Lavaa eli martoa erotetaan seuraavilla selityssanoilla: litteä (receptaculum planum, platt), onteva (concavum, hvälfd), palleroinen (globosum, klotrund), keilamainen (conicum, kägelformig), liereä (cylindricum, cylindrisk), täyteinen (solidum, tät), onsi l. tyhjäsisuinen (cavum, ihålig), pilkullinen (punctatum, punkterad), kuopurainen (scrobiculatum l. foveolatum, smågropig), lokeroinen (favosum, bikakslik), vareinen (paleaceum, fjällig), kalsea (hirtum, sträfhårig), karvainen, sukahinen, paljas j.n.e.
Yksinäisiä (solitaria, ensamma), ovat ne koppilot, jotka ovat yksikukkahisella varrella. hajallisia (sparsa, spridda), lehtihankaisia (axillaria, fästade i bladvecken), röyhymäisiä (paniculata l. in paniculam disposita, förenade i blomvippa), harkkomaisia (thyrsoidea l. in thyrsum disp., förenade i blomspira), huiskilomaisia (corymbosa, förenade i blomqvast), palleromaisia (glomerulosa, förenade i blomnystan), mykerömäisiä (in capitulum disposita, förenade i blomhufvud) ovat koppilot, mikäli itse sanat osottavat ja samoin sanotaan muitaki kukostuksia välistä terttumaiseksi (racemosus, klaselik), tähkämäiseksi (spiciformis, axlik), j.n.e. jotka eivät tarvinne erityistä selitystä.
Siittimistä.
Ilmisiittiö (planta phanerogama, fanerogam), kukallinen kasvi selvästi erotettavilla siittimillä. salasiittiö (pl. cryptogama, kryptogam), kukaton kasvi puuttuvilla tahi epäselvillä siittimillä. kukka (flos, blomma), se kasvin osa, joka tekeyy siittimistä ja niiden katteista ennen puhkeamista. kukanalku (flos virgineus, outvecklad blomma), puhkeamaton. luomet (perianthium, blomhylle), ne lehtimäiset osat, jotka ovat siitinten kattamista varten, ja jotka, kun niillä ei ole varsinaista siittämisen tointa, monessa kasvissa puuttuvat; ne ovat verho ja terä. verho (calyx, blomfoder), ulkopuolinen, lehtimäinen, tavallisesti vehreä luomiosa. terä (corolla, blomkrona), sisämäinen, hennompi, erivärinen luomiosa. hede (stamen, ståndare), siitinten uros- eli koiraspuoli, siittämisen eli hetimisen jälkeen menehtyvä. emi (pistilla, pistill), siitinten naaraspuoli, siitämisen jälkeen, ainakin tyvipuolellansa, pysyvä hedelmän valmistumiseen saakka. täysinäinen kukka (flos completus, fullständig blomma), jolla on kahdenkertainen luomi (perianthium duplex, dubbelt blomhylle) s.o. sekä verho että terä. vaillinainen kukka (flos incompletus, ofullständig blomma), jolla on vaan yksinäinen luomi (perianthium simplex, enkelt blomhylle). terätön (flos apetalus, kronlös), vaillinainen kukka vehreällä luomella. Sanotaan myös semmoisella kukalla olevan yksinäinen verhomainen luomi (perianthium simplex calycinum, enkelt blomfoderlikt hylle). verhoton (flos acalycinus, blomfoderlös), vaillinainen kukka terämäisellä väriluomella, ja sanotaan senlaisella kukalla olevan yksinäinen terämäinen luomi (perianthium simplex corollinum, enkelt kronlikt hylle). Verhottomalla kukalla ja täysinäiselläki, jos sen verho ei ole vehreä, on myös toinen tavallinen nimi: kupu (perigonium, blomkalk). luometon l. alaston (flos nudus, naken) on se kukka, jolla ei ole verhoa eikä terää, vaan paljaat siittimet. täysineuvoinen (flos hermaphroditus l. bisexualis, samkönad l. tvåkönad), jolla on sekä heteet että emit, kuin kaikissa tavillisissa kukissa. erineuvoinen l. yksineuvoinen (flos diclinus l. unisexualis, skiljdkönad l. enkönad), kun eri kukissa on, missä vaan heteitä, missä emiä, s.o. ne ovat taikka hedekukkia (flores masculi, hanblommor) taikka emikukkia (flores feminei, honblommor). neuvoton l. tyhjä (flos neuter, könlös l. gallblomma), kun kukassa ei ole emiä eikä hedettä. yksisopuinen (planta monoclina, samkönad) on se kasvi, jolla on kaikki kukkansa täysineuvoisia. erisopuinen (pl. diclina, skiljdkönad), erineuvoisilla kukilla. yksikotinen (pl. monoica, sambyggare), kun yksi ja sama kasvi on erisijainen, s.t.s. muutamissa kukostuksissa tavataan vaan hedekukkia, toisissa emikukkia. Jos sillä samassa kukostuksessa on hede- ja emikukkansa erillään, sanotaan sitä sekaneuvoiseksi (pl. androgyna, androgynsk). kaksikotinen (pl. dioica, tvåbyggare), kun saman lajin yhdessä kasvissa ei tavata kun emikukkia, toisessa ei kun hedekukkia. sekasopuinen (pl. polygama, mångbyggare), kun yhdellä kasvilla on muutamat kukkansa täysineuvoisia, toiset erineuvoisia. erilehtinen (calyx eleuterosepalus, fribladig) on verho, kun sillä on useampaa erinäistä lehteä. Niitä itsekutaki silloin sanotaan verholehdeksi (sepalum, blomfoderblad) ja mikäli niitä on, sanotaan verhoa kaksi-, kolmi-, neli-, viisi-, monilehtiseksi (c. di-, tri-, tetra-, penta-, polysepalus, två-, tre-, fyr-, fem-, mångbladig). yhdislehtinen l. yksilehtinen (c. gamosepalus l. monosepalus, sambladig) on verho, jonka lehdet ovat kasvettuneet yhtenäiseksi lehdeksi. Yhdislehtistä verhoa sanotaan myös yhdisverhoksi. torvi (tubus, pip), yhdislehtisen verhon kokonaan yhteen kasvettunut alimainen, tavallisesti soukempi osa. laide (limbus, bräm), yhdislehtisen verhon ylempi erinäisempi, tavallisesti leveämpi osa. nielu (faux, svalg l. pipöppning), torven ja laiteen välikohta. ehytlaitainen (calyx integer, helbräddad) on yhdislehtinen verho päähän asti yhteen kasvettuneilla lehdeillä. hammaslaitainen, halkoinen, liuskainen, lohkoinen j.n.e. on sillä erotuksella, kun sanat osottavat, yhdislehtinen verho, jonka erilehdet eivät ole päähän asti yhdessä. huulimainen (c. labiatus, läppformig) on yhdislehtinen verho kahdella eripitkällä huulten tapaisesti toinen toistansa vastaan asettuneella liuskalla, joilla samoin kuin nielullakin on erotussanansa yhteisiä niiden kanssa, joita terästä vastapäin selitetään. kahdenkertainen (c. duplex, dubbel), lisäverhoinen verho. Kahdenkertaisena varsinaista verhoa sanotaan sisäverhoksi (c. interior, inre) ja lisäverhoa ulkoverhoksi (c. exterior, yttre). kiinteisiä (sepala clausa, tillslutna) ovat verholehdet, kun makaavat kiinni terässä ja laidoilla toisissansa. ylöspäisiä (s. erecta, upprätta), kun erillään terästä ovat pystössä. ulospäisiä (s. patentia, utstående), kun enemmin eli vähemmin ulottavat terästä. alaspäisiä (s. reflexa, tillbakaböjda), kun kukkiessa ovat kääntyneet terästä peräänpäin. lisäkkeisiä (s. appendiculata, försedda med bihang), kun verholehdet juureltansa lähettävät