Toivon voivanne, arv. professorinrouva, antaa anteeksi niihin olosuhteisiin nähden, joissa tätä kirjettä kirjoitan, siinä alusta loppuun asti ilmenevän suuren huolimattomuuden. Siinä toivossa sen vien nyt postiin, vaikka hetki sitten jo olin repiä rikki.
62.
Matkakertomus.
[Tämä matkakertomus on painettuna "Uudessa Suomettaressa" v, 1843, numeroissa 3, 6-7, 12-13, tosin suomenkielisenä, mutta kun se ei ole Lönnrotin alkuperäisesti suomeksi kirjoittama, vaan toisen henkilön tekemä käännös, on se tähän lainattaessa muutettu nykykieliseen muotoon.]
Lotinapellossa.
9:ntenä päivänä elokuuta läksin Vyitegrasta vesimatkalle pienenlaisessa aluksessa, jommoisia sanotaan soimiksi. Vyitegrasta Äänisjärvelle luetaan matkaa 30 virstaa, joista ensi kolmannes on jokea ja kaksi kolmannesta kanavaa. Tämä on enimmäkseen suora kuin linja ja noin sadan askelen levyinen. Kanavan kapeuden ja vilkkaan liikkeen vuoksi alusten ei olo lupa kulkea levitetyin purjein, vaan niitä vedätetään reunaa myöten kulkevilla hevosilla pitkästä, purjepuuhun kiinnitetystä köydestä. Hevosten kuljettava tie oli kaita kuin meillä kylien väliset polut, eikä sitä näyttänyt rattailla kuljetun. Vähän loitompana kanavasta oli toinenkin tie, jota vastaan tulevat hevoset kulkivat.
Kauan aikaa tuumin, millä keinoin alukset vastakkain tullen selvenisivät toisistaan, sillä kummankin aluksen kulkiessa samaa puolta oli köysien juostava ristiin, ellei jompikumpi päästäisi köyttänsä irti, mihin taas luulin aikaa menevän hukkaan koko joukon. Mutta samoin kuin moni muu mietiskely maailmassa on aivan turha, niin ei minunkaan mietteeni tässä kohden ollut minkään arvoinen. Ei kumpikaan laiva päästänyt köyttänsä irti, köydet eivät kuitenkaan käyneet ristiin, eikä ajanhukkaa tullut kummallekaan. Muuta taikaa koko asiassa ei ollut kuin se, että toisen aluksen hevonen pysähdytettiin vähäksi aikaa, jolloin toinen alus kulki vetäjähevosen pysähtymisestä vennoksi jääneen, veteen uponneen köyden päällitse ja poikitse. Edellinen alus ei kuitenkaan tullut aikaa menettämään sekään, sillä hevosen seisoessakin se juosta jollotti vielä entistä vauhtiansa, mikä juuri olikin syynä köyden löysenemiseen, kun näet aluksen ja hevosen väli näiden rinnakkain tultua lyheni eikä köysi enää ollut kuten edellä pingoittuneena.
Kanavan suussa Äänisjärven rannalla on pieni kylä nimeltä Tshernoi
Pessok, jonka asukkaat ovat parhaasta päästä rampeutuneita sotamiehiä.
Siitä luetaan 30 virstaa Äänisjärven poikki Syvärijoen suuhun, jossa
on pieni Vosnesenie niminen kauppala. Syvärijoen yläpäästä luetaan
Lotinapeltoon 150 virstaa.
Hyväkö vai paha onni lie matkakumppanikseni saattanut Kargopolissa tapaamani metsäherran, joka oli muutamaa päivää myöhemmin minua tullut Vyitegraan ja tingannut itsensä samaan alukseen, jossa minäkin olin. Aluksen peräkajuutta oli jo luvattu eräille Pietariin matkustaville naisille, jotka olivat edeltäkäsin menneet Vosnesenieen alusta odottamaan. Meillä ei siis ollut muuta olosijaa kuin laivan kansi tai lastihuone, jossa viimemainitussa, jauho-, suurima- ja hernekulien päällä vielä oli sen verta tilaa, että saattoi olla pitkällään ja hätätilassa istuakkin. Tämä annettiin nyt meille asua, ja tästä piti meidän saada kirjasto, ruokahuone, makuusija j.n.e. Tätä erinomaista asuntoamme emme kuitenkaan saaneet kahden pitää. Niin sanottu bohumoltsi eli luostareissakulkija nainen, kotoisin Mohilevin kuvernementistä ja paraikaa Solovetskoin luostarista palaava, tuli kolmanneksi.
Ensimäisillä 30:llä virstalla Tshernoi Pessokiin viivyimme lähes 10 tuntia, sillä aluksen päällysmies, joka toivoi suurta apua myötävirrasta, oli palkannut yhden ainoan vetäjähevosen, ja senkin mitä kehnoimman. Hevonen oli vielä niin viisas, ettei varsin paljoa ruvennut voimiansa ponnistelemaan, hyvin älyten virran avulla vähemmälläkin pääsevänsä. Vähän ennen tuloamme Tshernoi Pessokiin, höyrylaiva oli ennättänyt lähteä toisia, ennen meitä tulleita aluksia ehdättämään, mikä oli sitä pahempi, kun sitten nousi niin kova myrsky, että meidän sekä itse höyrylaivankin täytyi pysähtyä kolmeksi päiväksi tuulen asettumista odottamaan. Tällä ajalla paikalle saapui 50:en alukseen, jotka kaikki kulkivat Pietariin; jopa palaaviakin kulki ainakin sama määrä, jollei enempikin.