Hewosen kengittäminen.
Ite seppä Ilmarinen
Kerran kengitti hewosta,
Reistasi rekiwetosta,
Joll' oli waskesta wasara,
Hopiaiset huohtinwarret.
Wäistelööpi wärkkiänsä,
Käänteleepi kenkiänsä.
Pihit pikkusen ramahti,
Jopa heilahti hewonen,
Sälkö säikähti äkisti.
Potkasi jalan pitäjän,
Kirwotti kisälipojan
Polwiketran porstuahan.
Ite seppä Ilmarinen
Wähän suuttua suhahti,
Otti ryypyn oiwallisen,
Pullin kulkusta kumosi,
Pisti jalan pitäjälle.
Sitte seppä Ilmarinen
Weti maahan marhaminnan,
Ruuipenkkihin rutisti,
Turmeltiin lapsen tuuto,
Pöytä honkainen hajosi.
Seppä otti uuet neuwot,
Köytti kuoharin tawalla,
Sito salwurin mahilla.
Ennättääpi ensimmäisen
Naulan kenkähän nakata.
Sitte sälkö sääriänsä,
Soristeli sorkkiansa;
Katkesiwat kaikki nuorat,
Nousi melkonen meteli.
Kaato kiukahan kiwisen,
Löyhytteli leipäunnin.
Emäntä owelta kahto,
Se anto sepälle neuon,
Sepä pisti tuiman tuuman:
"Erota etunen jalka,
Ota oikia kawia,
Poikki polwesta sahalla.
Kuse kuumia wesiä,
Suihkauta suonten päälle."
Sen teki seppä samassa,
Kanto kawian pajahan,
Tako kengän siellä kiinni,
Toisen kohta kowastikin,
Jopa kohta kolmannenkin,
Saman neuon neljännelle.
Eipä hyppinyt hewonen,
Eikä sälkö säikätellyt,
Pysy kengät, kesti kauan,
Yli kymmenen yheksän
Ajastaikoa ajella.
Kettusen toimituksista.
Wenäjällä weio synty,
Laps on kaswo Karjalassa.
Kaswo wuotta kaksitoista
Alla warjon wanhempaisa.
Ensin päätäsä elätti
Lapsimiesi laulamalla,
Piennä kielen pieksännällä.
Se sattu Sawossa käyä,
Käyä pahti Paltamossa,
Pitkin Pielisen rajoa.
Siitä kulki Kuopiossa.
Paltamon parahat ämmät
Keitti liemen liukkahasti,
Kewiästi Kettuselle.
Tuli mies mitä parasta,
Waan tuli pikkusen pilalle,
Ihmisparka ihtiäsä.
Puhkesi punawerille,
Kahta kairoa wajalle.
Paperista kaira pantu,
Toinen tuohesta tukittu.
Tuohi käänty käppärälle,
Wei on mielen miehen päästä,
Saatto miehen mieron tielle,
Kuuksi päiwäksi kululle.
Wiimmein kiersi Kiimingille,
Wenähti Weson kylälle,
Lautamiehen lattialle.
Lautamies lakita seiso,
Pani päälle paliaalle,
Puhu suusta puhtahasta:
"Mist' olet kotosin wieras,
Kosk' olet kowin korea,
Wieras wikkelän näkönen?
Oletko Oulusta oloa,
Kaupungista kauppamiesi?"
Petteri pian sanoopi,
Naurosuusta naukaseepi:
"En ole Oulusta oloa,
Kaupungista kauppamiesi.
Tuolt' olen rajan takoa,
Pitäjästä Wuokkiniemen,
Kesän Kellossa asunna,
Putahilla puolen wuotta."
"Mik' on wirka wierahalla,
Kosk' olet kowin korea,
Wieras wikkelän näkönen?"
"Olin ennen ompelia,
Taitawa takin tekiä,
Selän leikkasin lyhyyksi,
Piirsin körtit pitkälläiset,
Nostin kairat kainaloihin."
Kannettihin kangaspakka,
Kahen hengen kannelmoinen.