ulottavaisia eriliuskoja. kannustettuja (s. calcarata, försedda med sporrar), kun joka verholehti on kasvettunut oramaiseksi, tyhjäsisuiseksi niin kutsutuksi kannukseksi. yhdislehtinen l. yksilehtinen (corolla gamopetala, sambladig), erilehtinen (c. eleuteropetala, fribladig); torvi, laide, nielu ovat merkintönsä vuoksi, kuin edellä verhossa. terälehti (petalum, kronblad) erilehtisen terän kukin eri lehti. kanta (unguis, klo), terälehden soukempi tyviosa. lapa (lamina, skifva), terälehden leveämpi osa, joka saattaa olla ehytlaitainen, halkoinen, liuskainen, hammaslaitainen, nyhälaitainen, ripsinen j.n.e. ripsuinen (lamina fimbriata, fransad) on terälapa, kun on jaettu pitkiin varsin soukkiin siekaleisiin, yksi-, kaksi-, kolmi-, neli-, viisi-, monilehtinen (corolla mono-, di-, tri-, tetra-, penta-, polypetala, en-, två-, tre-, fyr-, fem-, mångbladig) on terä erilehtiensä mukaan. epäyhtinen (c. heteropetala, till en del fribladig, till en del sambladig) on se terä, joka osiksi on eriosiksi yhdislehtinen. tasamukainen (c. aequalis, likformig) kun terän liuskoista, koloista tahi lehdeistä toinen ei ole toistaan suurempi. epämukainen (c. inaequalis, olikformig), vastahakaan edellistä. suunnallinen (c. regularis, regelbunden) on itsekuki tasamukainen terä ja epämukainenki terä, jos sen laidekolot tahi lehdet ovat yhdenmuotoisia ja jossain suunnallisessa järjestyksessä välillään. epäsuuntainen (c. irregularis, oregelbunden), terä joka ei ole suunnallinen. torvimainen (c. tubulosa, rörformig), yhdislehtinen terä, jonka laide on melkein erottamaton torvesta. pikarimainen (c. cyathiformis l. cylindrico-campanulata, bägarlik), vähän avarammalla laiteella, k. ed. suppilomainen (c. infundibuliformis, trattlik), vieläki väljempi laiteelta k. ed. kellomainen (c. campanulata, klocklik), palleroinen (globosa, klotrund). munapyöreä (c. urceolata l. ovata, omvändt bägarlik). hattumainen (c. hypocrateriformis, tallricksformig), kun terän torvi on lyhyt ja laide litteämäisesti levennyt. ratasmainen (c. rotata, hjulformig), vielä lyhemmällä torvella k. ed. ja erinäisemmillä lehdeillä. kielekkeinen (c. lingulata, tunglik), kun yhdislehtisen epäsuuntaisen terän torvi on pillimäinen, siitä litteämäiseksi laidepuoliskoksi muodostuva. huulimainen l. kaksihuulinen (c. labiata l. bilabiata, läppformig), kahdella huuliksi (labia, läppar) verratulla liuskalla vastatusten, toisella ylempänä toisella alempana. ylihuuli (labium superius, öfre läppen l. öfverläpp) on usein kaarimaisesti kuverrettu (fornicatum, hvälfd) hedetten päälle ja sanotaan silloin kypäriksi (galea, hjelm). alahuuli (labium inferius, nedre läppen l. underläpp). ammottava (corolla ringens, gapande), huulimainen terä siirottavilla huulilla ja avonaisella nielulla. naamattava (c. personata, maskerad), kun alahuuli on kuverrettu ylihuulta vasten niin että sen kautta torven nieluki tulee suljetuksi (faux clausa, tillsluten). laki (palatum, gom), alahuulen ylihuulta vasten kuverrettu laita. ruusumainen (corolla rosacea, rosartad), suunnallinen terä viidellä levytlapaisella, lyhytkantaisella erilehdellä renkaamaisessa teräluotteessa verhon aukeamassa. yhdiskantainen l. malvamainen (c. malvacea, malvaartad), suunnallinen viisilehtinen terä lyhyillä toinen toiseensa ja heteisiin kiinni kasvettuneilla kannoilla. ristimäinen (c. cruciata, korsformig), suunnallinen nelilehtinen terä selvästi erotetuilla kannoilla. neilikkämäinen (c. caryophyllacea, neglikeartad), suunnallinen viisilehtinen terä pitkulaisilla kannoilla tuppimaisessa verhossa. huulikkeinen (c. labiosa, läpplik) ja vastohuulikkeinen (inverse labiosa, ovändt läpplik), epäsuuntaisista teristä viidellä erilehdellä; vähän tavalliset. perhomainen l. hernekukkahinen (papilionacea, fjärillik l. ärtblomma), viidellä epäyhtisellä terälehdellä, kolme päälläpuolen erinäistä ja kaksi alempana yhteen kasvettunutta. Erinäisistä lehdeistä sanotaan päälimmäistä, joka on toisia leveämpi, purjeeksi (vexillum, segel), sivulehtejä siiviksi (alae, vingar) ja kahta yhteen kasvanutta alimaista venheeksi (carina, köl), jonka sisässä heteet ovat ja joka on kaksikantainen (biunguiculata). Välistä venhelehdet eivät olekkaan yhteen kasvaneet, jossa tapauksessa niitä sanotaan laitalehdeiksi (petala carinalia, kölblad) ja koko terää perhottavaksi (subpapilionacea, nästan fjärillik). liljamainen (perigonium liliaceum, corolla liliacea l. flos liliaceus, liljeartad blomkalk) on kupu kuudella suunnallisella erilehdellä kahdessa kerrassa taikka kannoista yhdessä, jotka yhtenänsä tekevät kellomaisen, suppilomaisen, pallomaisen, tähtimäisen, tahi muun muotoisen kukan. epäsuuntainen (perig. orchideum, orchisartad) on kupu kuudella epäsuuntaisella lehdellä kahdessa kerassa, joista sisäkerran yhtä paljon erimuotoista lehteä sanotaan huuleksi (labellum, läpp), ja kaikkia toisia siitinten ympärillä olevia kypäriksi (galea, hjelm). Tavallisesti on huulella myös kannus (calcar, sporre). heinäkukka (flos gramineus, gräsblomma) e.m. rukiilla, ohralla, kauralla, heinäkasveilla. kale l. suojus-akana (gluma, yttre agnbetäckning), heinäkukan ulkosuojus (bractea). Kaleet ovat ylen harvoin yksittäin, tavallisesti on niitä peräsukaan kaksi erisuurta kuperaa nirkkoa akanaa (valva, agn), jotka eivät suoraan peitä siittimiä. Kun muutamat ovat kaleita verhoksi verranneet, niin siitä on niillä nimensä verhoakanat (valvulae calycinae, blomfoderskal), ja vielä on niillä kolmantenaki nimityksenä ulkoluomet (perianthium externum, yttre blomhylle). helve l. kukka-akana (glumella, inre agnbetäckning), heinäkukan sisämäinen suojus (bracteola), jossa samoin on kaksi kuperaa akanaista (valvula) peräkkäin siitinten ympärillä. Alimainen niistä on aina isompi ja usein varustettu vihneellä (arista, agnborst), lähtevä helpeen selkäsuonesta. Helpeitä on muutamat pitäneet heinäkukan teränä ja nimittäneet niitä teräakanoiksi (valvulae corollinae, kronskal) tahi sisäluomiksi (perianthium internum, inre blomhylle). Myös on niitä ynnä sisällisten siitintensä kanssa sanottu heinäkukaksi (flosculus, gräsblomma), ja mikäli niitä yksien kaleitten sisällä on enemmin eli vähemmin sanotaan heinätähkää (spicula, småax) yksi-, kaksi-, … monikukkahiseksi (uni-, bi- … multiflora, en-, två- … mångblommig).
