* * * * *

Teologiset opinnot ei mitään tutkintoa tai muuta opinnäytettä varten, vaan tyydyttääkseen sitä totuuden janoa, joka oli ohjannut hänen kulkunsa Tübingeniin ja saanut hänet sinne jäämään, pysyivät siis edelleen Kihlmanille pääasiana. Hän oli ilmoittautunut ja kirjoitettu ylioppilaaksi, ja akateemisena kansalaisena hänelle nyt olivat avoinna luentosalit ja kirjasto — "saksalainen kirjameri", niinkuin hän sitä nimittää. Paitsi Beckin luentoja hän kuunteli prof. Ferd. Christ. v. Bauria kirkkohistoriassa ja dosentti Dillmannia, joka selitti psalmeja. Mitä Beckiin tulee, näyttää oppilaan suhde häneen muuttuneen yhä likeisemmäksi. Seurustelu ei enää rajoittunut ennen mainittuihin kävelyihin, vaan kertoo Kihlman tapaavansa professorin joka päivä, milloin ulkona milloin kotona. Suomalainen vieras oli näet tullut läheiseksi tutuksi Beckin perheessäkin, josta hän kyllä ei anna tarkkoja tietoja, vaikka hän sanoo tehneensä sen seurassa Spatzierfährte, kävelyretkiä kaupungin ulkopuolelle. Kahden kesken Beckin kanssa lähti Kihlman helluntaina pitemmälle jalkamatkalle, nimittäin Hohenzollernin kautta Balingeniin, jossa asui Beckin vanhin poika, ammatiltaan suovankeittäjä. Toinen poika oli kauppapalvelijan toimessa.

Mitä lähemmin Kihlman oppi Beckiä tuntemaan, sitä enemmän kasvoi hänessä kunnioitus häntä kohtaan. Sitä todistavat hänen ystävilleen osoittamansa kirjeet, joissa hän säännöllisesti puhuu opettajastaan. Aihetta yhä uudestaan palata siihen antoi ei ainoastaan se, että hänen sydämensä oli siitä täysi, vaan ystävien muistutukset ja varoitukset. He näet eivät lainkaan olleet taipuvaisia ilman vastaväitteitä hyvänä pitämään mitä Kihlman kertoi opettajastaan. Siten tämä jälleen toukokuulla kahdessa kirjeessä, toinen Essenille (16/5) toinen Ingmanille (20/5), puhuu Beckistä. Essenin kirje oli suuresti ilahduttanut Kihlmania — m.m. sen tähden, että hän siinä sai tietoja Ylihärmän pappeinkokouksesta (josta alemp. enemmän). "Minä kiitän Jumalaa, että Hän antaa totuutensa loistaa pimeydessämme", niin hän kirjoittaa, "ja minua ilahduttaa sydämellisesti, kun siten totuus tulee totuutena tunnustetuksi ja pimeys pimeytenä tunnetuksi. Saarna, jonka lähetin Sinulle oli todellisesti yksi totuuden todistaja: se osoittautuu semmoisena omassatunnossamme. Se paljastaa perusvian ei ainoastaan Saksassa, vaan niinkuin nimi ilmaisee 'unserer Zeit', ajassamme. Suomi on tosin etäinen maailman kolkka, mutta kuitenkin osa maailmaa; mitä siellä tapahtuu, ei ole niinkään ilman yhteyttä muun maailman tapausten kanssa. Päinvastoin: kun vertaan näkemiäni ja kuulemiani Ruotsista ja Saksasta Suomen oloihin, huomaan lankojen yhtyvän yhteen käteen. Tämän maailman ruhtinas ei ole unohtanut Suomea; niin, hänen politiikkansa on sama siellä ja täällä. Ja niinkuin Jumala koettaa väärentämättömällä sanallaan kasvattaa itselleen seurakuntaa, joka jälleen on oleva siemenenä ihmisten kesken heidän johtamisekseen oikealle tielle, niin näyttää pimeyden valta kaikkialla pyrkivän siihen, 1:ksi että Jumalan sana väärennetään, vetistetään (utvattna) taikka tehdään inhimillisten kirjain kautta tarpeettomaksi, sekä 2:ksi että Jumalan teos turmellaan, että tosi kristinusko tehdään irvikuvaksi, jopa inhottavaksi asiaksi, niin että se on oleva kammottava jokaiselle kunnolliselle ihmiselle. — — En tunne ketään, joka niin perusteellisesti paljastaisi saatanan keinoja ja ihmissydämen petollisuutta kuin prof. Beck. Hän ei taistele yhdestä tai toisesta viasta, vaan perusviasta. Hänen todistuksensa on radikaalinen: täytyy asettua joko myötä tai vastaan. Se joka on totuudesta ei vastusta. Sinä olit ensin vastaan, niin minäkin. Mutta hyvä on, että olemme kuulleet omaatuntoamme! Beckin saarnat ovatkin pidetyt omalletunnolle: niitä on luettava hiljaisuudessa taikka yksinäisyydessä, niin että omallatunnolla olisi tilaisuutta toimimaan. Beckin sanat ovat siinäkin omituisia, etteivät haihdu ajan pitkään, vaan tulevat syvemmiksi ja painavammiksi. — Minä ilmoitin Beckille, mitä olit kirjoittanut hänen saarnansa johdosta: sekä ensimäisen moitteesi että myöhemmän alistumisesi totuuteen. Hän lähettää Sinulle nyt myötäseuraavan saarnan; anna minun tietää, mitä ajattelet sen sisällyksestä!"

