— Ei. Luuletteko te puhuvanne hevoshuijareista? Kerta kaikkiaan, sellainen ei tule kysymykseen.
Tämä olikin totta. Mutta kun nolattu lääkäri oli lähtenyt, sattui maljakko keltaisine ruusuineen Stantonin silmiin. Kukkien lomasta pisti esiin lippu, tällä kertaa nimetön, jolle lyijykynällä oli kirjoitettu muutama rivi:
"Oli hauskaa että voitte ottaa osaa kilpailuun, mutta ikävää, kun
Atalanta-vaunu voitti teidät."
Allekirjoitus oli tarpeeton. Stanton repi lipun pieniin palasiin, otti kukat maljasta ja paiskasi ne uuniin, minkä jälkeen hän soitti.
— Tuokaa minulle raitista vettä, sanoi hän saapuneelle pojalle, sekä juna-aikataulu New-Yorkiin.
Hän ei kumminkaan päässyt Lowellista sinä päivänä, sillä mr Green pidätti häntä monilla liikeasioilla. Vasta pari päivää myöhemmin saattoi hän ruveta New-Yorkissa etsimään Floydia, jonka osoitteen hän oli saanut kiristettyä vastahakoiselta apulaisjohtajalta.
— Floyd pyysi, ettei minun pitänyt antaa osoitetta ihmisille, oli mr
Green inttänyt.
– Kielsikö hän sitä antamasta minulle?
— Ei, mutta…
— No hyvä; antakaa se sitte.