Vihneet lähtevät milloin tyveltä akanaa, milloin keskeltä, niskalta tahi päästä ja ovat sikäli tyvivihneitä (arista basillaris, vid agnens basis), selkävihne (ar. dorsalis, högre upp på agnens rygg), niskavihne (ar. infraapicularis, under agnens topp), latvavihne (ar. terminalis l. apicularis, i sjelfva toppen af agnen), ja itsekuki vihne on miten milloinki suora, polviva, kierteinen (tortilis, vriden), ulottava (exserta, utskjutande), tähkäsisäinen (inclusa, innesluten) j.n.e.
vihneellinen (aristata, försedd med agnborst) ja vihneetön (mutica l. exaristata, saknande agnborst). kauna l. teräakana (glumellula l. lodicula, kronfjäll), pari kolme pienoista, läpikuultavaa akanaa siitinten juuressa; ovat heinäkukkain teränaiheita, joita ei kuitenkaan kaikissa tavata. Ennen arveltiin niitä mesipiteiksi (nectarium, honingsgömme) ja nimitettiin myös mesivareiksi (squamae nectariferae, honungsfjäll). sukainen kupu (perigonium setosum, borstlik blomkalk) ja kupusukaset (setae perigoniales, blomkalksborster) kuuluvat heinäketten selitykseen. Niillä tavallisesti on kuusi tahi useampaa hapsimaista sukaa siitinten ympäri. Mitenkä nämät suat peittävät tahi ei peitä siementä, sanotaan sitä sukapeitteiseksi (setis perigonii stipatum l. cinctum, omgifven af borster) tahi suattomaksi (nudum l. setis orbatum, saknande borster). pullakkomainen (perig. utriculare l. urceolatum, flasklik) on heinäketten kupu, kun se kukkimisen jäljestä muuttuu pullakon (utriculus) näköiseksi siemenkotiksi. Mesipiteeksi tahi verhoksi arveltuna on seki ennen saanut toisen nimen mesipullakko (nectarium urceolatum), tahi verhopullakko (calyx utriculatus). lyhytaikuinen, menehtyvä (deciduus, senare affallande), pysyvä, kuihtuva (emarcidus l. marcescens, förvissnande) ovat terä ja verho, mikäli varisevat jo kukkimisen alussa, heti jälkeen, myöhemmin kukkimisen perästä taikka jo varrella kuihtuneina. siemenlatvainen (epigynus l. superus, fästad öfver frukten), siemenvartinen (amphigynus, fästad omkring frukten), siemenjuurinen (hypogynus l. inferus, fästad under frukten) ovat terä ja kupu, mikäli lähtevät siemenen eli hedelmän päältä, keskeltä tahi alta. kukanaihos (aestivatio l. praefloratio, blomfodrets och blomkronans knoppläge) on kukkasilmikossa (alabastrum, blomknopp) tavattava kukan ensialku, joka samoin kuin lehtiaihoskin edellä saattaa olla paanuttu, poimuinen, vastakierteinen, tahi: laitavierinen (aestivatio valvata, kantlagd), kun verhon tahi terän lehtialut ovat laidoittain toisensa vieressä, ei limitysten. limikierteinen (ae. contorta, vriden), kun joka lehdenalku laidallansa peittää vierellisen lehden, toiselta puolen itse samoin peitetty. kurttuinen (ae. corrugativa, hopskrynklad), kun lehdenalut ovat sekä pitkin että poikkipäin ilman järjestyksettä rypystyneet. Itseä terälehteä tässä tilassa sanotaan kurtistuneeksi (petalum corrugatum, sammanskrynklad i knoppen). purjepeitteinen (ae. vexillaris, segeltäckt), hernekukkain lehtiaihos, jossa purje peittää siivet, siivet venheen. kypäripeitteinen (ae. galearis l. cochlearis, hjelmtäckt), huulikukan lehtiaihos, jossa kaikki muut laideliuskat ovat kypärin sisään kääriytyneet. hede (stamen, ståndare), kasvien urospuolinen siitin kolmella eri osalla palho, ponsi ja siitepöly. palho (filamentum, sträng), heteen varsi eli ponnen alainen osa. Välistä palhoa ei olekkaan ja silloin sanotaan pontta palhottomaksi (sessilis, oskaftad). rihmamainen ja oramainen palho. nuijamainen (f. clavatum, klubblik), liereä, paksulatvainen. leveäkantainen (f. basi dilatatum, plattadt vidgad nedtill) ja leveälatvainen (f. apice dilatatum, plattadt vidgad upptill), ala- tahi ylipäästä levennyt. terämäinen (f. petaloideum, kronbladslik), leveä ylempätä. kaksipäinen (f. bifurcum, gaffellikt tvåklufven) ja kolmipäinen (f. tricuspidatum, treuddig) on palho harvoin, eikä silloinkaan kun ainoastaan yhdessä päässä ponnellinen. ponsi (anthera, knapp), heteen päässä oleva, usein nyhämäinen eri osa, jossa siitepöly valmistuu. Sillä on tavallisesti kaksi pikkuruista lokeroa (loculamentum, rum), joiden välissä on ponsikalvo (connecticulum, knappband). Tavallista pontta sentähden sanotaanki kaksilokeroiseksi (a. bilocularis, tvårummig). Ylen harvassa tavataan yksilokeroisia (a. unilocularis, enrummig) ja vieläki harvemmassa nelilokeroisia (a. quadrilocularis, fyrrummig) ponsia. sivuluomainen (a. lateraliter dehiscens, öppnande sig på sidan) on se ponsi, joka avauu ja laskee siitepölynsä sivusta tahi sivuluomasta (rima, längdöppning) ulos. Sen se tekee milloin ulospäin (extrorsum, utåt), milloin sisäänpäin (introrsum, inåt). latvaluomainen (a. apice dehiscens, öppnande sig i spetsen), kun ponsi avauu ja luopi siitepölynsä päästä joko poikkitelaisesta halkeamasta tahi yhdestä eli useammasta reiästä. poikkitelainen (a. horizontalis l. incumbens, tvärliggande) on ponsi, kun keskikohdasta on poikkipuolin palhon päässä kiinni, ja silloin on se usein myös keikkuva (a. versatilis rörlig). Muuten saattaa ponsi olla pystönäinen ja kallas. kaksisarvinen (a. bicornis, tvåhornig) ja kaksipäinen (a. bicuspidata, tvåuddig) on ponsi, kun sillä on kaksi sarven tahi tutkaimen muotoista erinäistä lisäkettä (appendix, bihang). siiteponsinen (stamen fertile l. perfectum, fruktbar) on hede täysinäisellä, siitepölyisellä ponnella. joutoponsinen (st. sterile l. imperfectum, ofruktbar), se hede jonka ponsi ei tee siitepölyä. vajaponsinen (st. abortivum l. castratum, felslagen), hede jolla pontta ei ole ollenkaan. siitepöly (pollen, frömjöl) on hienukkaisia pölähtäviä rakkoja n.k. siitehiukkoja (grana pollinis, frömjölskorn), joiden sisässä on siitinneste (fovilla, befruktningsvätska). pohjus (torus), hedetten tahi hedetten ja terän aluspaikka, josta ne lähtevät. Vaillinaisissa kukissa on se ainoastaan hedepohjus (ståndarfäste), täysinäisissä myös teräpohjus (kronfäste). verhovarainen (sammanväxt med blomfodret), kun pohjus on yhteen kasvettunut