Tämän jälkeen seuraa erittäin lämmin, tunnustuksen tapainen lauselma Beckistä, Kihlmanin suhteesta häneen ja matkasta yleensä: "Mitä kauemmin viivyn täällä Tübingenissä, sitä suurempaa kunnioitusta ja luottamusta tunnen Beckiä kohtaan. Hän on mielestäni mies, jolla on maailmanhistoriallinen merkitys, hän on pylväs taistelevassa seurakunnassa maan päällä. Hänellä on ollut käsissään kaikki välikappaleet esiintyäkseen uskonpuhdistajana, mutta hän ei ole antanut sydämensä eikä ystäväinsä häikäistä itseään. Uskollisesti hän on pitänyt kiinni Jumalan sanasta ja Jumalan tahdosta: ja yksistään työskennellyt sillä paikalla, johon hänet on asetettu. Olen tullut tuntemaan hänen syvän kieltäymyksensä; jos jollakin toisella olisi edes kymmenesosa hänen tietoaan, mikä kauhea mahtaja hän luulisikaan olevansa. — Olen tullut vakuutetuksi siitäkin, että hän myöskin vanhurskauttamisoppiin nähden uskollisesti noudattaa Jumalan sanaa. Kristus on hänen kristinuskonsa periaate, totta kyllä ei niin että Kristus-nimi aina olisi hänen huulillaan, mutta niin että se näyttäytyy hänen sekä tietopuolisissa että käytännöllisissä esityksissään. Voin myöskin sanoa omasta kokemuksestani: en koskaan ole niin syvästi käsittänyt kristinuskon olemusta, enkä koskaan oppinut niin tuntemaan Kristusta ainoana välittäjänä kuin tällä ajalla, jolla olen seurustellut Beckin kanssa. Usein olen kuullut hänen sanovan: 'Pysyvä elämänyhteys Kristuksen kanssa, pysyminen ja kasvaminen Kristuksessa on kaiken ehto alusta loppuun saakka'. Tiedän hyvin mitä olen hänelle velkaa. Lähinnä Jumalaa ja vaimovainajaani on minun kiittäminen häntä kaikesta siitä hyvästä, mikä minussa saattaa olla. Ei hän ole irroittanut minua lahkolaisuuden pauloista: olin jo ennenkuin opin häntä tuntemaan niin erilläni puolue-elämästä, että puoluemieliset ihmiset vaivoin olisivat voineet kärsiä minua. Mutta vaara oli, että lankeaisin toiselle puolelle, uudenaikaiseen kirkolliseen harrastukseen. En tiedä kuinka kauas olisin voinut mennä ennenkuin olisin alkanut epäillä, mutta luullakseni en olisi pysähtynyt ennenkuin olisin tullut viisaaksi vahingosta. Oikealla hetkellä tulin Tübingeniin: Beck on pelastanut minut monesta vaarasta, vahingosta ja tuskasta. Herra on ollut hyvä paimeneni matkalla; niin, kaikki Herran tiet minuun nähden ovat hyvyyttä ja totuutta. Alan perehtyä niihin. Näen että voin löytää ja saavuttaa jotain parempaa kuin olen menettänyt, ja että menetetty oli menetettävä, jotta saavuttaisin paremman. Sen vuoksi on minulla hetkiä, jolloin voin kiittää Jumalaa kaikesta hänen ankaruudestaan minua kohtaan. Ne, jotka Jumala on ottanut minulta pois, hyödyttävät minua enemmän siellä, missä nyt ovat, kuin jos he ruumiillisesti olisivat luonani. Rakkausside, joka yhdisti heidät ja minut toisiimme, ei ole katkaistu heidän poismenonsa kautta; mutta side, joka kiinnitti minut maahan, on heikontunut. Kuitenkin on minun vielä paljosta kieltäydyttävä. Vielä on maailmalla liittymäkohtia sydämessäni." —

