— Älkää huolehtiko siitä asiasta, vastasi Floyd, joka oli jälleen voittanut iloisuutensa ja saanut väriä kasvoilleen. Minä otan mukaani vähän hajusuolaa siltä varalta, että rupean voimaan pahoin, kun te alatte ottaa vauhtia.
He pysähtyivät ravintolan ulkopuolelle, Floyd katsahti kelloaan.
Minun täytyy palata toimistoon, sanoi hän. Saanko nähdä teitä vielä ennen matkaani?
— Koska lähdette?
Kello 9 tänä iltana Grand Centralista. Me matkustamme aina paria päivää teitä aikaisemmin, kuten tiedätte.
— Siinä tapauksessa on parasta, että paiskaamme nyt kättä, sanoi
Stanton.
He tekivät niin ja erosivat.
Viisi minuuttia yli 9 samana iltana lähti Chicagon juna New-Yorkista. Kymmenen minuuttia myöhemmin laskeutui käsi Floydin olalle, tämän katsellessa junan akkunasta laitakaupungin häipyviä valoja.
— Onko teillä halua haastella, tai menenkö takaisin paikalleni seuraavaan vaunuun? kysyi Stanton.
Hänen koneenkäyttäjänsä käännähti hämmästyneenä akkunasta.