— Floyd, odottakaa! Mitä tarkotitte. Luuletteko todellakin…
Mutta hänen koneenkäyttäjänsä väisti kysymyksen.
— Löytyy kelvottomia ihmisiä, nauroi hän. Pysykää poissa sellaisten tieltä. Hyvästi.
Hän ei ollut maininnut Valerie Carlislen nimeä, mutta Stanton ymmärsi hyvin, ketä hän oli tarkottanut.
Tuollaisen ajatuksen mahdottomuus ja luonnottomuus ei estänyt, että Stantonista olo tuntui pahalta ja epävarmalta, ja että hän tapansa mukaan peittääkseen tunteitaan kävi jyrkeäksi.
— Minulla ei ole tapana pelätä ihmisiä, olkoot sitte roistoja tai ei.
Hyvästi.
— Kuten suvaitsette, vastasi Floyd omituisella äänellä. Mutta jos te itse ette tahdo pitää varaanne… Noo, mitä?
— Oh, se on saman tekevä.
KYMMENES LUKU
Väliaika.