verhon kanssa, verhoheteisten (calyciflorae) kasvien jaksossa. itsevarainen (fri) on pohjus, joka ei ole yhdistyksessä verhon eikä terän kanssa pohjaheteisissä (thalamiflorae) kasveissa. terävavainen (sammanväxt med blomkronan), kun pohjus on yhdessä terän kanssa, teräheteisissä (corolliflorae). siemenlatvainen (stamen epigynum, fästad ofvanpå fruktämnet) on hede, joka lähtee siemenen päältä. siemenvartinen (st. amphigynum, fästad omkring fruktämnet), keskipaikalta siementä lähtevä hede. siemenympärinen (st. perigynum); siemenympärisiksi sanotaan heteitä, kun ovat kiinni verhossa siemenen ympärillä. siemenpohjainen (st. hypogynum, fästad under fruktämnet), siemenen alta lähtevä hede. määrälukuisia (stamina definita, till antalet bestämda) ovat heteet, joita aina on yhtä monta yhdessä lajissa, eikä yli kahdenkymmenen. epälukuisia (st. indefinita, till antalet obestämda), kun heteitä on yli kahdenkymmenen. yksirivisiä (st. uniserialia, fästade i en rad), kun kaikki heteet lähtevät yhdessä rivissä. kaksi-, kolmi-, monirivisiä (st. bi-, tri-, multiserialia, fästade i två, tre, flere rader), kun heteet useammissa riveissä lähtevät pohjuksestansa. erinäisiä (st. libera, sinsemellan fria), kun sekä palhollaan että ponnellaan heteet ovat erin toisistaan. yhtyneitä (st. connata, sammanväxta), kun heteet jollain tavalla ovat yhdistyksessä keskenänsä. yhdispalhoisia (st. filamentis connata, sammanväxta med strängarne), yhteen kasvaneilla palhoilla. yksi-, kaksi-, kolmi-, monikuntaisia (st. mon-, di-, tri-, polyadelpha, sammanväxta med strängarne i en, två, tre, flere stammar), kun yhdispalhoiset heteet ovat yhdessä, kahdessa, kolmessa tahi useammassa kimpussa. yhdispontisia (st. antheris connata, sammanväxta med knapparne), kun hedetten ponnet ovat yhteen kasvettuneet kuin torveksi, joka aukeaa ja luopi siitepölyn sisäänpäin. liitepontisia (st. antheris cohaerentia, sammanhängande med knapparne), kun ponnet ovat kiinni toisissansa ilman yhteen kasvamatta. tasapitkiä (st. aequalia, lika höga) ovat heteet, kun toinen ei ole toistaan pidempi, muuten eripitkiä (inaequalia, olika höga). kaksivaltiaita (st. didynama, tvåväldige), kun kukan neljästä heteestä kaksi on pidempää, kaksi lyhempää. kolmivaltiaita (st. tridynama, treväldige), kun kuudesta heteestä kolme on pidempää, kolme lyhempää. nelivaltiaita (st. tetradynama, fyrväldige), kun kuudesta heteestä neljä on pidempää, kaksi lyhempää. viisivaltiaita (st. pentadynama, femväldige), kun kymmenestä heteestä viisi on pidempää, viisi lyhempää. parivaltiaita (st. diplodidynama, dubbelt tvåväldige), kun kukan viidestä heteestä kaksi ylimäistä ovat pisimmät, kaksi keskimäistä vähä lyhemmät ja alimainen yksinäinen hede lyhin. torvisisäisiä (st. inclusa, inneflutna) ovat heteet kun eivät ulotu terän torvesta esille, muuten ulottavia. emi (pistillum, pistill) kasvien naaraspuolinen siitin hedetten ja koko kukan keskellä. Sillä on kolme eriosaa: hedelmys, vartalo ja luotti. sikiäinen (germen, fruktämne) on emin alusosa, joka sitte siittyneenä valmistuu hedelmäksi. Siinä on päälimmäisnä yksi eli useampaa sikiäislehteä (carpophyllum, fruktblad) ja niiden sisällä siemenaiheet (ovula, obefruktade frön) napasuonestaan (funiculus umbilicaris, frösträng) istukassa (placenta, fröfäste) kiinni. kukanalainen (germen inferum, sittande under blomman) on sikiäinen siemenlatvaisessa kukassa, ja kukanpäälinen (superum, sittande öfver blomman) siemenjuurisissa. vartalo (stylus, stift) emin keskimäinen osa sikiäisen ja luotin välillä. latvaperäinen (stylus terminalis, utgående från spetsen af fruktämnet) sikiäisen päästä lähtevä vartalo. sivuperäinen (st. lateralis, utgående från sidan af fruktämnet) ja pohjaperäinen (st. basilaris, utgående från basen af fruktämnet) on vartalo, kun lähtee sikiäisen sivulta tahi pohjasta. luotti (stigma, märke), emin latvaosa, joka vastaan ottaa auvenneesta ponnesta lähtevän siitepölyn. hapsimainen (stigma filiforme, trådlik) on heinäkukan luotti, ei merkittävästi erouva sen pitkulaisesta vartalosta, jonka pää, s.o. luotti, ja usein tyvikin on sekasortoisesti pehmytkarvainen ja kukan latvaa ulompana. hahtuvamainen (st. aspergilliforme, penselformig), heinäkukan luotti tiheillä pitkillä karvoilla ja ulottava kukan keskipaikalta tahi niskasta, muuten samallainen, kun edellinenki. töyhtöinen (st. penicellatum l. penicelliforme, pensellik), heinäkukan luotti latvatöyhdöllä. sulkamainen (st. plumosum, fjäderlik), vartaloton tahi lyhytvartinen heinäkukan luotti, lyhyillä yksi- tahi kaksirivisillä karvoilla, ulottava kukan alapäästä tahi kokonaan ulottamaton. palleroinen, ponsimainen (knapplik) pallopuoliskoinen (st. hemisphaericum, halfrund), nuijamainen, tuuttimainen, munapyöreä, ovat ennen selitettyjä tahi itseselviä luotin erotussanoja. läpipäinen (st. perforatum, genomborrad) on luotti epäselvällä aukolla päässänsä. tahkulainen (st. lamellatum, skiflik), yhdeksi tahi useammaksi tahkulaksi (lamella, skifva) litteynyt luotti, ja sikäli yksi-, kaksitahkulainen j.n.e. (st. uni-, bilamellatum etc, en-, tvåskifvig o.s.v.) ristimäinen (st. cruciatum, korslik), ristimäisesti neljäksi jakaunut luotti. Sanotaan myös nelihalkoiseksi, nelilohkoiseksi j.n.e. sädejakoinen (st. radiatum, strållik), vartaloton, tähtimäinen luotti kohdastaan sikiäisen päässä. latvaperäinen ja sivuperäinen on luotti, mikäli istuu vartalon päässä tahi kyljessä. johteinen on luotti joka juoksee alaspäin kahdenpuolen vartaloa. vartaloton (st. sessile, oskaftad), kohdastaan sikiäisen latvasta lähtevä luotti. vajounut (st. immersum, insänkt), sikiäisen sisään painunut vartaloton luotti. siitintukku (androstylium, könpelare), kun heteen palhot ovat emin vartalon kanssa kasvettuneet yhteen tukkuun, jossa sekä ponnet että luotti istuvat. siitinlakka (stylostegium l. gynostegium, slifttäcke), kun ponnet ovat kiinni kasvettuneet kukan kahteen vartaloon, ja levennyt kilpimäinen luotti peittää ne.
