Kaukanako on Suomi Kajaanin paikalta?

30.

[Päiväkirjasta.]

Kieretti, 1 p:nä helmikuuta 1837.

Hänninen huomautti Huotilan äijälle, kuka minä olin; heti tuotiin esille voita, ja äijä pyysi anteeksi. — Hänninen maksoi 30 kopeekkaa puudan kuljetuksesta Kieretistä Kuusamoon, jota matkaa on 188 virstaa; joskus saa 25:stäkin kopeekasta kuljetetuksi. — Tämä kuljetus on vaarallista, sillä kerran oltiin Jäletjärvessä vähällä ryöstää pois kaikki. Mihkali ukko tapasi koko joukkion ja ajoi sen pakoon. — Viinaa kysyttiin ainakin seitsemän kertaa Jäletjärvessä, vaikka usein on ryöstetty pois viina niiltä, jotka sitä ovat tuoneet. Tämän tiesin ja sanoin: eihän kuulu olevan luvallista j.n.e.

Seuraavana sunnuntaina pantiin toimeen tanssit pirtissä. Minua pyydettiin puhaltamaan huiluani, mutta ollen hieman närkästynyt heidän eilisestä loruilemisestaan, en siihen suostunut. Vielä maanantaina tuli luokseni muuan mies, joka tarjoutui minua kyyditsemään. Sanoin, etten huolinut kyydistä. Aikomukseni oli, ellei Mihkalia sinä päivänä olisi kuulunut, seuraavana yönä joko lähteä takaisin Heinäjärveen tai ottaa talon vanhin poika, joka näytti olevan hieman parempi mies, oppaaksi, ja ollenkaan aikeistani ilmaisematta jalan kulkea neljän peninkulman taival Uuteenkylään. Tätä minun ei kuitenkaan tarvinnut tehdä, sillä Mihkali tuli maanantaina; — mutta kun kieltäydyin ottamasta tarjottua kyytiä, äskeinen mies pyysi talon poikaa kanssaan ulos ja neuvotteli siellä kauan, mistä, sitä en saanut tietää, mutta minulla on syytä luulla hänen neuvotelleen siitä, että minut ainakin ryöstettäisiin; niin luulen sitä suuremmalla syyllä, kun eräs talon naisista piti tärkeänä mennä heidän puhettaan kuuntelemaan. Ainoa, minkä poika lähtiessäni virkkoi, oli: "Milma [minua] jo hätäytellä alettiin, kun teitä tässä viikon [kauan] pi'in ja käskettiin pois ajamaan." Kovin kernaasti läksin kolmannen päivän aamuna tästä sekä tapojen että ravinnon puolesta kurjasta kylästä. Mutta enpä vielä päässyt rauhaan tästä roskajoukosta. Muuan miehistä, Mihkali Sergein poika, oli yhdessä toisen hyvän toverin, Kirilä Hilipän pojan kanssa Särkiniemestä lähtenyt vähää jälkeen Kierettiin matkustamaan samaa tietä, jota minun oli kulkeminen. Jäletjärven ja Uudenkylän välillä on puolitiessä, 20 virstan päässä kummastakin paikasta, mökki, jonka luona matkustajat syöttävät hevosiaan, ja jossa itse syövät. Siinä he meidät saavuttivat. Alettiin taas puhua passistani. Sanoin, että enhän ollut millään karkulaismatkalla, kun matkustin Kierettiin, missä passi kyllä oli näytettävä. Sen jälkeen he syytivät muutamia haukkumasanoja Mihkalille, joka kehtasi kyyditä sellaista henkilöä. Koko ajan he täällä ahdistelivat minua, ja huomasin, ettei minulta puhetta riittänyt heidän sanojensa vastimeksi. Sitten matkustettiin Uuteenkylään. Siellä satuimme suureksi ilokseni poikkeamaan eri taloihin. Seuraavana päivänä taas satuimme yhteen eräässä mökissä, joka oli 20 virstan päässä Uudestakylästä. Siellä alkoi taas sadella entisiä haukkumasanoja. Uhattiin panna minut köysiin, kun tullaan Kierettiin. "Tehkääpä se nyt tässä paikassa, jos luulette olevanne siihen oikeutetut." Mitä muuta he minusta sanoivat, en tässä tahdo kerrata, mutta seuraavalla tavalla minun onnistui saada toinen miehistä vaikenemaan. Olin näet hänestä, Mihkali Sergein pojasta, kuullut, että hän oli tuppautunut asumaan erääseen Särkiniemen taloon, ja että hän siellä eli hyvissä väleissä emännän kanssa ("piti pyhävellenään"). Mies, joka tietystikkään ei tähän ollut kovin tyytyväinen, oli koettanut ajaa hänet pois, mutta ei siinä mitenkään ollut onnistunut, sillä tungettelija oli roteva mies. Kerran isäntä tosin kylän miesten avulla oli sitonut hänet ja kuljetuttanut Jäletjärvelle, mutta sekään ei auttanut. Mies palasi pian taas takaisin. Toisen kerran olivat Särkiniemen miehet uhanneet hukuttaa hänet ja siinä määrin panneet uhkauksensa täytäntöön, että olivat vieneet hänet järvelle ja kastaneet veteen, mutta sitten päästäneet hänet irti. Täten kuitenkin voitettiin vielä vähempi, sillä Sergein poika oli uhannut kannella herroille, että he olivat tahtoneet hänet hukuttaa, ja tällä uhkauksellaan pakottanut heidät antamaan sovintolunnaat. Yhä edelleen hän enimmäkseen asuu mainitussa talossa, elää ja käskee kuin toinen isäntä ainakin. Mies ei kuulunut sanoilla eikä kurituksella, jos hän sitä uskalsi käyttää, mitään voineen aikaansaada vaimonsa oikaisemiseksi, joka yhä vaan edelleen — —. Kuultuani tämän kertomuksen, kysyin kertojalta, miksi rahvas ei ollut ilmiantanut tätä väkivallantekijää, jolloin hänet luultavasti olisi viety sotaväkeen. Jos tiedettäisiin, että näin kävisi, vastasi hän, niin oltaisiin jo aikoja sitten niin tehty. Mutta jos hän saa jäädä kotia, hän polttaa koko kylän ja lyö kaikki asujamet kuoliaaksi. Nyt tämä sama mies, joka Jäletjärvessä oli muiden kanssa väittänyt, ettei laki sallinut ottaa kyytiä toisesta kylästä, taas rupesi ahdistelemaan minua. Juuri kun hän oli päässyt hyvään vauhtiin, minä sanoin: sinä selvittelit toissapäivänä minulle lakia, että en muka saisi ottaa kyyditsijätä [toisesta kylästä], mutta tiedätkös myös, mitä laki määrää sille, joka valtaa toisen talon ja vaimon? Minun tekee mieli tultuani Kemiin kysyä herroilta sen asian laitaa. Jäletjärvi näet on Kemin piiriä, mutta Särkiniemi Kuolan piiriä (ujesd). "A siitä laki ei sano ni mitä, se ni meillä tapa" j.n.e. useat huusivat yhtä kulkkua, jopa kyytimieheni, 80-vuotias Mihkali yhtyi siihen. Mutta mies, jota asia koski, punastui peräti, astui pari askelta lähemmäksi minua ja mutisi ensin muutamia sanoja vihapäissään, mutta hillitsi itsensä pian. Hänen toverinsa, toinen Särkiniemen mies, ei juuri pitänyt siitä, että paras heistä näin joutui hämilleen, minkä vuoksi hän yllytti häntä sanoen: "ja siinä sinä töllistelet, lyö kirves kulkkuun tahi vie pirttiin ja ripusta sinne jaloista kattoon savun sekaan". Keitettiin näet paraikaa mökissä, joka oli lattiata myöten täynnä savua, vallan kuin sauna, kun sitä lämmitetään, sillä näissä ei ole muuta savureikää kuin ovi. Tämä hänen kehotuksensa kajahti kuitenkin kuulemattomiin korviin, sillä mies muutti tämän jälkeen kokonaan puheensa, ja hänestä melkein tuli nöyrin palvelijani. Mitä minä kaiken tämän kuluessa lienenkään lörpötellyt, en oikein tiedä, mutta huomasin, ettei edes Vanha Mihkali enää varmasti tietänyt, mitä minusta ajatella. Lieneekö hän luullut, että aioin karata matkalla, kun hän, ennenkuin läksimme viimeiselle 20 virstan taipaleelle, muistutti, että minun piti maksaa kyytirahat. Tämä muistuttaminen tuntui minusta perin naurettavalta, minkä vuoksi en täyttänytkään hänen pyyntöänsä, vaan kysyin, mihin hän nyt matkalla tarvitsisi rahoja. Hän virkkoi, ettei tosin matkalla tarvinnut, mutta kylläkin Kieretissä. No, siellä kyllä saat minulta kyytirahat, minä vastasin, ja ettei sinun tarvitse pelätä minun karkaavan pois, siitä sinulla on kylliksi takeina laukkuni (tämän hän oli jo aamulla ottanut omaan rekeensä, vaikka itse ajoi minun reessäni); johan itse nahan arvo nousee melkein kyytimaksun suuruiseksi, ja onhan nahan sisälläkin vielä sitä paitsi jotakin. Siihen asia jäi. Olisin kyllä jo silloin voinut maksaa, mutta pelkäsin, että jos nuo puolivillit miehet olisivat saaneet nähdä rahaa, heissä sen himo olisi voinut käydä liian voimakkaaksi.