Niinkuin jo mainittiin oli Essen kirjeessään myöskin kertonut pappeinkokouksesta hänen luonaan Ylihärmän pappilassa, jossa saapuville tulleet — Fredr. Östring, F. O. Durchman, J. W. Durchman, A. W. Ingman, Wilh. Ingman, N. R. Lagus, S. U. Gallenius ja E. W. Snellman — olivat julkilausuneet ja tunnustaneet ne puutteet ja erehdykset, joihin he herännäisyysliikkeeseen liittyneinä olivat huomanneet itsensä ja heränneet yleensä syypäiksi. Kokouksessa esiintyneet mielipiteet tulivat tunnetuksi 13 p:nä huhtik. 1852 päivätyn kirjeen kautta, missä C. G. von Essen on lyhyesti tehnyt selkoa kokouksen keskusteluista [Itse kokous pidettiin ainakin viikkoa ennen 13 päivää huhtik., sillä Kihlman mainitsee Essenin hänelle osoittaman kirjeen, jossa siitä puhuttiin, olleen 6 p:ltä s.k. — Kirje (Bergrothille ja Törnuddille) on suomennettuna painettu Herännäisyyden historiassa III s. 411 ss., mutta samassa paikassa annetaan siitä vähän erehdyttäviä tietoja. Essenin kirje näet ei todista oikeaksi Rosendalin sanoja: "Tilaisuudessa laadittiin jonkunlainen pöytäkirja, joka sitten kirjeen muodossa lähetettiin etäällä asuvien samanmielisten virkaveljien tarkastettavaksi ja hyväksyttäväksi", eikä myöskään mainitse mitään "pöytäkirjan allekirjoittamisesta". Kirjeen alussa sanotaan vain: "Alldenstund — — — I önskat få del af förhandlingarna, vill jag nu i korthet lemnå Eder en liten redogörelse", ja lopussa: "Emedan äfven Grönberg begärt höra om vårt sammanträde — — — villen I vid första tillfälle ge honom del häraf d.v.s. afsända hela detta protokoll till honom. Roligt att framdeles få höra Edra tankar om våra förhandlingar." Ilmeistä on että sanat "koko tämä pöytäkirja" tarkoittavat ainoastaan Essenin omaa kirjettä; jos varsinainen, allekirjoitettu pöytäkirja olisi ollut olemassa, olisi hän tuskin käyttänyt tätä lausetapaa. — Olemme tehneet nämä muistutukset ei senvuoksi, että epäilisimme Essenin yleensä oikein selostaneen kokouksen keskusteluita, vaan sen vuoksi, että Rosendal on antanut kokoukselle niin sanoaksemme virallisen leiman, joka sillä ei näy lainkaan olleen. Näkyy kyllä Essenin kirjeestäkin, ettei sen pohjana ollut olemassa mitään tarkistettua pöytäkirjaa. Epäiltävää on myöskin, olivatko papit kokoontuneet "suunnittelemaan ohjelmaa tulevalle toiminnalleen". Essen ei mainitse siitä sanaakaan eikä hän Kihlmanillekaan, niinkuin tämä erittäin huomauttaa, kertonut "mitä olivat päättäneet siitä kuinka aikoivat suhtautua edelliseen harrastukseensa". Nähtävästi kokoontuneet eivät muuta tarkoittaneet kuin yksinkertaisesti päästä selville omasta kannastaan herännäisyyteen ja sen oppiin nähden.] F. H. Bergrothille ja A. O. Törnuddille, jotka olivat kokoukseen lähettäneet kirjallisen lausuntonsa. Ajan tavan mukaan kirje jäljennettiin, ja leviten siten laajalle vaikutti se kai tuntuvasti siihen hajaannukseen heränneitten piireissä, joka edellisenä vuonna oli jo tosiasiaksi tullut. Tässä on siitä muutama sana lausuttava kahdesta eri syystä, ensiksi sentähden, että Kihlman oli yksimielinen kokouksen kanssa, toiseksi senvuoksi, että Rosendal selittää siinä lausuttujen mielipiteiden perustuvan Beckin oppiin ja katsantotapaan, jotka Kihlman muka kirjeillään oli tehnyt Suomessakin tunnetuiksi.