Hedelmästä.
Hedelmä (fructus, frukt), siittyneestä sikiäisestä valmistunut siemenholho, jolla on kolme eriosaa: kota, istukka ja siemenet. epähedelmä (fructus spurius, falsk l. oäkta frukt), johon on yhteen kasvettunut hedelmään kuulumatonta lisäkettä lähellisistä kukka- tahi pohjus-osista. Semmoinen epähedelmä tahi epämarja (bacca spuria, oäkta bär) on e.m. mansikka. Sen mehevä aine ei ole muuta kun tursistunutta pohjusta, johon varsinaiset hedelmät ovat vajouneet. siemenkota l. kota (pericarpium, fröhus l. frögömme), sikiäislehdeistä kasvettunut ja muodostunut kuori siementen suojaksi. Eri lehtien yhdyntäpaikkaa sanotaan liitteeksi (sutura, söm l. fog) ja itsiä yhtyneitä lehtejä laidoiksi (valvae l. valvulae, skal l. sidoväggar), joiden mukaan kota on yksi-, kaksi-, kolmi- … monilaitainen (uni-, bi-, tri … multivalve, en-, två-, tre- … mångskalig l. -väggig). pesä (loculamentum, rum); pesiksi sanotaan siemenlokeroita. Ne ovat syntyneet sädejakoisista sikiäislehdeistä, joiden reunat ovat vastatusten kiertyneet ja niin yhteen kasvettuneet. Hedelmät semmoisten sikiäislehtien mukaan ovat kaksi-, kolmi-, nelipesäisiä j.n.e. (bi-, tri-, quadriloculares etc., två-, tre-, fyrrummiga o.s.v.), ja itsekukin eri pesä saattaa olla joko siemeninen (loculamentum fertile, fruktbar) tahi siemenetön l. tyhjä (sterile, tom). välikelmu (dissepimentum, skiljevägg), pesäin erotuskalvo eli välikuori, sikiäislehtien sisään kiertyneistä laidoista muodostunut. istukka (placenta, trophospermium, spermophorum, sporophorum etc., fröfäste) se osa, jossa siemenet ovat kiinni istumassa. Se on joko keski-istukka (pl. centralis, i midten af frögömmet) tahi laita-istukka (pl. valvaris, på sidorna af frögömmets valvler). itsenäinen (pl. libera, pl. centralis libera l. columella, fri) on istukka joka erin laidoista on keskellä kotaa. kelmusäteinen (pl. centralis radians l. dissepimentalis, strålvis delad i utskott) on keski-istukka, kun siitä yltä ympärinsä lähtee välikelmuja laitoihin. Keskipieleksi (columna l. axis centralis) sanotaan itseä runkoa. laitavierinen (pl. valvaris haud dissepimentalis, fastväxt vid valvlerna utan utskott), kun istukka on suorastaan kodan laidassa. keskilaitainen (pl. parietalis, fästad på midten af frögömmets valvler), keskelle laitaa kiinnitetty istukka. liiteperäinen (pl. marginalis l. suturalis, fästad längs efter valvlernas kanter vid frögömmets fogar), pitkin liitteitä kinnitetty istukka. laitakelmuinen (pl. valvaris dissepimentalis, utväxt uti skifvor eller strålar från valvlerna), kun laidasta lähtee sisään päin säteisiä välikelmuja, joissa siemenistukat ovat. keskilaitaiskelmuinen (pl. parietalis radians, från midten af valvlernas väggar utväxt i strålar mot centern), kun vasta mainitut kelmut lähtevät keskilaidoilta. väliseinäinen (pl. intervalvularis, mellan de motsatta frögömmevalvlernas kanter utväxt till ett skiljeväggsformigt fröfäste), kun kahden vastakkaisen laidan liitteistä kaksi sikiäislehteä ovat sisään päin halki kodan kasvaneet väliseinän tapaiseksi kelmuksi, jossa siemenistukat ovat. Toisinaan on tämä väliseinä keskeltä halki jäänyt, jolloin sitä sanotaan rakoväliseksi (pl. fenestrata). yksikotainen (fructus holocarpus, enkelgömmig), hedelmä jolla ei ole useampaa erinäistä tahi yhteen kasvettunutta kotaa, vaan ainoastaan yksi komero (paracarpum), syntynyt sikiäislehtien vieretysten yhteen kasvettumisesta. Komerossa kuitenki taitaa olla istukasta lähteneitä sädejakoisia, välistä muitaki, välikelmuja, jotka tekevät sen pesitteleväksi (sublocularis, nästan flerrummig) tahi monipesäiseksi. keskisiemenisesti yksikotainen (fr. holocarpus centrispermus, enkelgömmig med centralt fröfäste, centralfröig), yksikotainen hedelmä keski-istukalla. Jos istukka on itsenäinen, niin hedelmä on yksipesäinen; kelmusäteisenä istukan ollessa, hedelmä tekeyy monipesäiseksi. laitasiemenisesti yksikotainen (fr. holocarpus pleurospermus, enkelgömmig och sidofröig l. med sidofästade frön), yksikotainen hedelmä laita-istukalla, joka istukka miten milloinki saattaa olla joko laitavierinen, keskilaitainen, liiteperäinen, laitakelmuinen tahi väliseinäinen ja hedelmä sikäli yksipesäinen, pesittelevä tahi monipesäinen. erikotainen (fr. schizocarpus, skiljdgömmig), kun hedelmässä on useampaa eri hedelmystä (carpellum, carpidium, småfrukt l. karpell), jotka itsekukin ovat syntyneet istukan ympäri käpristyneestä ja reunoistaan vastatusten yhteen kasvettuneesta sikiäislehdestä. Kun sikiäislehdet aina ovat sisään päin sillä tavoin kiertyneet ja yhtyneet, niin ne siementen valmistuttua sisään päin aukeavatki. Tavallisesti hedelmykset erikotaisessa hedelmässä ovat kierteisesti ja erin toisistaan, mutta jos ovat kiehkuraisesti, niin välistä kasvavat yhteenki toinen toisihinsa, kuitenki niin löyhästi, että hedelmän valmistuessa jälleen eriävät. monikotainen (fr. syncarpus, flergömmig), useammasta kiehkuraisesta hedelmyksestä eriämättömästi yhteen kasvettunut hedelmä. yhdiskotainen (fr. gamocarpus, samgömmig), monikotainen hedelmä, jonka pohjus on lihavaksi, nahkeaksi tahi puutavaksi peitteeksi hedelmän päälle kasvettunut. Sen siemenet tavallisesti ovat rippuvia (semina pendula, hängande). yksinäinen (fr. simplex, enkel) on itsekukin yksikotainen hedelmä. moniosainen (fr. compositus, sammansatt), eri-, moni-, tahi yhdiskotainen hedelmä. kotelo (capsula, kapsel), monisiemeninen ja monilaitainen siemenkota eli hedelmä, syntynyt kiehkuraisista vierettäin yhteen liittyneistä sikiäislehdeistä. Kotelo ennenkun itse putoaa maahan luopi siemenensä mikä milläki tavalla aukeamasta (dehiscentia, öppnande), kuin kohta tarkemmin selitetään. liiteluomainen (capsula valvis dehiscens, uppspringande längs efter hela sömmarne