Ote T:ri Lönnrotin kirjeestä.
Inari. 3 ja 5 p:nä helmikuuta 1842.
["Helsingfors Morgonblad" v. 1842, n:rot 36, 37.]
I.
Kuluneen lokakuun viime puoliskolla matkustin Kajaanista Ouluun, missä viivyin vähän yli viikon, tulin sieltä Kemin pappilaan, missä tapasin matkatoverini, Castrénin. Kun silloin ei rattailla eikä reellä päässyt kulkemaan, meidän täytyi viipyä siellä marraskuun 13:nteen päivään. Mainittuna päivänä läksimme sieltä ja olimme saman kuun 28:nteen päivään saakka ponnistelleet eteenpäin 240 virstaa Sallaan eli Kuolajärven-Lappiin, joksi seutua sanotaan, vaikka koko tässä seurakunnassa ei enää ole yhtään lappalaisia. Arkangelin kuvernementissa, Kuolan piirissä olevaan Akkalan kylään lasketaan Sallasta olevan 140 virstaa. Sinne olimme aikoneet matkustaa, mutta kun ainoastaan harvat tämän seudun rahvaasta olivat käyneet Akkalassa, olivat he keskenään päättäneet kiskoa meiltä kokonaista 50 ruplaa pankkiseteleitä. Meidän vielä ollessamme seudulla tapahtui, että useita Akkalan lappalaisia tuli Sallaan myymään poronsarvia, ja kun heidän 40-50 poroansa tuli palaamaan ilman kuormia, aioimme käyttää hyväksemme tilaisuutta ja matkustaa heidän seurassaan. Alussa he sanoivat olevansa hyvin halukkaat ottamaan meidät mukaansa, mutta kun ne sallalaiset, jotka olivat toivoneet saavansa kyyditä meitä, kuulivat tämän, alkoivat he uskotella heitä, että meidät muka oli lähetetty opettamaan heitä lukemaan lappalaisia kirjoja y.m. sellaista. Siitä lappalaiset niin pelästyivät, että palasivat ottamatta meitä mukaansa, ja me valitsimme kiusalla toisen tien tänne Inariin. Sillä olimme kuitenkin joka tapauksessa aikoneet Kuolan-Lapista matkustaa tänne helmikuun keskivaiheilla tapaamaan pastori Stockflethia, jolle Kemistä siitä olin kirjoittanut. — Sallassa viivyimme monta päivää, olimme siellä olomme aikana eräissä häissäkin, jotka pappi vietti naiden piikansa. Seudun väki on sekä tietämätöntä että tavoiltaan pilautunutta. Se lienee suureksi osaksi lappalaista syntyperää, vaikka nyt on omistanut äidinkielekseen suomen. Tähän asti heillä ei ole ollut kirkkoa eikä pappia lähempänä kuin 80:n virstan päässä, Kemijärvellä, minne he lisäksi vaivaloisen matkan vuoksi ani harvoin saattoivat tulla. Mutta nyt he ovat äsken saaneet sekä oman kirkon että papin; vaikuttakoon tämä vaan parannusta heissä. Rahvaan taikauskoa valaiskoon muun muassa seuraava kertomus lappalaisesta Udjuksesta. Udjus oli elänyt Sallassa 50-60 vuotta sitten, ja hänestä kerrottiin tositapahtumana, jota ei kukaan näyttänyt epäilevän, että hän kerran, ollessaan toisen miehen kanssa kaukana kodistaan, oli yöllä nähnyt unta, että jotain erinomaista oli tapahtunut hänen kotonaan. Heti herättyään hän oli sanonut toverilleen, että hänen kiireimmiten oli lähteminen kotia, ja toveri päätti lähteä mukaan. He alkoivat heti kulkea halki metsän ja tulivat erään järven rannalle, missä ei ollut venettä, jolla olisivat voineet soutaa yli. Mutta tämä ei Udjukselle tehnyt mitään estettä, vaan hän kulki kuivin jaloin järven yli ja pyysi toveriaan tulemaan jäljessä, mutta tämä oli kuitenkin uponnut polviin asti veteen. Tultuaan kotia Udjus tapasi vaimonsa itkemässä; molemmat hänen tyttärensä olivat kuolleet ja haudassa. Silloin hän oli pyytänyt vaimoansa sytyttämään tulta, liekin yli hän itse oli asettunut hajareisin ja oli alkanut laulaa muutamia loitsurunoja; niin oli jatkanut jonkun aikaa, kunnes jonkunlaista ryömimistä ja rapinaa kuului oven takaa. Vaimo oli luullut sitä heidän koirakseen ja oli mennyt sitä sisään päästämään, mutta huomasi suureksi hämmästyksekseen, että se olikin heidän vanhempi tyttärensä, joka joku päivä sitten oli kuollut Kotvan sen jälkeen oli nuorempi tytär samoin tullut, eroa vaan se, että myyrät olivat kalunneet palan pois hänen poskestaan. Tämä tytär oli sitten paria päivää myöhemmin kuollut toisen kerran, mutta vanhempi sisar oli voinut hyvin ylösnousemisensa jälkeen ja päällepäätteeksi joutunut naimisiinkin. — Tästäkin kertomuksesta saattaa päättää, kuinka pitkälle täkäläinen rahvas on ehtinyt valistuksessa. Tosin sellaisia kertomuksia kuulee toisillakin seuduilla maata, mutta enemmän pilan, kuin uskon esineenä.
