I. Lähteellä.

Tämä ruotsinkielinen Runebergiltä tehty perustuslaulu alkaa sanoilla: jag sitter källa vid din rand. Mittansa ovat seuraavat:

v, — v, — v, — v, v/—
v, — v, — v, v/—
v, — v, — v, — v, —
v, — v, — v, —

Jaksossa: Suo, lähe' kaunis katselen, sana lähe' ei rikkone sointua jakson ensimäisessä mitassa, sillä siinä siassa suatsee runolaulukin kaksilyhyitä; toiseen ja kolmanteen mittaan ei kyllä sopisi soinnun sortumatta, vaan pitää niissä olla pitkälyhyitä täytteitä. Sanoimma sanan lähe' olevan ensimäisessä mitassa, kuin onkin, koska edellinen sana suo ei tee täysimittaa. Sen saattaisi nimittää ei mitaksi, vaan alusteeksi, ikäskun yksinäisen lopputavuen päätteeksi. Vaikka alusteet ovat merkityt lyhytarvoisiksi, niin eivät kuitenkaan haittaavasti sointua sortane semmoiset kun: suo, kuin, taas, voi, vaan, tuo, niin, noin, tee, luo j.n.e., ehkä ovat pitkä-arvoisia, eipä runojaksonkaan ensimäisessä mitassa aina tavata pitkälyhyttä eli kaksilyhyttä täytettä, vaan välistä kaksipitkä, lyhytpitkä, kolmilyhyt, alkupitkä, vieläpä nelilyhytkin, joka tulee siitä, että ääni kunkin jakson alusteessa ja ensimitassa ei vielä oikein sointuun vakaunut, vaan vasta vakaumaisillaan, sitä tavotellessaan ei lue suureksi rikkeeksi, jos mitan täyte vähin poikkeaapi tavallisesta määrästänsä. Mutta ei ainoastansa pitkäarvoisia ja pitkäsiaisia tavoita, vaan kaksilyhyitäkin, esimerk. mua, yli, toki, oli, yhä j.n.e., näyttää alusteen, harvakselta käytettynä, suatsevan, ja välistä pitkittävän yhtäläisyyden poistamiseksi, eli muuten aineen vuoksi, melkein vaativankin, jonka tähden emme ole epäilleet, myös semmoisia toisinaan alusteeseen käyttää, ja ylehensä olemma alusteessa ja ensimitassa vapaammasti tavut-arvojen suhteen elelleet, josta syystä kolmannessakin värsyssä jälestäpäin tavataan toinen jakso: kuvoaa taivahan, vaikka olisi sen siasta voinut sanoa: kuvaapi taivahan, jolla tavalla ensimitta olisi tullut paremmin pitkälyhyeksi, taikka laittaa koko värsy seuraavan tapaan:

Taas tuossa toinen taivahan
Kuvaapi kullallaan;
Se myös lyhyt iältähän
Jo lähti tuonelaan.

Jaksossa: Kuin pilven varjot vaeltavat tulee sana vaeltavat kuulumaan kolmitavuisesti, kun vailtavat eli vaaltavat, samatekun sanat mäellä, re'ellä, käeltä j.n.e. usein sanotaan yhteen juoksuttamalla kun määllä l. mäillä, reeltä l. reiltä, käältä l. käiltä. Kellen semmoinen yhteen juoksu ei liene mielesperäinen, laulakoon: kuin pilven varjot kulkevat, niin sillä siitä pääsee. Ja samoin saisi 1:sen jakson 1:stä värsyä sanoa: suo lähtehinen katselen eli suo lähtöseni katselen, ken luullee kaksilyhyen mitantäytteen lähe' siinäkin siassa vähemmin sopivaksi.

Päätteet värsyjen 1:sessä ja 3:nessa jaksossa, nimittäin lopputavuet sanoissa katselen, vaeltavat, loistava, pakenemaan j.n.e. eivät vastaa toisiaan. Mokomasta loppuvasteesta tässä siassa emme arvaa äyrinveroista hyötyä suomen laulannolle tulevan, jonka tähden sen olemmekin sattumoihin heittäneet. Meistä näyttää, kun nämät jaksot viel' eivät oikein päättyisikään itsessänsä, vaan kumpikin yhdessä seuraavan jakson kanssa, elikkä niin, että edellä merkittyin neljän jakson siasta tällä laululla oikeemmin tulisi olemaan vaan kaksi seuraavaa:

v, — —, — —, — —, — —, v/— —, — —, —
v, — —, — —, — —, — —, v/— —, — —, —

Ei varsinaisiksi päätteiksi, vaan seisatteiksi eli levätteiksi nimittäisimmä semmoisia, knn lopputavuet muka edellisissä l:sessä ja 3:nessa jaksossa ovat. Kun suomi ei ilmankaan rakasta loppuvasteita laulannossa, niin jopa vaan luulemmakin niiden tuulta takaa ajavan, jotka vielä semmoisiin seisatteisiinkin noudattelevat vasteita, niinkun kirjassa: uusia virsiä kirkossa ja kotona veisattavia, on läpensä tehty. Semmoinen tyhjän toimitus, vähänkään kaunistamatta eli muuten hyödyttämättä laulantoamme, vaan viehättää laulun- eli virrentekiän mielen joutaviin, ettei tule tärkiämmistä asioista, esimerkiksi mitteestä, sanain alkuvasteesta, murteesta, vaari ottamaan. Ruotsilla ja sukulaiskielillänsä puuttuu monta omaisuutta, jotka suomen laulua sulouttavat, jonka tähden ei kumma ole'kaan, jos niiden kaipuussa noudattelevat seisatteillenkin loppuvasteita, joita toki kielensä on suomea rikkaampi. Eipä taitais aivan tarpeellinen olla aina sanankaan joka seisatteessa loppuminen, vaan välistä niinkin, että sen lopputavut tulisi olemaan seuraavan jakson alusteena. Sillä lailla olemma 6:nessa laulussa sovittaneet jaksot:

Se laivahan linnut-
Kin luoksensa maanittelee.