— Se tuottaa minulle vilpitöntä iloa.
— Mainitsiko hän teille, että minulla oli aikomus tulla teitä tervehtimään, luvan saatuani?
— Tiesikö hän siitä? kysyi hän vastaan.
Floyd oli siis pitänyt hänen salaisuutensa, vaikka hän ei ollut sitä erikoisesti pyytänyt. Lämmin ja varsin lempeä ilme kirkasti Stantonin tummia kasvoja.
— Kyllä, hän tiesi sen. Minä toivon, että olisin tavannut veljenne monta vuotta sitte; ehkä minä silloin olisin vähemmän kova ihminen, sopivampi hänen ja teidän seuraanne.
— Tekö kova!
— Eikö hän ole kertonut teille, että olen sellainen?
Innoissaan kumartui tyttö eteenpäin ja katsoi pelkäämättä suoraan hänen silmiinsä.
— Ei milloinkaan. Älkää luulko, että hän sellaista ajattelee. Kova sana… mitä se merkitsee? Ensimäinen ystävällisyys pyyhkii sen pois; minkä arvoinen on sellainen ystävä, joka ei niin paljoa ymmärrä.
Stantonin pää painui alas, katseen tuijottaessa tuleen.