Jos nyt katsot Vaseniukseu Suomenmaan karttaan, on sinun helppo Sallasta eli Kuolajärveltä, jonka niminen tämä seutu on kartalla, seurata meitä tänne. Matkustimme ensin Kuolajoen ja Teniöjoen poikki ja tulimme Nousuun ja sieltä muutamien talojen kautta Lokkaan ja Korvaan. Tätä matkaa laskettiin olevan 20 peninkulmaa. Mutta on otettava huomioon, että lappalaiset laskevat peninkulmansa vähän lyhyemmiksi kuin mitä muualla maassa tehdään. Useimmat niistä eivät varmaankaan ole 7-8 virstaa pitemmät. He sanovat peninkulmaa hädnagullam'iksi (suom. peni[n]kulma), joka sana ilmoittaa etäisyyttä, jolta (tyyneellä säällä tai myötätuulella) voi kuulla koiran haukunnan. Korvan tilalla olimme puolitoista viikkoa, millä ajalla kelirikon vuoksi emme voineet matkustaa. Saimme siellä käytettäväksemme huoneen-tapaisen, missä muutamaa vuotta aikaisemmin oli elätetty kuutta revonpoikaa, jotka isännän oli onnistunut saada pyydetyiksi. Siinä oli kuitenkin avoin tulisija, missä valkea paloi puolen päivää. Sisässä huoneessa ei ollut mitään peltiä, vaan täytyi joka kerta kiivetä katolle tukkimaan savureikää. Tuskin kahta tuntia saattoi nähdä päivänvalolla — tämänkin vaan kun oli selkeämpi päivä, muuten ei puoltatoista tuntia kauempaa. Ruokaa oli talossa runsaasti, teetä ja kahvia meillä oli itsellä, niin että yleensä voimme sangen hyvin. Viimein läksimme matkaan 23:ntena p:nä joulukuuta. Kyrön kylään Inarin seurakuntaa lasketaan Korvasta 130 virstaa, eikä tällä taipaleella ole ainoatakaan asuttua paikkaa. Ensi yön nukuimme metsässä kahdesta tukista tehdyn nuotion ääressä. Sellaista nuotiota varten haetaan kuivia petäjiä, jotka pitkin pituuttaan asetetaan päälletysten jättämällä vähän rakoa niiden väliin. Sittenkuin halkaistuilla säleillä on saatu tuli niihin syttymään yhteen kohtaan, se pian leviää pitkin koko pituutta ja palaa näin aamuun asti, levittäen tasaista lämpöä ympärilleen 2-3 kyynärän etäisyyteen. Lumi luodaan sivulle tai poljetaan ennakolta niin hyvin siitä paikasta, missä hirret tulevat olemaan, kuin sivuilta, niin että nukkuvilla on mukava tila. Jos lunta on vahvalta, niin siitä tulee ikäänkuin katoton, lumiseinäinen huone, missä valkea palaa keskellä pitkin huoneen pituutta. Kylmälläkin ilmalla voi sellaisen nuotion ääressä nukkua vilua tuntematta: kahta paremmin se käy suojalla, kuten nyt oli. Tosin satoi vähän lunta, niin että minun pari kolme kertaa täytyi herätä ja ravistaa lumi pois, mutta joka tapauksessa seuraavana aamuna olin yhtä tarpeeksi levännyt kuin tavallisesti.
II.