Sieppas saksesa samassa,
Kettunen kerihtemesä,
Laski kankahan kaheksi,
Pilkku pieniksi paloiksi.
Wiikon neulo toista puolta,
Pyhän tullessa pikemmin,
Ison juhlan joutuessa.
Puki päälle parahat waatteet,
Silkkiset sukan sitehet,
Sataraksit saappasilla,
Walkia kaluna wyöllä,
Kammartuuki kaulahuiwi,
Silkkitupsuset siwulla,
Läksi kirkkohon komista,
Läksi parwesta paraasta,
Yli muiten ylpeimmin.
Siell' on pappi paljon haasti,
Paljon taisi tarwitakkin
Opetusta outo poika.
Ei on suotta saarnatutkaan,
Ilman wirttä weisatakkaan.
Kahto naiset naurasuulla,
Tyttäret tyköösä toiwo
Tuota suurta sukkeluutta,
Kieleyttä Kettuspojan,
Wenäläisen wiekkautta.
Astu hän ylös mäkiä,
Kohti Kilposen kotia.
Hän tahto talon tytärtä,
Luotuu lasta lautamiehen.
Siell' on tytöt siiwolliset,
Suuret saalit hartioilla,
Neulalla nenästä kiinni.
Liiat on kirjat kintahissa,
Waruriikit wanttuhissa,
Käet kullan käärilöissä,
Sormet kullan sormuksissa.
Net on suorat sormiltasa,
Warsin nopsat warreltasa.
Lästä hän kahto Kaisan päälle,
Liki Liisoa piteli.
Wanhin kuitenki sanoopi:
"Eell' on työtä tyttärillä,
Pojilla jälestä siitä."
"Lähen pois talosta tästä,
Kultanappini kulutan,
Naimatakkini talutan,
Weän werkawaatteheni.
On tyttö toisessain talossa
Lapsi kaunis kaswatettu,
Wenäläisen werraksikin,
Jok' ei potki poikamiestä,
Ei hän potki polwiltakaan,
Säre sääriwarsiltakaan."
Astu hän alas mäkiä,
Polki polwen kerkeutta;
Kaks on pirttiä pihalla,
Kaks on tietä kartanolla.
Meni pirttihin pihalta,
Meni poika päähän pöyän,
Rohi poika rohkeasti:
"Takin naima tarwihteepi,
Wihkiwaatteen warsin siewän."
Mari kahto karsinasta,
Kahto silmällä kahella,
Niin kuin heinän hempeyttä,
Tuota suurta sukkeluutta,
Kieleyttä Kettuspojan,
Wenäläistä werraksesa.
Mari wuoteita tekeepi,
Teki wuotehet walilla,
Johon Kettu ketjahtaapi.
Antopa arkkusa olille,
Wuokin pojan wuotehille,
Wenäläisen waattehille.
Mari wierehen wilahti
Öiksi yksille olille,
Tuumasi ikusen tuuman.
Siin' olla meiän yhessä,
Kuin on syömässä suloa.
Kaks oli kaunista yhessä,
Yksi oiwa ompelia,
Mari luowun langan suoja.
Se oli kewyt Kettuspoika,
Wenäjän mies wiekas poika,
Se on piiat petteleepi,
Morsiamet mainittelee,
Parahilta pappiloilta.
Juukan Lukkarista.
Jop' on laulu laitettuna,
Sanat somat solmittuna,
Juukan Lukkarin jutusta,
Kapinasta Karjalaisten.
Kuin otit poloset pojat,
Narrit kiinni nappasiwat,
Ja tarttuit takasin puolin,
Suurra juhlana jumalan.
Kannoit laulukanttorisa,
Yli kirkon aian kiwisen,
Eikä siihen tyytynehet,
Waan wielä wiikon takoa,
Sunnuntaina suuremmaksi
Asiasa arweliwat.
