Typeryyttä itki tyhjä, vajouttansa valitti: missä antaja asuvi, elävi hyvä emäntä, puhas muori puuhoavi? 5 Tuolla antaja asuvi, elävi hyvä emäntä, puhas muori puuhoavi sakaroilla sarvilinnan, metsänlinnan liepehillä. 10 Mitä tuo tekevi tuolla? luista linnoa tekevi, kynsistä kyhäelevi. Annikka avainpiika, Eva piika pikkarainen, 15 soitellos metinen pilli, simapilli piiparoita korvalla ehon emännän! Et emäntä lienekkähän, jos et piikoa pitäne, 20 sata piikoa pitäne, tuhat muuta käskyläistä, pihtipuolisen pitäjää, karjan kaiken hallitsijaa, villan kaiken vallitsiaa, 25 piteliää pitkän karjan, suuren juonen juohteliaa. Laske laapilampahasi, minun pyytöpaikoilleni, käytävillen keinoilleni. 30 Lummiki tytär Tapion! luikuta lumikkiasi tämän ilman kannen alle, kohti miestä pyytävöä, kohti konstia uroota, 35 vasten vaimon kannettua. Anna juosta joutuisasti vikevästi viiletellä, kuin ei täy'y tännempöä, niin tuo maalta tuonnempoa, 40 yli pyytävän yheksän, pyytömiehen puolen kymmenettä, minun pyytöpaikoilleni, käytävillen keinoilleni, takoa Tanikan linnan, 45 Pohjan penkereen perältä, paikoilta papittomilta, mailta ristimättömiltä, nimen tietämättömiltä, kirkon seitsemän seliltä; 50 anna juosta joutuisasti, vikevästi viiletellä. Hiien poika pikkarainen, hyppäjä hyvän selän! Ota kultakannuksesi 55 hopeaisen orren päästä, kultaisesta lippahasta, vaskisesta vakkasesta, sillä kutkuta kuvetta, sekä kaiva kainaloita, 60 anna juosta joutuisasti, vikevästi viiletellä kohti miestä pyytävöä, kohti konstia uroota, vasten vaimon kannettua, 65 vaskisissa valjahissa, kultaisissa kahlehissa. Tästä tänne tie menevi, rata uusi urkenevi! mennä suuren, mennä pienen, 70 täst' on sillat silkin pantu, palttinoin pahimmat paikat, pahat paikat palttinalla, pantu Saksan palttinalla, veran äärillä ve'etty, 75 kohti miestä pyytävöä. Ukkoinen isä ylinen, mies on vanha taivahinen! ota kultainen kurikka hopeaisen orren päästä, 80 komauta konkeloa, säväytä säikälettä; pane luut lotajamahan, sääret säikälehtämähän. Metsän armias antimuori, 85 metsän piika pikkarainen! milloin vilja virtoavi, kuin hän katsovi ylitse, silloin aitoa ylennä, milloin katsovi alatse, 90 silloin aitoa alenna, kuin ei vilja vieremillä, silloin aita annollahan. Anna juosta joutuisasti, vikevästi viiletellä, 95 tälle maalle tultuasi, punalanka portahaksi päällitse tulisen kosken; täst' on sillat silkin pantu, sillat silkin, suot sametin, 100 pahat paikat palttinalla, pantu Saksan palttinalla, veran äärellä ve'etty; pane pursto purjeheksi, seipo seiliksi rapaja, 105 anna juosta joutuisasti, vikevästi viiletellä ilman päien vierimättä, siuloin sivuamatta, Utu tyttö, neito terho, 110 Luonnotar tytär Tapion! seulo seulalla utuja, uron tuuhun tuntematta, miehen vainun vainumatta. Utu silmillen sivalla, 115 terhen korvillen karista, lehtisilmä, haahen lanka, pyy'ys kahtia jakoa; jonka saatan saalihiksi. Suuta silkillä sitaise, 120 väännä päätä väärällehen, jott' ei pieksä pellavoita, eikä liinoja levitä. Pistä pellavapivosi sekä kultakuontalosi 125 hopeaisen orren alle tuona yönä ensimäissä, toissa yönä keskimäissä, viikon päässä viimestäin. Tuoppas tuota tuulillain, 130 tuulillain, tuiskuillain, ja säilläin, sateillain kohti miestä pyytävätä, kohti konstia uroota, vasten vaimon kannettua. 