Seuraavaksi yöksi, itse jouluaatoksi, tulimme pohjoispuolella Sompio-tunturia olevaan metsäkotaan, juuri siihen paikkaan, mistä Suomujoki saa alkunsa. Huoneessa oli puolen kyynärän levyinen aukko pitkin kattoa. Joulukynttilöiden asemesta sytytettiin kelpo valkea keskelle huonetta, aukon alle. Sen jälkeen keitettiin lihaa (useissa padoissa) ja syötiin, sitten keitettiin kahvia ja viimeksi teetä, ainakin neljään eri kertaan. Sillä paitsi kyytimiestämme, Korvan isäntää, oli 3-4 muuta miestä seurassamme matkalla; heitä kaikkia täytyi kestitä, eikä teekannumme vetänyt enempää kuin kuusi lasia kerrallaan. Eipä edes kermaa puuttunut, sillä muuan miehistä, Sodankylän kirkkoväärtti, joka myös oli mukana, oli kotona jäähdyttänyt maitoa jääksi, joka nyt sulatettiin ja käytettiin. Vaihteena tämä jouluaatto oli mielestäni sangen hupainen. Vasta myöhään puoliyön jälkeen nukuimme penkeille ja lattialle, jos sitä siksi voi sanoa, kun oli permantona heinätukkojen ja petäjänoksien peittämä paljas maa. Toinen seurue matkatovereitamme, noin 4-5 miestä, oli metsään lähelle kotaa tehnyt tulen, ja vietti sen ääressä yönsä, kota kun oli liian pieni meille kaikille. Sitä seuraavaksi yöksi tulimme Kyrön kylän Akujärven uutistaloon, ja sitä seuraava yö vietettiin lappalaistuvassa, mistä ei ollut enää kuin kaksi lyhyttä peninkulmaa Inarin kirkolle. Perille saavuimme kolmantena joulupäivänä hyvään aikaan. — Kyrön kylästä Inariin (50 virstaa) oli hyvää porotietä, kun Kyröläiset edellisinä päivinä olivat kulkeneet kirkolle; mutta Korvan tilalta aina Kyröön saakka ei ollut ainoatakaan jälkeä, ja kun jokainen pulkka tässä painoi lunta hieman syvemmälle, niin pulkka lopulta solui 3-4 korttelin syvyisessä ojassa. Sen lisäksi vesi oli noussut jäillä ja soilla. paikoin niin korkealle, että pulkka melkein kellui siinä. Niin pian kuin oltiin tultu kuivemmille paikoille, pulkkaan syntyi jääkuori, joka vaikutti sen. ettei poro oikein jaksanut vetää pulkkaa, minkä vuoksi alituisesti täytyi raapia jäätä pois.
Kun 1837 keväällä kävin Inarissa. oli siellä vaan kirkko ja joukko kurjia lappalaistupia. Nyt paikka on kokonaan muuttunut, sittenkuin se on saanut oman papin. Kirkko on maalattu punaiseksi: papilla on omia tarpeitaan varten viisihuoneinen asunto. Sitäpaitsi on toinen rakennus, missä on sali ja kaksi huonetta: tämä asunto on muistaakseni rakennettu pääasiallisesti kirkkoherraa varten, joka tosin asuu Utsjoella, mutta jonka välistä täytyy käydä tässäkin kappeliseurakunnassa. Ensi kesänä aiotaan rakentaa käräjä- ja tuomarintnpa, jota varten parhaillaan joka päivä hirsiä vedätetään. Älä ihmettele, että olen maininnut ja selittänyt tällaisia seikkoja kuin nämä rakennukset: muilla seuduin niitä ei ansaitsisi mainita, mutta täällä Lapissa! Kun jonkun aikaa on kieriskellyt savun keskellä lappalaiskodassa, niin silloin vasta tuntee, minkä arvoinen kunnollinen talo on, samoin kuin voitetun taudin jälkeen parhaiten nauttii terveydestä tai kuten aurinko, kun 18:ntena p:nä tammikuuta taas ensi kerran sen näimme, meistä tuntui niin ihmeellisen komealta, ettemme pitkään aikaan voineet kääntää silmiämme siitä. Olimme silloin tuntureilla Inarin ja Karasjoen välillä, paluumatkalla jälkimäisestä paikasta.