Vaikka onkin totta, että Beck Kihlmanin välityksellä on saanut ystäviä ja kannattajia Suomessa, on Rosendalin selitys kuitenkin kerrassaan harhaan vievä ja sitä oudompi kuin kirjeen lopussa suorin sanoin ilmaistaan, miten siinä esitetyt mielipiteet oikeastaan olivat syntyneet. "Olimme jokainen omalla tahollaan tulleet samoihin johtopäätöksiin", siinä lausutaan, "ja moni tunnusti jo kauan salaa hautoneensa samoja ajatuksia, mutta ei uskaltaneensa niitä ilmaista uhkaavan pannaanjulistuksen tähden." Että nämä sanat ovat totuuden mukaisia, sen todistaa edellinen esityksemme Kihlmanista, joka totta kyllä ei ollut kokouksessa läsnä, mutta joka kotona ja ulkomaillakin oli elänyt mitä lähimmässä henkisessä yhteydessä sen pappisryhmän kanssa, jonka mielipiteet kirje ilmaisee. Ja näkyyhän siitä mitä hänestä on kerrottu, että häntä ei ainoastaan Saksassa taikka Ruotsissa vaan jo kotimaassakin, aikoja ennen matkalle lähtöä, vaivasivat ja tuskastuttivat aivan samat seikat, jotka samaisessa kirjeessä ilmituodaan. Tarpeetonta on ruveta osoittamaan, milloin ja missä hän valittaa sitä tai viittaa siihen, että heränneiden kesken ihmissana oli astunut Jumalan sanan sijaan, että pyhitysoppi oli jäänyt syrjään ja että vanhurskauttamisoppi oli puutteellinen, joten pysyvä sielun rauha jäi tuntemattomaksi, että elettiin lahkolaisuudessa eli puolueellisuudessa, jossa puoluelaisen puolustamista katsottiin totuutta tärkeämmäksi j.n.e. — se on tarpeetonta, sillä nämä ja samanlaatuiset valitukset uudistuvat tavan takaa. Nämä tyytymättömyyden ja levottomuuden aiheet nehän juuri ajoivatkin Kihlmanin ulkomaille, jopa voimakkaammin kuin heikontunut ruumiillinen terveys. Mutta vaikka hän oli ainoa, joka lähti niin kaukaa etsimään parannusta, ei hän ollut ainoa, joka parannusta kaipasi. Selvää on, että monessa asui sama tyytymättömyys ja rauhattomuus, samoista syistä aiheutunut. Sen osottaa Ylihärmän kokous. Kihlman oli vain yksi niitä, jotka olivat kauan "hautoneet samoja ajatuksia", ja senvuoksi hänen tunnustuksensa tarjoavat muutakin Essenin kirjeen ymmärtämiseksi. Rosendal sanoo siinä ilmestyvän surkuteltavan "vikoilemis- ja tuomitsemishalun". Tästä väitteestä päättäen herännäisyyden historioitsija joko on hämmästyttävän heikko sielutieteellisessä erittelyssä taikka ummistaa tahallaan silmänsä. Koska näet papit Ylihärmän pappilassa, sanallakaan viittailematta siihen, että olivat toisia paremmat, tuomitsivat itseään samalla kuin muita heränneitä, on mahdotonta olettaa heidän noudattaneen "vikoilemishalua" s.o. etsimällä etsineen vikoja viattomissa. Sille, joka ei voi kuvitella mitkä tunteet täyttivät näiden pappien sydämet, Kihlmanin kirjeet ilmaisevat, että ne olivat rauhattomuuden, surun, tuskan ja nöyryytyksen tunteet, siitä johtuvat, että he olivat huomanneet joutuneensa harhaan, menettäneensä sen pohjan, jota olivat pitäneet ehdottomasti varmana, ja luottamuksen niihin, joita ennen olivat johtajinaan kunnioittaneet. Kuinka Kihlman käsitti kokouksen mielialan