135 Minun kultani kuluvi. Ota vitsa viiakosta, koivu korpinotkelmasta; jok' ei virkku juoksemahan, sitä siimalla sivauta, 140 nahkaruoskalla napauta, kiiätä kivein mujuilla, papelolla paa perästä. Ota vitsa viittä syltää, koivu kolmea tapaja, 145 joll' on vitsoit viljoasi, karkottelet karjoasi. Eipä miesten muienkahan sinisemmät silmäripset, jalan heitto hempeämpi, 150 koreammat kulmakarvat, kuin on miesten meijän. Lyöppä Ukko uutta puuta, säväytä säikälettä, komauta konkeloa, 155 viljan syntymäsioilla, rahankarvan kasvimaalla. Metsän ehtoisa emäntä, metsän armias altinmuori, tule nyt kullat ottamahan, 160 hopeat valitsemahan, lempiliinasi levitä Alle minun kultieni, kullan maahan tippumatta, hopean rivestymättä, 165 Minull' on kullat kuun-ikuiset, toiset päivän selkeimmät, kolmannet ijän-ikuiset, isäni so'asta saamat, vetämät Venäeheltä, 170 taluttamat tappelusta, alta Riian riitelemät. Minun kultani kuluvat, hopeani hoikkenovat; sinun on kullat karvaisemmat, 175 minun on kullat kirkkaimmat.
Repoa pyytäissä.
Ahon ainoinen emäntä, ahon vippo valkoparta, ylös nouse nostatate; itseäsi huuetahan, väkeäsi tarvitahan. 5 Nykäise nyherviäsi, visko villahänteäsi, katko karvapalliasi, kohti miestä pyytävöä, kohti konstia uroota, 10 vasten vaimon kannettua. Tuuritteli neito ennen rahaisiksi rantojani, viljaisiksi vieriäni, punaisiksi puoliani. 15 Mies puhas punakypärä, siniviitta valkoparta! Ota kynsinen kypärä, kylvä kynttä pienemmäistä, kylvä kynttä suuremmaista 20 minun pyytöpaikoilleni, käytävillen keinoilleni. Päistäryys pätövä neito! päristele päistäriäsi, karistele kaapujasi, 25 minun pyytöpaikoilleni, käytävillen keinoilleni. Mimerkki metsän isäntä, havuhattu, naavaparta! Mimerkki metsän emäntä, 30 tinatuppi vyö hopea! Rammikko rahojen vanhin, Louhi Pohjolan emäntä, raskuta rahaista kättä, kättä kirjaa kiimoittele, 35 tuona yönä ensimmäissä, toissa yönä keskimmäissä, viikon päässä viimeistään. Kuin ei täy'y tännempöä, tuoppas maasta tuonempoa, 40 yli pyytävän yheksän, läpi katsovan kaheksan, pyytömiehen puolikymmenettä, minun pyytöpaikoilleni, käytävillen keinoilleni, 45 suki mustii muikovia, konstin koiven kantavia. Kuin ei täy'y tännempöä, tuoppas maalta tuonempoa Pohjan pengertä piellen. 50 Lapin kantta kallistellen, anna juosta joutusasti, vikevästi viiletellä, mailta ristimättömiltä, nimen tietämättömiltä, 55 paikoilta papittomilta. Ota vitsa viittä syltä j.n.e.
Jänistä pyytäissä.