Mutta olen unhottanut kertoa, että heti uuden vuoden ensi päivinä läksimme täältä 16 peninkulman päässä olevaan Karasjokeen, joka on luoteessa päin täältä Norjan-Lapissa. Siellä oleskeli Stockfleth rouvansa kanssa tarjoamassa seudulle papinhoitoa ja opettamassa rahvasta lukemaan tähän asti ilmestyneitä lappalaisia kirjojaan. Nämä ovat: koko Uusi testamentti {painettu 1840. 1152 sivua}; Mooseksen kirjat (otteittain) {1840, 360 s.}; rukouskirja {1840, 209 s.}; aapinen: lyhykäinen käsikirja ja Lutherin vähä katkismus. [Lisäykset L:n kirjeestä Rabbelle (5.II.42).] Vaikka hän oli käyttänyt latinaista kirjaimistoa ja muodostanut kokonaista kymmenen uutta lapissa tarvittavaa kirjainmerkkiä, lappalaiset kuitenkin sangen helposti oppivat sisäluvun, muutamat yhdessä ainoassa päivässä. Opettamisessa hänellä oli apunaan kaksi lappalaista katekeettaa, ja itse hän oli tässä työssään uskomattoman innokas ja uuttera. Jumala armahtakoon sitä, joka ei velvollisuuttaan täytä, kuulin hänen usein kehotuksissaan sanovan lappalaisille, kun hän muutamain kanssa puhui norjaa, ja tämän sanantavan hän näyttää itse ennen muita muistavan. [Rabben saamasta kirjeestä, ks. seur.] Karasjoelta hän aikoi helmikuun 9:ntena p:nä pariksi kuukaudeksi matkustaa Kautokeinoon, ja näin jatkaen samaa tointansa kahden vuoden ajan matkustella läpi koko Norjan-Lapin. Teimme sen sopimuksen, että sitten meidän kummankin sanakirjatöiden vuoksi jonakin kesänä yhtyisimme Kajaanissa. Viimein Stockfleth aikoo väsyneenä matkoistaan asettua Kristianiaan, jonka yliopistoon hän jäänee lapin ja suomen kielten professoriksi. — On merkillistä, miten suomalaiset vuosittain lisääntyvät Norjassa. Nykyään heitä siellä on 4 tuhatta henkeä, mutta kuka tietää, kuinka lyhyessä ajassa tämä luku saattaa lisääntyä kaksinkertaiseksi. S:n luona viivyimme pari viikkoa, palasimme sitten tänne ja täältä matkustamme Venäjän-Lappiin ja sitten huhtikuussa Kuolaan. — Kaksi viikkoa olemme nyt erään utsjokelaisen katekeetan avulla lukeneet lapin kieltä. Tässä kielessä on kolme päämurretta; ensimäistä puhuvat Norjan lappalaiset ja Utsjoen seurakunnan lappalaiset Suomessa, toista puhutaan Ruotsin-Lapissa sekä kolmatta Venäjän-Lapissa ja Inarin seurakunnassa Suomessa. Norjalaiset ja ruotsalaiset murteet ovat jotenkin tutkittuja ja vielä enemmän on niitä viljelemällä kehitetty, mutta Venäjän lappalaisten murretta sangen vähä. En tiedä, että tällä murteella olisi muuta kirjoitettu kuin "Isä meidän", joka on luettavana Sjögrenin muistiinpanoissa Kemin-Lapista. Sen tähden Rask sanoo kootuissa tutkimuksissaan (2:nen osa, Kööpenhamina 1836, sivu 340): "Det är i alt Fald höjligen att beklage, att Russerne have gjort saa litet för Sprogets (Venäjän lapin) Bearbejdelse". [= On joka suhteessa suuresti valitettavaa, että venäläiset ovat tehneet niin vähän kielen (Venäjän lapin) kehittämiseksi.] Milloinka päästänee niin pitkälle, että on kielioppeja, sanakirjoja ja lukukirjoja ainakin kaikista niistä kielistä, joita puhutaan Venäjän valtakunnan alueilla? Se olisi kuitenkin kaikelle muinaishistorialle ja vertaavalle kielitutkimukselle perin tärkeätä. — Utsjoen murre on melkein aivan samaa kuin se, jota Stockfleth on käyttänyt, mutta Inarin murre eroaa siitä niin paljon, ettei rahvas täällä edes hyvin ymmärrä, mitä sille luetaan, vaikka se paitsi omaa kieltään kuitenkin on oppinut puhelemaan Utsjoen lappalaisten kanssa, niin että jokapäiväisessä puheessa toisiaan ymmärtävät. Huomenna (6 p:nä) olen aikonut muutamaksi viikoksi lähteä jonkun Inarin lappalaisen luo, paremmin kuin täällä pappilassa oppiakseni kieltä. Castrén matkusti toispäivänä tunturikylään 4-5 peninkulman päähän täältä, ja häntä odotetaan tänään tai huomenna palaavaksi.