ilmenee erikoisesti seuraavista sanoista: "Teidän kokouksenne oli ilahduttava; varsinkin riemuitsin siitä, että Östring oli mukana ja yhtyi Teihin toisiin. Olin epätietoinen häneen nähden. Mitä korkeammalla on seisonut, sitä syvempi on nöyryytys oleva, mutta jos alistuu semmoiseen nöyryytykseen, todistaa se että rakastaa totuutta." [Sanat ovat tekijän alleviivaamat. — Eräässä myöhemmässä kirjeessä tulee myöskin näkyviin, miten hajaannus ja sen alkusyy vaikuttivat Kihlmaniin. Essen oli kertonut tavanneensa arkkipiispan, ja sen johdosta Kihlman kirjoittaa: "Oli sangen mielenkiintoista kuulla kohtauksestanne arkkipiispan kanssa. On sentään hyvä, että meille vielä osoitetaan kunnioitusta. Olen peljännyt, että kaikki ihmiset, joilla on ankaran siveelliset periaatteet, ylenkatsoisivat meitä. Ainakin me joissakin määrin ansaitsisimme sitä. Mutta kenties Herra säästää meitä, kun teemme parannusta. — — — Oli niin ja näin että annoit arkkipiispan lukea kirjeeni Malmbergille. Muistaakseni viittasin siinä juomiseemmekin. Siitä saattoi arkkipiispa ehkä luulla, että mekin olemme irstailleet. Niin kauas emme kuitenkaan menneet; luonnollinen jumalanpelkomme ja kunnollisuutemme (ärbarhet) nousivat sitä vastaan, vaikka periaatteet olivat semmoisia, että helposti olisi voinut niin käydä. Viittasin kuitenkin tähän kirjeessä, jotta en panisi kaikkea syytä hänen päällensä, ja niin taivuttaisin hänet parannukseen. Mutta sinä olet luultavasti selittänyt asiani" —] Ei siinä kokouksessa ollut rahtuakaan sitä omakylläisyyttä, joka on vikoilemisen edellytys; se mikä pakottaa ihmisen syyttämään ja tuomitsemaan itseään on yksistään totuuden henki. Ettei Beckin oppi voinut vaikuttaa kokouksessa esitettyjen mielipiteitten syntyyn, on selvää siitä yksinkertaisesta syystä, että Kihlman ennen kokousta oli ennättänyt antaa hyvin vähän tietoja opettajastaan ja hänen suunnastaan, eikä se vähä vielä ollut tullut monenkaan tietoon saatikka yhteen ainoaankaan uudistavasti vaikuttanut. Toinen asia on, että Kihlman ja hänen ystävänsä sittemmin huomasivat saavansa Beckiltä tukea mielipiteilleen. He olivat jo, ennenkuin mitään tiesivät Beckistä, osaksi kääntymässä samaan suuntaan, ja merkille pantavaa on, että se, mikä ensiksi veti Kihlmania Tübingeniin, oli sanoma, että Beckin teologia yksinomaisesti perustui raamattuun ja oli siitä ammennettu, toisin sanoen, että tämä oli toteuttanut sen ajatuksen, joka Kihlmanilla oli jo kotona, nimittäin että hänen oli antauduttava raamatun tutkimiseen käsittääkseen sen totuudet yhtenä järjestelmänä. [Osoittaakseen etteivät kuitenkaan kaikki vielä luottaneet Beckin oppiin siteeraa Rosendal (III, s. 419) erään kohdan muutamasta Hilda Bergrothin kirjeestä äidilleen, missä hän valittaa, että, "Beck on kääntänyt Kihlmanin pois yksinkertaiselta tieltä". Erehtymättä olisi hän voinut sanoa, että kaikki Kihlmanin ystävät vastaiseksi olivat samaa mieltä kuin hänen kälynsä. Että niin oli laita, tulee seuraava kertomuksemme täydellisesti todistamaan.]