Tempasiwat temppelistä,
Penkistä peräti weiwät,
Kahen puolin kannattiwat,
Kirkkomäelle meniwät,
Ja sanoit sanoilla näillä:
"Mene tuonne määkimähän,
Laitumelle laulamahan,
Huutamahan hongikolle,
Kaikumaan kataikolle,
Karjakullan kuuntelessa;
Siell' on sun sisariasi,
Siellä wiisi weikkoasi,
Kuusi kummisi tytärtä,
Seihtemän setäsi lasta.
Etpä sinä ensinkänä
Kelpoaha kellenkähän,
Lukkariksi luonnonkahan,
Lainkahan laulajaksi."
Lindbladi lipuupi tuonne,
Papin poika paineleepi,
Kuten olla kuin elääpi.
Joko turkkasia tukasta,
Kiskahaisse kiirehestä,
Hiwuksista hirmusesti.
Waan Abraham asian tiesi,
Ymmärsipä ylpeyen,
Ettei juhlana juhuhun,
Tarwitaha tappeluhun.
Hetipä Kakkinen kahahti,
Kierosilmä kiistan nosti.
"Mene sinäin siwulle,
Astu aiasta ylite."
Abraham sanan saneli
Kahen kesken Kakkiselle:
"Tunne huuti, hullu miesi,
Älä haasta haisewia."
Lehikoinen leikin lyöpi,
Nahkatakki naureleepi,
Röklöttääpi Röplöwäinen,
Eeksmanni mahin pitääpi.
Kohta kokohon tuliwat
Tuumahan tuwan sisähän.
Tuossapa tuumassa oliwat,
Asiata arweliwat;
"Mistä miehen mielusemman,
Lukkariksi luonteamman,
Kanttoriksi kaunehimman,
Saamme salmin alkajaksi."
Anderspa arwasi asian,
Kosulainen tiesi kohta:
"Annas Ahosta haemme
Takoa taipalitten,
Käymmekö kyyillä kylähän,
Hollilla holopat pojat,
Elikä jalkasin jalosti,
Astelemme ahkerasti?"
Kyseli kylän wäeltä,
Tutkisteli tuttawilta:
"Kukapas meistä kulkemahan,
Marsimahan matkan päähän;
Minä antaisin aluksi,
Nahkatakin lainoaisin,
Wielä wiinoa wähäsen,
Leipälaukun lahjottaisin."
Mies se pani mielehesä,
Asetteli aiwohosa,
David taitosa sisälle:
"Minä mies wähäwaranen,
Kyllä köyhä kerjäläinen,
Jouwunpa joukolle awuksi,
Kylän wäelle kulkiaksi."
Anttipa sano sanasa,
Kosulainen korkiasti,
Lehikoinen lempiästi,
Davidillen taitawasti:
"Sinäpä kyllä, siiwo miesi,
Oikein arwasit asian;
Läheppäs kohta kulkemahan,
Marsimahan matkan päähän,
Nurnuttele Nurmeksehen,
Päähän pitkän Pielisjärwen;
Kysyppä kohta korkiasti,
Kiiwasti kirkon tykönä:
Onko Ahonen asunut,
Wiisiwirkanen wirunut,
Luhmastellut lukkarimme,
Tällä maalla matkustellut,
Huutanut Huuhtin kylässä?"
Mies se pani mielehesä,
Asetteli aiwohosa,
David taitosa sisälle.
Sunsan selkääsä siwalsi,
Lakin paino päälakeesa;
Läksi kohta kulkemahan,
Marsimahan matkan päähän,
Nurnutteli Nurmeksehen,
Päähän pitkän Pielisjärwen.
Kysy sitte korkiasti,
Kiiwasti kirkon tykönä:
"Onko Ahonen asunut,
Wiisiwirkanen wirunut,
Luhmastellut lukkarimme,
Näillä mailla matkustanut,
Huutanut Huuhtin kylässä?"
Hetipä wastasit wakaasti,
Kyläkunta kulkialle:
"Ei oo Ahonen asunut,
Wiisiwirkanen wirunut,
Luhmastellut lukkarisi,
Tällä maalla matkustellut,
Huutanut Huuhtin kylässä;
Hän on kurja kulkemassa,
Ehtimäss' elosioa,
Asunpaikkoa pahasti."
