"Täytyypä tätä tupoa,
Lainataanpa lattiata,
Miesten lauluja lasella,[1]
Hyräillä hywäsukuisten."
Laulaisinpa, taitaisinpa,
Osajaisinpa olisin,
Waan en mä rahata laula,
Suuta kullata kuluta,
Pieksä kieltä penningitä.
Laulajan laki palaapi,
Runoin[2] kulkku kuiwettuupi,
Waan ei korwat kuuntelian.
Empä äijä anoisi,
Enkä paljoo pakkoaisi;
Yhtä kannua olutta.
Tuoppi tuotihin olutta,
Kunpa toinen tuotaisihin,
Saisin saanilla sanoja,
Reellä wirsiä wetäisin;
Kuin ei tuotane olutta,
Wien on wirteni wiluhun,
Pois kannan katoksen alta;
Kerin wirteni kerälle,
Sykkyrälle syyllättelen;
Kerän pistän kelkkahani,
Sykkyrän rekoseheni;
Sillon laulan, jollon jouan,
Kun en konsa jouakkahan,
Niin en sillon laulakkahan.
Waan en laula ensinkähän,
Ei oo kulta kuulemassa,
Oma armas oppimassa;
On mua kuuset kuulemassa,
Oppimassa hongan oksat.
Ennen kuusia kumarran,
Kuin kumarran kunnotointa;
Ennen palwelen pajuja,
Ennen kun palwelen pahoja.
Lemminkäinen.
Niin tuo sano Lemminkäinen
Siitä kohta äitillensä:
"Jos ma lähen kulkemahan
Lapin maahan lankohini."
Äiti wastasi wakainen:
"Älä mene, poikaseni!
Lapin maahan lankohisi;
Siellä sinä lauletahan
Suin sytehen, päin sawehen,
Kypenihin kyynäswarsin,
Koprin kylmihin porohin."
Läksi kohta kulkemahan
Astu päiwän, astu toisen;
Päiwänä jo kolmantena
Pääsi sitte lankohisa;
"Annas, akka, tyttöäsi
En tuota pahoin pitäisi;
Sylissäni syöessäni,
Käsissäni käyessäni,
Selässäni seistessäni,
Maatessa mahani alla."
"Empä anna tyttöäni,
Ennen kuin hiihät Hiien hirwet
Hiien nurmien perältä."
Siitä hiihti Hiien hirwet
Hiien nurmien perältä;
Siitä waati waimoksensa.
"Empä anna tyttöäni,
Ennen kuin suistat suuren ruunan
Hiien nurmien perältä."
Otti kultaohjaksensa,
Hopiaisen marhaminnan;
Niin sanoopi Lemminkäinen:
"Ukkoni, ylinen Jesus,
Mies on wanha taiwahinen!
Nosta pilwi luotehelta,
Toinen lännestä lähetä,
Kolmas kohota koilta;
Syrjin yhtehen syseä,[3]
Lomatusten loukahuta;
Sa'appa jäätä, sa'appa hyytä,
Sa'appa rauaista raetta
Ohtahan pyhän orihin,
Pyhän laukin lautasille!"
Sato jäätä, sato hyytä,
Sato rauaista raetta
Ohtahan pyhän orihin,
Pyhän laukin lautasille.
Siitä suisti suuren ruunan
Hiien nurmien perältä;
Siitä waati waimoksensa.
"Empä anna tyttöäni,
Ennen kuin ammut jouhtenen joesta,
Wirrasta wihannan linnun;
Sillä maksat mammun maion,
Kostat emosen kohuni."
Meni siitä ampumahan,
Tuli ankara anoppi,
Pään mätäsi mättähäksi,
Jalat raian haarukaksi,
Muu ruumis lahoksi puuksi;
Jo sukan weri wenyypi,
Harja hurmehin kuluupi,
Sill' on loppu Lemminkäisen.
Sitte äiti äyhkäseepi:
"Jo nyt on poikani polosen,
Sekä loppu Lemminkäisen."
Pani siitä purstoksensa
Leipälapion lewiän,
Elohurstit siiwiksensä;
Läksi kohta lentämähän,
Lenti tuonne löyhytteli
Yheksän meren ylite,
Meri puolen kymmennettä,
Puut punaset, maat siniset,
Lehet lemmen karwalliset.
Kysy tuolta poikoasa:
"Miss' on poikani polosen,
Sekä tyrmän tyttäreni?"
"Tuoll' on poikasi polosen,
Sekä tyrmän tyttäresi:
Kypeniss' on kyynäswarsin,
Koprin kylmissä poroissa."
Ehti tuolta poikoasa,
Ehti tuolta, eikä löyä;
Kysy kohta poikoasa,
"Miss' on poikani polosen,
Sekä tyrmän tyttäreni?"