af dess valvler från kapselns ena ända till den andra), kun kotelon laidat liitteistään lähtevät erin toisistaan joko latvasta tyveen tahi tyvestä latvaan päin. rakoluomainen (c. rimis dehiscens, uppspringande med remnor), kun ilmautuu erinäisiä rakoja kotelon liitteisiin keskikohdalta molemmin puolin auveten. Laidat muuten jäävät toisiinsa kiinni. hammasluomainen (c. dentibus dehiscens, uppspringande med tänder), kun kotelon laidat vaan latvasta eriävät ei ainoastaan liitepaikoista vaan keskisuontaki myöten. läpiluomainen (c. poris dehiscens, uppspringande med små runda öppningar eller porer), kun kotelo saapi pieniä pyöreitä reikiä eli huokoja latvaan tahi sivuihin, joista siemenet lähtevät. kansiluomainen (c. operculo dehiscens, uppspringande med lock), kun kotelo latvapäästä puhkeaa poikkitelaisesti niin, että päälimäinen osa, kuin kantena, putoaa pois. Semmoista koteloa sanotaan poikkipiirtoiseksi (c. circumscissa, kringskuren). sisäluomainen (c. septicida, uppspringande längs efter väggarne), kun monipesäisen kotelon välikelmut eriävät kahdeksi, jolla tavoin ne yhteen kasvettuneet hedelmykset ensin lähtevät toisistaan irti ja vasta sitte puhkeavat sisään päin. On muistettava, että välikelmut alkusin olivat kahdesta sikiäislehdestä yhteen kasvettuneet, jonka tähden ne nyt taitavatki kahdeksi eritä. Hedelmykset välistä puhkeavat jo pudottuansa. laitaluomainen (c. loculicida, uppspringande längs efter valvlernas midt), kun monipesäisen kotelon laidat puhkeavat keskisuonesta ulkopuolitse. laitalähtöinen (c. septifraga, uppspringande genom lösryckning från skiljeväggarne), kun kotelon laidat eriävät keskipieleen kiinnijäävistä välikelmuista ja putoavat maahan. tuppilo (conceptaculum, folliculus, fröhölsa l. baljkapsel), yksilaitainen ja yksipesäinen, pitkin sivua puhkeava pöyheämäinen siemenkota itsenäisellä istukalla. tuppihedelmys (carpellum capsulare, kapsellik karpell), erikotaisen hedelmän kukin erinäinen osa muodostunut yhdestä sikiäislehdestä ja puhkeava sisäpuolelta liitteestä yksi- eli useampi-rivisillä siemenillä kodan laidassa. pähkylähedelmys (carpellum nucamentaceum, nötartad l. nötlik karpell), yksisiemeninen, kovakuorinen, puhkeamatta putoava kierteisen erikotaisen hedelmän erinäinen osa. otahedelmys (carp. rostratum, försedd med spröt), kun emi on hedelmyksen päässä jälillä. Odaksi (rostrum, spröt) ylettäin sanotaan oramaista tahi neulamaista, suoraa sekä väärää lisäkettä jonkun osan päässä ja odattomaksi (erostris l. muticus, saknande spröt) sitä osaa, jolla ei ole sellaista lisäkettä. hillukka (acinus, stenbär l. småbär), pähkylähedelmä mehevällä päälyställä. Jos hillukoita on useampaa yhteen kasvettunut, sanotaan hedelmää yhdysmarjaksi (bacca composita, sammansatt bär), e.m. vaarain. palko (legumen, fröbalja l. ärtbalja), yksipesäinen, kaksilaitainen kota siemenistukalla ylimäisessä liitteessä, e.m. herneenpalko. Se puhkeaa molemmista liitteistänsä ja on toisinaan pesäjakoinen (subbilocularis, nästan tvårummig), kun alimainen liite on väliseinän tapaisesti sisään kääntynyt. kiekurainen (leg. cochleatum, snäckvriden), kahteen eli useampaan kiekuraan kiertynyt palko. Muut palon erotussanat ovat ilmanki tavallisia jo ennestään tuttuja. nivelpalko (lomentum, ledbalja), jolla tavallisesti joka siemenen välillä on nivel tahi kannas (isthmus, vägg) ja joka ei puhkea liitteistä, vaan katkeaa nivelistä poikki. litu l. litukka (siliqua, skida), kaksilaitainen ja tavallisesti kaksipesäinen pitkä kota, jolla on siemenet kahdessa rivissä vastakkain pitkin väliseinän tapaisen siemenistukan reunoja, ja jonka liitteet puhkeavat tyvestä latvaan päin. Auvettuansa laidat putoavat pois ja ohut kalvomainen istukka jääpi jälille tavallisesti emillä päässänsä. lisko (silicula, kort skida), yhtä pitkä kun leveäki, tahi ei kuitenkaan paljoa pitempi litu. Se on leveävälinen (silic. latisepta, med bred skiljevägg), kun väliseinä on yhtä leveä palon kanssa, ja kaitavälinen (sil. angustisepta, med smal skiljevägg), kun väliseinä käypi aivan poikkiteloin palon leveyden suuntaa. Edellisessä ovat laidat litteitä ja leveitä, jälkimäisessä ne ovat venheemäisiä. pähkylälisko (nucamentum l. silicula nucamentacea, nötskida), yksisiemeninen pyöreä, litteähkä, litteä tahi ohut lisko, joka putoaa aukeamatta. Leveäksi litistyneenä sitä myös sanotaan siipiliskoksi (sil. samariformis l. alata, vingfruktslik). nivellitukka (siliqua nucamentacea articulata, ledad nötskida l. ledbaljslik skida), kun litukka samoin kuin nivelpalkoki on jakaunut yksisiemenisiin pesiin, jotka kukin aukeamatta putoavat. marja (bacca, bär) itsekukin aukeamatta putoava hedelmä, jonka siemenet ovat peitetyt mehevällä, tursealla aineella, ja istukat sekä välikelmut pehmeänlaisia, e.m. mustikka, karpalo, viinamarja. Marjamaiseksi (fructus baccatus, bärlik) sanotaan erilaisia hedelmiä pehmeällä, mehevällä sisusaineella. kurkka (pepo, gurkfrukt), marjamainen hedelmä 3-5:llä sisään kääntyneellä, yhteen kasvettuneella sikiäislehdellä ja useammalla laita-istukkaisella siemenellä, peitetyt mehevällä turpealla aineella. Muuta erotusta kurkan ja marjan välillä tuskin löytynee, kun se, että kurkka on laita-istukkaisilla, marja tavallisesti keski-istukkaisilla siemenillä. omena (pomum, äpple) aukeamatta putoava monisiemeninen ja monipesäinen kota, jonka meheväksi päälysaineeksi verho kukkimisen jälkeen on turpunut ja kiinni kasvettunut. Välikelmut, tavallisesti ohuita, kalvomaisia tahi nahkeita, muutamissa lajeissa kasvavat kovaksi kuin luu, jolloin sen siementä sanotaan kivekseksi (pyrene) ja hedelmää niiden mukaan yksi-, kaksi-, kolmi-, neli-, viisi-, monikiveksiseksi (mono-, di-, tri-, tetra-, penta-, plejopyrenus). Muuten omena ulkomuotoansa