kaksoiset, kuten olen ennen kertonut teille. Saimme nimemmekin toistemme mukaan.
Sairaan huomio kiintyi valkeaan siteeseen Floydin vasemmassa käsivarressa.
— Teillä on ollut vaikea päivä; menkää kotianne lepäämään, huohotti
Stanton, ennen kuin menetti tajuntansa.
SEITSEMÄS LUKU
Floydin näköinen tyttö.
Kun Stanton heräsi, tunsi hän itsensä harvinaisen pirteäksi ja väsymyksensä kokonaan kadonneeksi. Kaihtimet hänen huoneessaan olivat alas lasketut, mutta häikäisevä päivänpaiste virtasi niiden reunoista ja rakosista sisälle valaisten akkunan alla olevaa pöytää. Se oli täpösen täynnä sähkösanomia, sanomalehtiä, telefoonitiedonantoja — kaikkia kilpailun jälkeisen aamun tuttuja merkkejä. Ja kaiken tuon keskellä oli maljakko vaalean keltaisia ruusuja. Stanton rypisti otsaansa etsien silmillään soittokelloa.