13.
[Päiväkirjasta.]
Syskyjärvi, 1 p:nä huhtikuuta 1841.
Hyrsylässä tapasin matkustaessani Petroskoihin väkeä, joka riiteli tai melkein tappelikin pihalla. Pahasti juopunut konovola [kuohari] loikoi penkillä pirtissä. Siitä hän putosi vähitellen permannolle: ensin retkahti vasen jalka, sitten pää ja yläruumis, viimein koko mies, heräämättä. — Palatessani näin taaskin pihalla tappelun prikashtshikan ja smotrjakan [= pehtoorin ja voudin] välillä. Jälkimäinen tuli viimein pirttiin kasvot verissä. Pyysi sitten emännältä viinaa, mutta kun hän näytti saaneen tarpeeksi ennestään, emäntä ei antanut. Oltuaan muutaman hetken poissa hän palasi, mukanansa puoli tuoppia rommia, jota hän kerskaten näytti emännälle ja sanoen: olenko minä sitten halpa mies, eikö minulla ole valkoista porsliini-teekannua ja kahvipannua? Teekannun hän heti pani käytäntöön ja tarjosi sitten minullekin useita kupillisia. Sitten hän terjosi minulle kaksi kuppia totia. Tällävälin olivat muuan puuseppä (plotniekka) ja seppä tulleet seuraamme lisäksi. Kumpikin heistä oli jo ennestään päissään, ja he juopuivat vielä enemmän smotrjakan rommiputelista. Plotniekka tahtoi väkisin ottaa minulta piipun polttaakseen sillä. Hän oli, kuten he kaikki muutkin, venäjän-uskoa eikä luultavasti ollut koskaan ennen polttanut. Kun hän lakkaamatta kiusasi minua pyynnöllänsä, annoin viimein, otettuani sitä ennen pois imukkeen. Lopuksi hänen päänsä meni vallan sekaisin, niin ettei hänestä ollut kenellekään vaivaa. Seppäkin oli sikahumalassa ja meni tiehensä vihaisena, kuten tuntui, siitä, että minä osasin loitsurunoja yhtä hyvin, ehkäpä paremminkin kuin hän itse, vaikka hän kovin ylvästeiikin tiedoillaan.
Seuraavana päivänä talon isäntä läksi kolmella hevosella Sortavalaan. Sovin hänen kanssaan kyydistä sinne: 6 ruplaa 12:lta peninkulmalta. Pian seuraamme liittyi neljäs Sortavalaan matkustava henkilö. Yömajassa Käsnäsessä tuli vielä lisää kaksi hevosta, niin että koko seurueeseen nyt kaikkiaan kuuluu kuusi hevosta. Muuan tyttö ja vielä kasvava poika tapasivat meidät yömajassa ja pyysivät päästä meidän seurassa Sortavalaan. He kulkivat näet jalkaisin. Heidän vanhempansa olivat Rantasalmelta noin kuusitoista vuotta sitten lähteneet Aunuksen seuduille. Tyttö oli silloin viety mukaan kapaloissa; poika taas, joka oli syntynyt Venäjällä, ei koskaan ollut nähnyt Suomea. Vanhempiensa tahdosta he nyt olivat matkalla Rantasalmelle; kuten näytti, he sen tekivät varsin vastenmielisesti. Kieleltään, puvultaan ja koko ulkonaiselta käytöstavaltaan he olivat aunukselaisia. Vanhemmat olivat jääneet heidän jälkeensä Aunukseen. Isä, joka oli elättänyt itseään räätälinammatilla, oli viime talvena tullut sokeaksi.
Ravintolassa: Muuan herrasmies: "Kuuleppa, ihminen!" — Ei mitään vastausta. — "Kuuletko, ihminen, mitä sanon!" Ravintolanneiti: "Ketä herra tarkoittaa ihmisellä?" — "Juuri sinua, kirottu ihminen". — "Sanon herralle, etten minä ole mikään ihminen." — Siis paitsi Diogeneen kukkoa yksi kaksijalkainen, höyhenetön olento lisää, joka ei ole ihminen, minä ajattelin.
14.
[Päiväkirjasta].
Sortavala, 3 p:nä huhtikuuta 1841.
Impilahdelta minua kyyditsi muuan mies, joka oli kotoisin kymmenen virstan päässä Suistamon kirkolta olevasta Kokonvaaran kylästä. Hän puhui suuresta taitavuudestaan kanteleen soitossa. Nyt juuri hän oli opettamassa Impilahdella asuvaa sisarensa poikaa soittamaan, minkä vuoksi sanoi pääsiäiseen asti viipyvänsä sisarensa, kestikievarin emännän, talossa.