Miehellä se mielessä pysyy,
Aiwotuksessa asuupi,
Että se ehtiä pitäisi,
Hakea harmistain;
Waan ei tieä polonen poika,
Kunne kulkia pitäisi.
Käwi kautta Kaawin kirkon,
Kautta Taipaleen talojen,
Liperihin liukkahasti;
Waan ei tieä polonen poika,
Kuinka hän kurjan kiinni saisi,
Waikka tunsi kulkeneeksi,
Kuin wara wähäksi waipu,
Laukku laihaksi rupesi.
Wiimmein konttasi kotia,
Larinsaarehen samosi,
Samassa sanan saneli.
Kosulaiselle kowasti:
"Jo nyt on kuhnus kulkemassa
Karannunna Karjalahan."
Juoniteltu Juukan poika.
Joko ryhtynen runoihin,
Laikahtanen laulamahan,
Kirkkokunnan kiehunnosta,
Seurunnosta seurakunnan;
Kuin ei lopu juonet Juukalaisten,
Willitys wiha wähene!
Jo aina ajasta siitä;
Kuin on luonut suuri luoja,
Kaikkiwalta wahwistanut,
Elämähän ihmiskunnan,
Täällä maailman majoissa,
Awaruuen suuren alla;
Niin on jo sanomat saatu,
Enemminki kummat kuultu,
Sekä suuret seurumiset,
Tapaukset aiwan tarkat,
Joista joutohetkinäni,
Aiwan yksin ollessani,
Laulelin jotain lopuksi,
Wierettelin wiimmeiseksi,
Kuin on luotu laulamahan,
Sallittu sanottawaksi.
Synty poika Pohjolassa,
Juttu Juukassa sikisi,
Sawossa sanan alanen,
Kosken korwalla wähäsen,
Wirran pienen wiereksellä;
Joka joutu ihmeheksi,
Kaikille katottawaksi,
Peiliksi petollisille;
Alku käärmetten keräjän,
Sananlasku saastasille,
Juonitus joka kurilta.
Waan olkoon jo puhuttu päältä,
Ei ole opetusmiehet,
Esiwallat ensinkänä,
Eikä pappimme parahin,
Tähän lauluhun laottu.
Paras sielun paimeneni
Ei oo mulle outo ollut,
Mutta hywä kiitettäwä.
Ompa mulla siittä wielä
Ystäwiä muutamia,
Joit' en saata, enkä taho,
Tähän lauluhun lukea.
Sitte mull' on muutamia
Ystäwiä ynseitä,
Jotka owat nähäkseni,
Niin kuin weli weljellesä;
Mutta kuin poies meneepi
Minun silmäini eestä,
Kohta kuuluupi minulle
Panetukset aiwan paljot,
Jaaritukset ja pahimmat.
Kyllä tietäisin sanoa
Ynseimmät ystäwistä,
Kyllä kunnistaa kawalat;
Mutt' en taho muistutella,
Sanon summassa sanani,
Kunnioitan kirkkokunnan.
Käärme on kaikista kawalin
Luojan luotuista suwuista,
Mutta julmat Juukalaiset,
Outoja osat enimmät,
Kawalammat käärmehiä,
Nopiammat noian nuolta,
Niin kuin saatana saloa,
Perkele petollisesti,
Koko maata miettinewät
Saaha suurehen ritahan,
Ihmisiä ehtinewät
Kaataa kauhiaan kitahan.
Esimerkk' on tässä ensin:
Jos tulisi Tuonelasta
Juukahan joka kesäksi
Elämähän tyttäriä,
Taikka outo Olannista
Eli hauasta haettu,
Tuotu tuomion eestä,
Niin te jo senni tähen
Syrjin päälleni pälytte,
Silmin kieroin sirkeiätte,
Kahtelette kamalasti,
Kuin wihanen willi koira.
Tahi jos joku tapaus,
Missä kussa kirkollamme,
Sattuisi samalla lailla,
Se tulisi tiettäwästi,
Minun päälleni peräti.