Ukkoinen isä ylinen, mies on vanha taivahinen! nosta pilvi luotehelta, toinen lännestä lähetä, kolmas kohota koilta; 5 syrjin yhtehen syseä, lomatusten leukaluita, sa'appa mettä varvuilleni metisestä taivahasta, simaa pilvestä pirota 10 varvuilleni keskimäisiin; muut täss' on vihavat varvut, vaan yks' on metinen varpu, jok' on latvoin laskettuna, latvoin laskettu lumehen, 15 tyvi on käätty taivosehen, latva pihtiä pitävi, tyvi jousta jännittävi. Eilen mie kävin metsässä, kolm' on linnoa metsässä: 20 yks' on puinen, toinen luinen, kolmas on kivinen linna, se linna evestin linna. Kuus' on kultaikkunoa, kunni linnan kulmanteella, 25 mie katson sisähän noista, siellä antajat asuvat, ja viruvat viljan eukot, käet on kultakäärehillä. Annikka avainpiika, 30 Eva piika pikkarainen! mene aittahan mäellä, laske laapilampahasi, Lupiluppa-korvasesi, Anna juosta joutuisasti, 35 vikevästi viiletellä muien siuloin sivuitse, muien ansoin alatse, minun pyytöpaikoilleni, käytävillen keinoilleni, 40 kohti miestä pyytävöä, vasten vaimon kannettua. Kuk' ei virkku juoksemahan, sitä virkuta vitsalla; lyöppä virkuksi vitsalla, 45 nopeaksi nuoran päällä; joka tieltä pois mennevi, tiellen korvasta kohenna, nahkaruoskalla napauta, kiiätä kivein mujuilla, 50 papeloilla paa perästä.
Mutta asiaan, jonka keskeytin. Odotin mainittua laulajaa koko maanantain, ja kun häntä ei kuulunut, päätin odottaa vielä kauemmin. Päivällisaikaan seuraavana päivänä hän vihdoin tuli, mutta ollen matkasta hieman väsynyt hän tahtoi ensin levätä. Illalla hän kuitenkin lauloi minulle vähän, ja lopettaessaan vakuutti, etten koko päivässä ehtisi panemaan kirjaan kaikkia niitä lauluja, jotka hän osasi ja jotka vielä olivat kirjoittamatta. Seuraavana aamuna pyysin häntä taas alottamaan laulamistaan. Hän vastasi, ettei hän, vaikka olikin vanhin poika, saattanut jäädä pois perheen yhteisestä työstä, sillä sen kautta olisi voinut syntyä epäsopua ja tyytymättömyyttä hänen muissa veljissään, ja sitä hän kaikin tavoin tahtoi välttää. Hän ei sanonut voivansa jäädä pois työstä muuten, paitsi jos minä saatoin hankkia hänelle sijaisen. Tiedustelin päivämiestä, mutta en voinut saada ainoatakaan, koska kaikki tähän kiireiseen työaikaan olivat kiinni omissa töissään tai muilla palkkalaisina. Minun täytyi siis suostua, vaikkakin vastenmielisesti, siihen, että Kainulainen muiden mukana läksi ulkotyöhön. Nyt koetin sinä päivänä hankkia edes seuraavaksi päiväksi palkkalaista, mutta en onnistunut yrityksessäni. Illalla Kainulainen palasi veljineen metsästä. Kerroin heille, että minun oli ollut mahdoton hankkia päivämiestä, ja koetin taivuttaa muita suostumaan siihen, että annoin heille yhteisesti palkkalaisen päivärahat, joilla he tilaisuuden tarjoutuessa saattoivat palkata miehen nyt poisjäävän veljen työtä korvaamaan. He lupasivat ottaa asiata punnitakseen ja seuraavana aamuna he suostuivat tähän ehtoon. Nyt siis laulaja oli käsissäni. Hän oli sangen tyytyväinen tähän lomaansa ja mainitsi