J.K. Jos Castrénin syrjäänin muoto-oppi jo on päässyt painosta, niin lähetä minulle sitä 2-3 kappaletta. Ne voisi postikuluja säästäen lähettää vaikka Oppineiden Seuralle tai myöskin suoraa päätä minulle.

Lnr.

7.

Rehtori Snellmanille.

(Konsepti;)

[Suureksi osaksi julkaistu ruotsiksi "Saiman" 51:nnessa n:rossa 1844. tässä täydennettynä konseptin mukaan.]

[Tartto, loppupuolella lokakuuta 1844.]

{Rakas Veli!

Kun nyt alkaa olla puoli vuotta siitä kun toukokuun 2:sena päivänä Kuopiossa erosimme, niin lienee aika kirjallisesti sinua tervehtiä, ennenkuin voin tehdä sen suullisesti, mihin vielä varmaankin kuluu pari kuukautta, jos kohta hyvin usein muistelen sinua ja muita sikäläisiä äijäksiä toivoen pian saavani teitä tavata. Samoiltuani lähes seitsemän viikkoa Tarton eteläpuolisilla seuduilla, olen nyt taas asettunut tähän Liivinmaan yliopistokaupunkiin, tosin en yliopiston tähden, jonka seinien sisällä vastaiseksi en ole ollut enkä luultavasti tule olemaankaan, vaan kopioidakseni muutamia sanakirjanaines-kokoelmia, jotka ovat täkäläisen "Oppineiden Seuran" hallussa.}