Hywiä on muutkin muorit,
Kawaloita kaikki waimot,
Ehk' en luule löytäwäni
Seän waimon wertaista.
Myrkyllä mato sitoopi,
Johon haawan haaskaneepi.
Ja sinäin sanottawani,
Kaunis kaswinkumppalini,
Kyläkunta kyllä soisit
Painuwan minun peräti,
Kaikin puolin kallistuwan.
Kaikki päälleni pälywät,
Niinkuin tuhma tuomarikin;
Mieliwät minusta saaha
Matkakumppalin makean,
Reppureessä suojeltawan
Ei tuo nyt minua tyrwi
Sinne, eikä sieltä tänne,
Etehen, ei taakse päin,
Kupehelle kummallenkaan.
Enkä minä oisi wäärtti
Puhumahan paljon päälle,
Mutta kuin mua sanowat,
Aina siihenkin sitowat,
Asioihin ailakoiwat,
Etten ite tieäkkänä,
Tunne tuota jaaritusta;
Niin en waitikaan olisi,
Jos ei puhekkaan parempi.
Ouoksi olen hawattu
Ystäwiltä entisiltä,
Kaikilta ylön katottu.
Niin minun polosen pojan
Olla outona pitääpi,
Kaikilta katottawana,
Sutten julmain juhuna.
Ikäwä minun tuleepi
Olla ihmisten seassa,
Eipä noita ennen nähty,
Eikä taitta toiste nähä,
Eikä kuulta kummempata,
Joka on käsihin käynyt,
Saanut silmiin nähtäwäksi;
Joiten joukossa toella
Saatana siasa saanut.
Älköhön sitä kukana
Ajatelko ihmisistä,
Etten mä toella tunne,
Mimmonenka mies oleni
Syämestä asti suuhun,
Kiirehestä kantapäähän.
Enhän minä mielestäni
Ole Pekkoa pahempi,
Sian päätä karwasempi.
Olen kuin poika pohjolainen,
Mitä muutkin tääll' on näissä
Polosissa Pohjan maissa.
Mieleni minun tekeepi
Kysellä kylän wäeltä
Alkua tämän asian:
Minä en enempi muista
Wäärin teille tehneheni
Pahan palkkanne eestä,
Karsahimman katantonne.
otetaanpas uuestasa
Ajat entiset etehen,
Tarkoin tutkistellaksemme.
Kuinka on elänyt ennen
Ite kukin ihmisraukka
Mennessäsä maailmassa?
Kuin sekin setäni waimo?
Ouoille iloksi ollut,
Werkko kaikille kaloille,
Kukka kuosiowäelle,
Rutto ruojille huwitus.
Wiimmein ihteni iloitan,
Mureheni muille heitän,
Kiitän kaiken kirkkokunnan,
Hallit, haukkunne eestä.
Suuri on silmissä asia,
Hywä harmi hampahista,
Kulunnosta kuiwan kielen.
Nyt minä sanon sanani
Wielä sitte wiimmeiseksi:
Käsken kaikki kiitoksella,
Opetan omalla suulla,
Että aina aikoomata,
Wäsymätä waipumata,
Pureksella puuttumata,
Warjoa minun wähäsen;
Kaikki kääriä keolta,
Jos jotain jälille jääpi,
Silkkihuiwinne sisähän,
Laitella lakanan päälle.
Luja luontonne pitäkää,
Kaikki suurten pienten kanssa,
Nuoret wanhoin keralla,
Koissanne, kirkossanne,
Joutessanne, juostessanne,
Yöllä myöskin maatessanne,
Aina kaikilla ajoilla;
Wähä walkia raketa,
Tehä suureksi tuleksi.
Älä nyt wihastu wielä,
Älä suutu seurakunta,
Närkästy wian näkiä,
Kaksikielet kauhistuko,
Luikkarit enempi luulko,
Pienen pojan laulelewan.
En minä enempi laula,
Pistä pitkältä runoja,
Jo poies käteni käännän,
Lopetan loruni tästä.
Juomalauluin Kirjoittajalle.