moneen kertaan iloisena, ettei hänellä vielä koskaan ollut ollut niin suurta hyötyä lauluistaan kuin nyt. Iltapäivällä arveli häh olevan vielä enemmän syytä tähän tyytyväisyyteen, kun satoi hieman rankemmin ja hän nyt oli katon suojassa. Kirjoittelin muistiin hänen laulujansa aamusta alkaen myöhäiseen iltaan muitta keskeytyksittä kuin mitä ateriat aiheuttivat, ja lukuunottamatta puolta tuntia, joksi päästin hänet kahvia keittämään. Tätä hän itse ehdotti osottaakseen suurta mielihyväänsä siitä vapaudesta, joka hänellä sinä päivänä oli raskaammasta työstä. Rahvas näillä seuduin ei muuten ole tottunut kahviin, vaikka tämä Kainulainen oli hankkinut itselleen kahvipannun ja oppinut kahvinkeittämis-taidon. On huomioon ottaminen, että hän on kirkonmies, ja lienee tämän arvonsa johdosta tahtonut hankkia itselleen tuon korukalun. Kun illalla kysyin, osasiko hän vielä runoja, hän vastasi, että niitä vielä saattoi olla jäljellä sen verta kuin panin kirjaan yhdessä päivässä, mutta lisäsi samalla, että hänen oli vaikea palauttaa ne kaikki mieleensä. Tahdoin siis samoilla ehdoilla vielä seuraavaksi päiväksi saada hänet esilaulajakseni, mutta hän neuvoi minua olemaan hukkaamatta niin paljoa rahaa hänen tähtensä. "Huomenna", hän sanoi, "meillä kaikilla on kotityötä, ja jollei teistä tunnu epämukavalta, voitte silloin panna kirjaan loput, sillä minä voin varsin hyvin tehdä työtä ja laulaa samalla kertaa." Suostuin tähän ja kirjoitin seuraavana päivänä hänen vieressään lyijykynällä sen, minkä hän saneli. Täten tulin viipyneeksi tässä talossa useita päiviä. Koko ajan vanha emäntä ja muu väki kohteli minua sangen hyvin. Tahdon mainita vaan yhden esimerkin siitä, miten heidän hyväntahtoisuutensa oli yhtä suuri kuin heidän älykkäisyytensä. Keskiviikkoiltana menin kylpemään toisten kanssa. Palattuani tupaan saunasta, muutin kuivat liinavaatteet ylleni ja ripustin saunahöyryjen kokonaan kastelemat alusvaatteeni kuivamaan. Seuraavana aamuna en niitä enää nähnyt enkä tietänyt, minne ne olivat joutuneet, ennenkuin vasta torstaina illan suussa, jolloin näin ne puhtaaksi pestyinä ja mankeloituina samassa paikassa. Kiitin emäntää, mutta hän kieltäytyi kaikista kiitoksista ja sanoi, ettei ollut tehnyt muuta kuin mitä on velkapää tekemään vieraalle, tuumien: "Mitäs ihmisestä olisi joll'ei sitä hyvää toiselle tekisi." Hän lisäsi vielä: "Ehkä teillä olisi ollut muutakin pestävää, minun olisi pitänyt kysyä teiltä, mutta vanha ihminen ei muista kaikkea." Vastasin, että minulla tosin oli pestäviä vaatteita vähän enemmän, mutta en kuitenkaan tahtonut niiden pesemisellä vaivata häntä. Kuultuansa tämän hän ei rauhoittunut, ennenkuin sai nämä muutkin vaatteet pesuun, ja hän vakuutti, että ne kyllä ehtivät kuivaa kunnes läksin. Jätin silloin hänelle yhdet kesähousut, jotka todella tahdoin saada pestyiksi, koska aioin Kiteellä käydä muutamissa herrasperheissä. Lähtiessäni tahdoin jollakin tavoin antaa emännälle korvausta niin hyvin usean päivän elatuksesta