Ottakaamme tähän vihdoin Kihlmanin loppusanat Essenille: "Väittelyllä ei saavuteta mitään; mutta se, joka on totuudesta, voitetaan totuudella. Meidän tulee vain pitää tärkeänä, että meillä on puhdas totuus ja että annamme sen kaikessa johtaa itseämme. — Noudattaa Jumalan tahtoa on ylenkatsottu toimi (ett föraktadt göromål), mutta se ratkaisee Jumalan luona, ei mikään muu. — Älä ole levoton sen vuoksi, että meitä on ruvettu pitämään lahkona (kommit att gälla för en sect)! Koska se kuitenkin on totta, on parempi, että lasta nimitetään oikealla nimellään. Minusta tuntuu kuin olisi sovinto entisyytemme kanssa yhä mahdottomampi. Suokoon Jumala, että aavistukseni ei olisi tosi. Tahtoisin mielelläni elää rauhassa ja sovussa kaikkien ihmisten kanssa. Mutta jos puolustetaan sitä, mikä selvästi ei ole Jumalasta vaan ihmisistä, ja tahdotaan tehdä sitä joksikin kristinuskolle oleelliseksi, niin en voi pitää rauhaa." —

Mitä tulee mainittuun kirjeeseen Ingmanille, otan siitä vain seuraavat rivit, jotka yhdessä alempana luettavien kirjeotteiden kanssa todistavat, kuinka vähän Beck aluksi sai tunnustusta niiltäkään, jotka kuitenkin välittömästi olivat saaneet tietoja hänestä: "Kiitän Sinua varoituksestasi Beckin suhteen. Tiedän, että se tuli hyväätarkoittavasta sydämestä. Sinä et voinut oikein arvostella häntä siitä vähästä, mitä olet häneltä nähnyt. Olin ensin aikonut viipyä Tübingenissä ainoastaan 3 viikkoa, mutta mitä enemmän aikaa kului sitä selvemmin huomasin, etten vielä tuntenut häntä. Nyt olen ollut täällä neljä kuukautta, ja vaikka kuuntelen häntä joka päivä, tapaan kuitenkin aina uusia syvyyksiä. Tullessani Tübingeniin tunsin salaista vastenmielisyyttä häntä kohtaan. Varsinkin ensi ajat olivat nöyryyttäviä. Olen paljon taistellut: toisinaan olen suuttunut, kun en ole ymmärtänyt häntä, toisinaan tullut epäluuloiseksi. Mutta aina olen tullut pidätetyksi langettamasta hylkäävää arvostelua häntä kohtaan. En pääse omastatunnostani: hän on osoittautunut totuuden julistajaksi. Ei kukaan ole niin lyönyt maahan paraimpia tekojani ja ajatuksiani kuin hän, ilman että hän on sitä tarkottanut. — Beck on sinun hänestä laatimasi kuvan suora vastakohta." — Kihlman oli kälyänsä varten kääntänyt yhden Beckin saarnan, mutta kirjeensä ohella hän nyt lähetti sen ensiksi Ingmanille. [Kihlmanin paperien joukossa on useita hänen ruotsintamiaan Beckin saarnoja, mutta vaikka kirjeistä näkyy, että hän pyysi ystäviltään takaisin ne, jotka hän lähetti heille Saksasta, on mahdotonta tietää, mitkä hän kulloinkin sille tai sille toimitti. —]

* * * * *

Kesäkuun 13 p:nä Kihlman kirjoittaa äidilleen, että kesä oli jo aikoja sitte täysin kehittynyt; kohta helluntain jälkeen oli hän syönyt kypsiä kirsimarjoja. Edelleen hän kertoo muuttaneensa hotellista Printz Carl yksityiseen taloon. "Minulla on pieni sievä huone, jossa on kaksi akkunaa ja erityinen vuodekomero. Kapea, matala Neckar-virta juoksee akkunani ulkopuolella. Jos noudatettaisiin meidän käsitys- ja lause tapaamme, olisi sanottava, että minä asun navetan ylisillä, sillä lehmät asuvat alakerrassa [samoin kuin oli laita hotellissakin]. Se on yleinen tapa täällä — ja kadulla on tunkio. Minun on vaikea tyytyä tämmöiseen siivottomuuteen."