on palleroinen, pitkulainen, perunamainen (pom. pyriforme, päronlik), napaniekka (p. umbilicatum, naflad) j.n.e. kivi- eli luumarja (drupa, stenfrukt), aukeamatta putoava luutava kota mehevällä turpealla päälysaineella, enimmästi yhdellä, mutta välistä useammallaki pesällä ja siemenellä. Itseä kodan kuorta sanotaan luuksi (putamen, sten) ja sen sisässä olevaa siementä tumaksi eli sydämmeksi (nucleus, kärna). Päälys muutamissa lajeissa on nahkea tahi kuivankälpeä, välistä suoninenki. Luumarjoja ovat e.m. kirsin ja tuomen marjat. pähkinä (nux, nöt), aukeamatta putoava luukuorinen hedelmä tavallisesti yhdellä täyteläisellä siemenellä, e.m. pähkinäpuussa. Tammen ja erästen muiden puiden nahkeakuorista pähkinää sanotaan terhoksi (glans, ollon). Erikotaisen hedelmän pähkinöitä sanotaan, miten jo edellä osotettiin, pähkylöiksi. siipisiemen (samara l. semen alatum, vingfrukt), aukeamatta putoava, kälpeä, rutistunut, yksi- tahi harvasiemeninen hedelmä, jonka kota on yhdeltä taikka joka puolelta laajennut ja ohennut kalvomaiseksi tahi lehtimäisiksi lisäkkeiksi, e.m. vahteressa, saarnessa, jalavassa. jyväsiemen (caryopsis, hinnfrukt), kuivankälpeä, yksisiemeninen, sileä, taikka pitkin sisäpuolta uurtoinen hedelmä, jonka ohut, kalvomainen, sikiäislehdestä muodostunut kuori kiinteästi peittää itsen siemenen, e.m. rukiissa, ohrassa, kaurassa ja heinäkasveissa yhteisesti. jyväke l. kuorusjyvä (achenium, skalfrukt), kuivankälpeä yksi- tahi harvasiemeninen hedelmä yhteen kasvettuneella verholla kuorena, e.m. ohdakkeessa, putkessa, kuminassa. kehäpäinen (achenium coronatum, fructus coronatus, semen coronatum l. sem. marginatum, försedd med frökrona), on jyväke, kun sen latvapäähän on yhteen kasvettuneesta verhosta jäänyt pieni ympyräinen palle eli kehä (corona, rand l. frökrona). haivenpäinen (achen. papposum, fructus papposus l. semen papposum, försedd med fruktfjun), kun verhokuori jyväkkeen latvasta jakauu hienoiksi haiveniksi (pappus, fruktfjun l. fröfjun). paljaspäinen (achen. calvum l. semen calvum, naken), kun verho on niin jyväkettä myöten kasvettunut, että päässä ei ole kehää eikä haivenia. varreton (pappus sessilis, oskaftad), on haiven, joka ei millään lailla haarau, varrellinen (stipitatus, skaftad), kun tyveltä yhdessä ylempänä haarauu; vareinen, vihneinen l. kovasukainen (aristatus, styfborstig), pehmytsukainen (setiformis, mjukborstig), hapsimainen, sulkajakoinen (plumosus, fjäderlik), yksi-, kaksi-, kolmi-, monikehäinen (uni-, bi-, tri-, multiserialis, en-, två-, tre-, flerradig), kun on yhdessä kehässä, tahi useammassa sisätysten, lähtevä (deciduus, snart affallande), kun pian lähtee jyväkkeestä ja pysyvä, kun pysyy vielä varisneessaki jyväkkeessä. kaksoisjyväke (diachenium, achenium bipartibile, polachenium, cremocarpium, dubbel skalfrukt), sarjakukkaisien verhokuorinen jyväke, joka valmistuessa halkeaa kahdeksi jyväpuolikkaaksi (mericarpium, carpidium, carpellum, semen, delfrukt) yhdellä latvaan asti halkeavalla istukalla (columna l. carpophorum). liite (commissura, fröfog), puolikasten yhdistyspaikka. maha (latusculum, insida), liitesivu. selkä (dorsum, rygg), ulkopuolinen sivu. harju (costa l. jugum, ås), korkeampi pitkin selkää päästä päähän kulkeva naarmu. Harjuja on tavallisesti viisi kummallaki puolikkaalla, nimittäin keskiharju (costa centralis, midtås), kaksi väliharjua (costa intermedia, mellanås) ja kaksi sivuharjua (c. lateralis, sidoås), jotka viimeiset saattavat olla joko kulmaharjuja (costae marginales, kantåsar) taikka vieriharjuja (c. intramarginales) kulman vieressä. Välistä on näiden emäharjujen (juga primaria) välissä toisia pienempiä väliharjuja (juga secundaria), jotka arvellaan olevan jäännöksiä sen kuoreksi kasvettuneen verholehden keskisuonesta, kun emäharjut ovat eri lehtien liitepaikkoihin ilmauneet. Harjut välistä ovat piikkisukaisia ja välistä ovat ne levenneet ohuiksi lehtimäisiksi kalvoiksi, siipiharjuiksi (c. alatae, vingade). Kun harjua ei tunnu ollenkaan sanotaan jyväpuolikasta sileäksi eli harjuttomaksi (mericarp. ecostatum l. ejugatum). vako (vallecula, åsdäld), kahden harjun välipaikka. litteämahainen (orthosperma) on se sarjakasvi, jonka jyväpuolikkailla on litteä, tasainen maha. uurtomahainen (campylosperma), sarjakasvi, jonka jyväpuolikas mahasivulta on pitkin uurrettu (latusculum longitudinaliter sulcatum, längs efter fårad). onsimahainen (coelosperma), kun sarjakasvin maha on onteva (latusc. saccato-concavum, säcklikt urhålkad). öljysuoni (vitta, oljerand), musta, päältä päin usein näkymätön juova jyväpuolikkaassa kulkeva pitkin vaon pohjaa, sisältävä eri makuista ja hajuista haihtoöljyä. Välistä on useampia öljysuonia yhdessä vaossa, jonka jälkeen vakoa sanotaan yksi-, kaksi-, kolmi-, monisuoniseksi (uni-, bi-, tri-, multivittata). Toisinaan taas ei olekkaan öljysuonta s.o. vako on öljysuoneton (vallecula evittata). siemen (semen, frö), se hedelmän osa, joka sikiyneestä siemenaiheesta on valmistunut uutta samanlaista kasvia kantamaan. Sillä on kaksi eri osaa: sydän ja kuori. kuori (integumentum, omklädnad) jakaaupi kahteen osaan, jotka ovat pinta (testa l. membrana externa, yttre skalet) tummempi näköänsä, ja aluskuori (tunica, tegmen l. membrana interior, kärnhud), pinnan alla ja sydämmen ympärillä oleva vaalea kuorikalvo. Näiden välillä tavataan toisinaan erinäistä ainetta, välikerta (mesospermium, mellanlager), ja muutamat luulevat pinnassakin olevan kaksi kuorikertaa, varsinaisen pinnan ja sen päällä keden (epidermis, öfverhud). paljas (semen nudum, naken); paljaaksi on yksinäistä siementä kutsuttu, kun sen kota on niin likinäisesti siihen yhdistynyt, että on kuin kuorena sen päällä. kehrämäinen (s. discoideum, kakformig) on siemen