kuin hänen muusta vaivastaan. Tarjosin hänelle ruplaa, mutta hän sangen itsepäisesti kieltäytyi vastaanottamasta. Minä puolestani olin päättänyt olla sitä takaisin ottamatta, jonka vuoksi hän lopulta otti sen vastaan. Laulajalle annoin juomarahaksi 75 kopeekkaa, sillä hänen päivärahansa olin jo aikaisemmin maksanut, Hänkin kieltäytyi sitä vastaanottamasta, jos kohta ei niin uutterasti kuin hänen vanha äitinsä. Eräs laulajan veljistä, joka oli seppä, oli antanut minulle muutamia sepänrunoja, joista yksi esim. kertoi, miten Ilmarinen opetti ensimäisen sepän juottamaan kiinni rautaa. Viimemainittu oli näet pajassaan takonut kirveitä ja kauvan turhaan koettanut juottaa kiinni kirveensilmää. Ilmarinen kulki sattumalta lähistössä ja kuuli hänen palkeidensa puhkuvan. Hän tuli ovelle ja kysyi: "Kuinka monta kirvestä olet jo tänään saanut valmiiksi?" Seppä, ollen vielä suuttuneempi huomatessaan, että muutkin tiesivät hänen epäonnistuneista kokeistaan, vastasi: "Kymmenettä paraikaa valmistan." Ilmarinen kääntyi pois, mutta sanoi mennessään sepälle pari valaisevaa sanaa. Hän virkkoi: "Eipä edes sellaisillakaan sepillä ole tähän aikaan päivästä yhdeksää kirvestä valmiina, jotka, kuumennettuaan rautaansa hiiloksessa, viskaavat siihen hietaa." Seppä meni heti etsimään hietaa, heitti sitä kiehuvalle raudalle, ja hänen suureksi ilokseen se heti meni umpeen. Siitä tämä sepänkeksintö. Näemme siis, kuinka sellaisetkin keksinnöt, jotka jokainen seppä tätä nykyä tuntee ja joita sen tähden pidetään vähäarvoisina, ovat alussa olleet niin tärkeät, että itse jumalat ovat neuvoneet niitä esi-isillemme.
Ken haluaa saada koko runon, voi lukea sen tästä:
Eilän ennen rauta kiehui alla ahjon Ilmarisen, miks' ei siis minulla kiehu, alla ahjoni aseta? Mie olen ollunna opissa, 5 seissyt seppien pajassa seitsemänsatoa vuotta, Viisikymmentä keseä; paaet kasvoit kantapäihin, syli syttä hartioille, 10 kyynärä kyventä päähän, kortteli kovaa nokea. Nuin on ennen seppä lauloi, kuivakulkku kuikutteli armaan astuissa pajahan, 15 Itse seppä Ilmarisen. Takoja ijän-ikuinen, kysytteli, lausutteli, sanan uksesta saneli, yli kynnyksen kysyvi: 20 "Joko on kalu moneski?" Seppä vastai viekkahasti: "Jop' on kalu kymmenes." Itse seppä Ilmarinen sanan uksesta sanovi: 25 "Eipä niillä'än sepillä liene kalu kymmenes, jotka tunkevat tulehen, rauan kourille koville, hietaa heittävät sekahan." 30 Tuosta otti opiksensa, seppä neuvoksi osasi, tunki rautansa tulehen, heitti hietoa sekahan, niin on keitti kirvehensä, 35 vasaransa valmisteli.
Tästä sekä muutamista muista runoista, jotka seppä Kainulainen saneli minulle, tarjosin hänelle lähtiessäni 20 kopeekkaa. Hän oli tähän erittäin tyytyväinen ja katsoi maksua hyvin hyväksi, jonka saatoin päättää hänen sanoistaan: "Virsiä tästälähin pitää alottaa takomaan." Kysyin luuliko hän voivansa saada kokoon kunnollisen runon. Hän vastasi:
Eilän ennen nuit' on tehty, Laulettuna lasten luona, päivät pitkät paimenessa, illat kultaiset kujissa.