Tie Jäletjärveltä. Ensin kuljettiin muutama virsta Jäletjärven rantaa pitkin, sitten seurasi vaihdellen metsää, soita ja pieniä lampia, kunnes tulee kymmenen virstan päähän kylästä. Siitä alkaa Merijoki, joka kyllä on niin kaita kuin leveähkö maantie, mutta joka on saanut komean nimensä siitä, että laskee mereen. Tätä Merijokea seurataan, lukuunottamatta koskia, Uuteenkylään saakka, siellä poiketaan siitä pois ja kuljetaan milloin maata, milloin pieniä sisäjärviä. Viimein saavutaan suurelle Luovuskajärvelle, missä huomioni erityisesti kiintyi useihin korkeihin saariin. Ne eivät muuten näyttäneet alaltaan olevan suuret, mutta kohosivat monessa kohdin jyrkkinä kallioseinineen, joiden alapuolella oli metsää. Tämän järven päässä, josta on 10 virstaa Kierettiin, käännytään isolle maantielle, joka tulee Kemistä, ja ihmetellen näin tämän tien järvellä olevan viitoitetun. Maalle-nousun kohdalla oli metsää kaadettu molemmin puolin tietä maantien leveydeltä, mutta pienet siellä täällä vallan raiteen vieressä esiin pistävät vesat todistivat, ettei siinä kesällä ole muuta kuin tavallinen polku, ja niin onkin asian laita.

[Päiväkirjanote on tähän katkaistu seuraavan yhtenäisen matkamuistelman vuoksi, joka sisällyksensä puolesta näytti parhaiten sopivan tähän, ja jatkuu katkaisukohdastaan etempänä 32:ntenä n:rona.]

31.

Kolme kuukautta Venäjän Karjalan pohjois-osissa.