Viron kielen sanavarasto tuntuu antavan melkoisen lisän meidän äidinkielellemme, suomelle, {kuten päinvastoin suomi saattaa korvaukseksi antaa vielä suuremman määrän virolle,} ja viron kielen lähempi tunteminen on sitä paitsi tuiki välttämätön suomen kielen sanakirjan kirjoittamisessa, osittain sanan alkuperäisen merkityksen löytämistä varten, osittain sen vuoksi, että viron kielestä voidaan saada monta alkuperäistä sanaa, joihin suomi voi aikaa myöten vaihtaa joukon pahasti rääkättyjä ruotsinvoittoisen suomen sanoja. Useista asianhaaroista tahtoisin päättää että viro muinaisina aikoina oli kehittyneempi kieli kuin suomi. Mutta sittenkuin saksan kieli [Konseptin mukaan: saksalainen (= "tysken")] oli tullut maahan ja hävittänyt virolaiselta niin yhden kuin toisenkin [kehitysmahdollisuuden], tuskin antaen sijaan muuta kuin vuosisatoja kestäneen orjuuden, kielen omintakeinen kehitys seisattui ja se alkoi mukautua saksan kieleen, niin että muutamia päätteitäkin omistettiin saksasta, nimittäin saksalainen diminutiivi-pääte -chen ja adjektiivi-pääte -lich, jotka nyt ovat virossa yleisesti käytettyinä päätteinä -kene ja -lik. On tunnettu asia, että kielen sanat ajan varrella yleensä eivät pitene, vaan päinvastoin lyhenevät. Viron kielessä sanat ovat kahdella tavalla lyhenneet siitä muodosta, mikä niillä on suomessa, 1:ksi eräässä sanoissa tapahtuneen sisäheiton kautta: kandle = kantelen, ikmä = itkemään, keeldmä = kieltämään, masma = maksamaan, kauplema = kauppelemaan, 2:ksi päätteiden poisheittymisen kautta: kirja = kirjan, kirjalt = kirjalta, kirjast = kirjasta, kirja — kirjaan, kirjaks = kirjaksi, kirjo = kirjoja. Sellaisia muuttuneita merkityksiä kuin esim. ruotsin sanoilla gök, gås, höna, sik, räf, hare on, milloin niitä käytetään ihmisistä, virossa paljoa enempi kuin suomessa, olkootpa sitten syntyneet saksan mukaan tai muuta tietä ikäänkuin rangaistukseksi siitä synnistä, että ei sanota suoraan, mitä ajatellaan. Suomessa sellaisia virheellisiä merkityksiä on harvan-puoleisesti, niin että on todellakin ihmeteltävää, kuinka ruotsalainen kieliaisti siinä suhteessa on niin vähän vaikuttanut suomeen. Vielä tänä päivänä suomalainen voi sanoa käki, hanhi, kana, siika, (kettu) repo, jänis, ilman että sitä kuullessaan tulee ajattelemaan typerää hölmöä, kömpelöä tyttöä, liukasta eli kavalata miestä y.m.s. tai ilman että esim. housujen nimityksen sijaan tarvitsee keksiä uutta. Mutta suomi on monessa muussakin suhteessa kehittynyt omintakeisesti, jonka vuoksi sen kielioppi on säännöllisimpiä. Vai minkä muun kielen, muodoista vähemminkin rikkaan kuin suomi on, voimme mainita, jonka teonsanoissa ei ole melkoinen joukko säännöttömiä, epäsäännöllisiä, vaillinaisia, jonka pronominit eivät ole eri vartaloista kokoon-liitetyt ja jonka taivutusopissa ei olisi koko joukko poikkeuksia? Kaiken tämän puolesta suomen kielioppi on laatuaan melkein ainoa, jossa moista lisäkuormaa ei ole. Syynä siihen, että suomi on pysynyt itselleen niin uskollisena, on ensinnäkin ja etupäässä se, että suomen kirjakielen perustajat olivat oman maan synnynnäisiä, ja että senkin jälkeen ne, jotka ovat suomeksi kirjoittaneet, ovat olleet lapsuudestaan asti kieleen perehtyneitä ja että monet lapsina eivät ole osanneetkaan muuta kieltä. Vallan toinen on viron kielen laita ollut. Saksalaiset, jotka nipin napin oppivat sitä puhumaan, ensimäisinä alkoivat käyttää sitä kirjoituksessa, ja sen jälkeenkin aina viime aikoihin asti kukin saksalainen, joka kotitarpeikseen on oppinut viroa, on luullut aiheuttavansa ihmiskunnalle suuren vahingon, ellei kirjoittaisi muutamia kirjasia viroksi. Sellaisista kirjailijoista on ihka uusi keksintö, että vironkielessä on kaksi objektinsijaa, toinen määrättyä, toinen epämääräistä objektia varten, ja monet epäilevät vielä sen todellisuutta, niin että käyttävät sekä puheessa että kirjoituksessa lausetapaa vôttis naest (otti naista) eivätkä: vôttis naese (naisen, vaimon); se on merkitsevinään: meni naimisiin, vaikka ajatus tulee vallan toinen. Virolainen Raamatun käännöskin alkaa sanoilla: "Algmisses loi Jumal taevast ja maad" ("alussa loi Jumala taivasta ja maata"), jonka siis pitäisi merkitä: alussa Jumala loi taivaan ja maan, mutta merkitseekin: alussa Jumala oli taivaan ja maan luonnissa, taivasta ja maata luomassa, jättäen sanomatta, kuinka pitkälle hän työssään tuli. Sitäpaitsi vironkielen perustajat tekivät suuren virheen siinä, että ottivat ilman minkäänlaista tuntuvaa välttämättömyyttä kirjakieleksi kaksi eri murretta, nimittäin Tallinnan murteen ja Tarton murteen, jotka alussa tuskin niin paljoa erosivat toisistaan kuin Hämeen murre Savon murteesta. Kun meillä yhden ainoan kirjakielen omaksumisen kautta eri murteet yhä enemmän ja enemmän ovat sulaneet ja sulavat yhteen, virossa suhde on ollut päinvastainen, kun näet jokainen, joka kirjoittaa toisella murteella, tahtoo sen tehdä niin perinpohjin tarttolaisesti tai tallinnalaisesti, kuin suinkin on mahdollista, peläten, että häntä muuten soimattaisiin siitä, ettei tunne valitsemaansa murretta.