— Missä se on? kysyi hän.
Hotellin paperille kirjoitettu kirje oli lyhyt, käsiala selvä, joka toi mieleen kirjoittajansa rehelliset harmaat silmät.
'Rakas Stanton!
Lääkäri sanoo teidän olevan vain väsynyt; ja minun pitää olla New-Yorkissa aikaseen huomenaamuna. En jättäisi teitä, jos voisin toimia oman tahtoni mukaisesti. Toivon, että uskotte sen…
Harras ystävänne Jesse Floyd.'
Kirje olisi voinut olla tytön kirjoittama, siksi varova ja persoonaton se oli, mutta Stanton oli tyytyväinen. Kirje kuullosti vilpittömältä. Hän oli jälleen täynnä elämänhalua ja peräti nälkäinen.
Aamiaista syödessään ja käydessään läpi saapuneen postin — alkaen Merkuriusyhtiön onnentoivotussähkösanomasta hamaan anomukseen saakka saada käyttää hänen valokuvaansa nopeusmittarien reklaamina — päätti Stanton, mitä hän tekisi. Hän hankkii Floydin osoitteen mr Greeniltä ja käy kiittämässä kelpo sairaanhoitajaansa, kun saapuu New-Yorkiin. Niinhän paljon vaati toki tavallinen kohteliaisuus.
— Onko teillä vihollisia? kysäsi tohtori poislähtiessään.
— Haluatteko luetteloa tuttavistani? kysyi Stanton ivallisesti.
— Minulla ei ole juuri halua esiintyä salapoliisina, mutta ruuansulatushäiriönne oli omituista laatua, sikäli kun Floyd sitä selitti. Jotkut kilpailijoista tahtoivat ehkä saada teidät pois tieltänsä.