pyöreänä ja litteänä, virnamainen (lenticulare, linsformig) pyöreänä tahi soikeana ja litteähkänä, pallistettu (marginatum, kantad), kun sillä on erilainen viiru ympärillään, nöhtämäinen (scobiforme, filspånlik), kun se on hyvin pieni, pitkulainen, hilpainen j.n.e. sydän (nucleus, frökärna) on joko kokonansa siitinaihetta tahi siitinaihetta valkuaisen kanssa. valkuainen (albumen, fröhvita) on siemen-sydämmen eriosa, jota ei kuitenkaan kaikissa tavata, ja aineensa vuoksi on se tavallisesti valkea ja milloin turpea eli lihava, milloin rustomainen (corneum, hornartad), milloin jauhomainen (farinosum, mjölgrynig) j.n.e. Sijansa vuoksi siitinaihetta suhteen on se joko yltäympärinen (alb. periphericum, omslutande växtämnet), keskellinen (centrale, liggande i midten af växtämnet) tahi vierellinen (laterale, liggande vid sidan af växtämnet). Yltäympärisessä valkuaisessa on siitinaihe keskellinen ja keskellisessä yltäympärinen; vierellisenä ollessa on siitinaihetki vierellinen. valkuallinen (semen albuminosum) on se siemen eli sydän, jolla on valkuaista, valkuaton (exalbuminosum), jolla ei ole. siitinaine (embryo, växtämne), siemenen pääosa, josta uusi kasvi itäessä ilmaantuu. Siinä on kolme erittäin tarkastettavaa osaa: ide, sirkus ja silmä. ide (corculum, brodd), johonka kuuluu juuriaine eli juurukka (radicula l. rostellum, rotämne) ja sirkkaruoti (cauliculus l. scapellus, hjertbladsstängel), jotka siemenessä yhdistettynä itäessä eriävät, toinen alaspäin juuren, toinen ylös varren aluksi. suuntamukainen (embryo orthotropus l. erectus, upprätt) on siitinaine, jos on suora ja siemenen mukaan, juurukka siemenen kantaa päin. vastasuuntainen l. takaperoinen (antitropus l. inversus, omvänd), kun siitinaineen juurukka on siemenen latvaa päin. kaltto (heterotropus, sned), siitinaine, joka ei ole siemenen mukaan. taaskääntöinen (amphitropus, nedböjd), kun siitinaine on luokkamaisesti kaaristunut ja sen molemmat päät ovat siemenen kantaa päin. sirkus (cotyledo, hjertblad), kasvin jo siemenessä perustettu itäessä ilmaantuva sirkkalehti. sirkkalehtinen (planta cotyledonea, hjertbladsväxt) on se kasvi, jolle itäessä ilmaantuu sirkkalehti. kaksisirkkainen (pl. dicotyledonea, dikotyledon), joka itää kahdella vastataisella, tahi niinkuin havupuut useammalla säteettäisellä sirkkalehdellä. Jälkimäisiä saattaisi myös sanoa monisirkkaisiksi (pl. polycotyledoneae, polykotyledoner). yksisirkkainen (pl. monocotyledonea, monokotyledon), se kasvi jolla on vaan yksi sirkkalehti, ylen harvoin kaksi, ei vastatusten, vaan perätysten. nouseva (cotyledo epigaea) on se sirkkalehti, joka itäessä nousee maan päälle näkyviin, n.k. tavallisesti kaikkien kaksisirkkaisten. nousematon (c. hypogaea), sirkkalehti, joka jääpi maahan ja muutenki vaillinaiseksi, n.k. tavallisesti yksisirkkaisissa. laitajuuruinen (embryo pleurorhizeus) on siitinaine, jonka sirkukset, laidoin siemenen leveyttä myöten, ovat päälystöillänsä (sisäpuolillansa) vastatusten eli vastapuoliset (cotyledones adcumbentes, liggande bredvid hvarandra) ja juurukka taaskääntöisenä (reflexa, tillbakaböjd) makaava pitkin molempain sirkusten laitaa eli laidallinen (radicula marginalis l. lateralis, kantliggande). selkäjuuruinen (notorhizeus) on siitinaine, kun sirkukset poikkiteloin siemenen leveyttä ovat päälitysten eli päälittäiset (incumbentes, liggande ofvan hvarandra) ja taaskääntöinen juurukka makaa toisen sirkuksen selällä eli on selällinen (dorsalis, ryggliggande). suoralaskuinen (orthoploceus), kun sirkukset ovat vastalaskuisia (conduplicatae, hopvikna), ja juurukka ulkomaisen kulmassa s.o. kulmallinen (angularis, vinkelliggande). poikkilaskuinen (diplecolobeus), keskeltä taaspäin kääntyneillä s.o. taaskääntöisillä (medio replicatae, på midten tillbakaböjda) sirkuksilla ja selällisellä juurukalla. kiertosirkkainen (spirilobeus), sisään kiertyneillä (spirales l. spiraliter involutae, spiralformigt inrullade) sirkuksilla ja selällisellä juurukalla. silmä (gemmula, cauliculus l. plumula, stamknopp l. bålämne), siitinaineen kolmas osa, josta kasvin varsi lähtee, ja jolla kaksisirkkaisissa on sijansa sirkusten välissä, yksisirkkaisissa sirkustupekkeen sisässä. esikkolehti (folium primigenum l. primordiale, första örtbladet), se suoraan silmästä ilmaantuva ensimäinen kasvilehti. napa (hilum, fröärr l. nafvelgrop), se paikka siementä, josta se kodassa on kiinni ollut. Napapuolta sanotaan siemenen mahaksi (venter, buk) ja toista puolta seläksi (dorsum, rygg), välikohtia sivuiksi (latera, sidor). napalappu (strophiolum l. caruncula, nafveltäcke), nystyrämäinen tahi käsnämäinen lisäke, joka lähtevä napasuonesta tahi istukasta erästen kasvien siemenissä peittää navan. siitereikä (micropyle l. foramen germinationis, rothål), pienukainen, usein näkymätön reikä siemenen kuorikalvoissa, navan päässä, jäännöksenä siitä reiästä, josta siitinneste kulki siemenaiheesen. napapilkku (chalaza, nafvelfläck), se paikka siemenen aluskuorta, josta napasuoni käypi sisään, muutamissa siemenissä kohdastaan navan alla, toisissa vähän syrjässä, ja tavallisesti kiinteämpi, vehreä, keltainen tahi ruskea. napaviiva (raphe, nafvellinie), napasuonen saattama tavallisesti vieripaikkoja korkeampi viiru navan ja napapilkun välillä niissä siemenissä, joissa ovat erillään. Se lähtee aina toiselta puolen napaa, kun siitereikä on toisella. siemenvaippa (arillus, coma, desma, fröhylle), muutamissa siemenissä tavattava napasuonen ulkopuolinen leveäminen siementä vasten. Siemenen valmistuessa vaippa toisinaan muuttuu tukaksi (coma, fröhår) ja siementä sanotaan siitä tukkaiseksi (semen comosum l. crinitum).
Kukkain lisäosista.
Lisäosat (partes aceessoriae, bidelar), joita ainoastaan eräissä kukissa tavataan.