Ensimäisenä adventtina kuulutettiin avio ensi kerran, ja häät oli määrätty tammikuun 8 p:ksi. Joulun vietti Kihlman kuitenkin Kruununkylässä äitinsä luona, mutta kolmantena joulupäivänä hän Hannan ja Emma tädin kanssa lähti Turkuun, minne saavuttiin 30 p:nä iltapuolella. Lokakuulla oli Forssellin perhe muuttanut Kemiöstä Kakskerran Möllbyhyn, ja sinne Pohjanmaalta tulijatkin uuden vuoden aattona matkustivat. Turusta oli sinne vain noin penikulma, mutta kun heikkoa jäätä oli ajettava, "olivat kaikki kovin peloissaan"; kuitenkaan ei onnettomuutta tapahtunut.

Uuden vuoden 1858 vastaanotti siis Kihlman morsiamensa kodissa. Tässä kodissa olisivat häätkin oikeastaan olleet vietettävät, mutta se oli liian ahdas, puhumatta siitä, että jäiden heikkous teki vieraiden matkustamisen sinne arveluttavaksi. Sen vuoksi päätettiin toimeenpanna häät Turussa erään rouva Ladden luona, jolla oli tapana vuokrata huoneustonsa semmoisiin tarkoituksiin, ja niin sitte tapahtuikin ennen mainittuna päivänä. Itse häistä mainittakoon vain, että ne olivat mielialaltaan vakavat, vaikkei mikään muistuttanut sulhasen ensimäisten häitten "seuroja". Kutsuttuina olivat ainoastaan Forssellin perheen ja Kihlmanin lähemmät tuttavat; pappina toimi Renvall.

Kihlmanin aikomus oli ollut päästä kotia lukukauden alkuun, mutta huono keli esti sen. Hän tahtoi palata reellä niinkuin oli tullutkin, mutta almanakan lupauksista huolimatta maa pysyi paljaana. Vasta 19 p:nä tapahtui lähtö, sillä silloin oli vähän lunta satanut, mutta kumminkin täytyi monesti käyttää rattaita ja kuljettaa rekiäkin rattailla. Eräänäkin päivänä päästiin vain puolikolmatta penikulmaa eteenpäin, ja koko matkaan meni seitsemän päivää. Ainoastaan pikimmältä poikettiin Vaasaan, ja Isossakyrössä käytiin F. O. Durchmanilla ja L. Stenbäckillä.

Itsestään on ymmärrettävää, että Kihlmanin kotielämä tästä lähtien melkoisesti erosi ennen kuvaamastamme. Hän vei kyllä puolisonsa entiseen asuntoonsa, mutta sen kalustus oli osaksi uudistettu, osaksi täydennetty, ja asessorin pienemmässä rakennuksessa oli vuokrattu eri huone Hannaa, Lydia Bergrothia ja Emma tätiä varten. Nämä mainitut oleskelivat kuitenkin enimmäkseen "ylhäällä", mutta öisin he nukkuivat omassa huoneessaan; Lydia v. Essen ja Thilda Grönvall olivat jo lopettaneet koulunsa. Mitä seurusteluun tulee, muodostui sekin toisenlaiseksi. Hilda Kihlmanilla oli paljon sukulaisia Pietarsaaressa, joista mainittakoon enot: rovasti Johan Höckert (kuoli 80-vuotiaana 1859), kauppias Herman Höckert ja alkeiskoulun rehtori August Höckert, sekä tädit: Margret Höckert (naimaton) ja kauppaneuvos P. Malmin rouva Charlotte. Sen vuoksi ja Kihlmanin aseman johdosta lukion opettajana eivät puolisot voineet olla käymättä useissa kaupungin alkuperäisistä ja oppilaitosten kanssa sinne muuttaneista perheistä. Kihlman kirjoittaa kyllä äidilleen, että hänellä olisi ollut parempaakin tehtävää kuin "käydä visiiteillä", mutta pikku kaupungissa on vaikeampi rajoittaa seurusteluaan kuin suuressa, ja olihan siinä ystävyydessä, millä puolisoja kohdeltiin, aihetta tyytyväisyyteenkin. Tavallisten kutsuiltojen ohella oli toisia erikoisempiakin. Niin esim. kun musiikki-intoilija toht. Cannelin tuli viulunsa kanssa ja lehtorin rouva Bergrothin tai jonkun muun säestämänä koko illan soitti sävelmiä Preciosasta, Normasta y.m. taikka kun Hanna oli syntymäpäivänään kutsunut 41 koulutoveria ilon pitoon. Kihlman nautti suuresti soitosta eikä vähemmin lapsilaumasta, kun se leikkien ja riemuiten sai salin muistuttamaan mehiläispesää. — Rouvasta lisättäköön erityisesti, että hän hyvin viihtyi "kauniissa" kodissaan ja että hänen suhteensa Hannaan ja anoppiin kehittyi mitä parhaimmaksi. Anoppi oli näet niin kokenut ja viisas, että hän ei sekaantunut lastensa asioihin. Sitä vastoin Emma täti, miten olikin avulias, ei voinut olla joissakin määrin häiritsemättä nuoren rouvan vapautta, ja sen vuoksi hän syksyllä 1859 muutti pois (Essenille).

Kysyä saattaa, oliko Kihlman nyt niin onnellinen kuin hän kihlausajan kirjeistä päättäen oli kuvitellut? Ettei hänen onnensa ainakaan heti ollut ehdoton, sen näkee rouva Fabritiuksen vastauksesta (11/1 1858) kirjeeseen, jonka sulhanen oli joku päivä ennen häitä kirjoittanut hänelle. Siitä huomaa näet, että Kihlmanin itsetutkiskelu, oliko hän valinnut oikein vai eikö, oli kehittynyt melkein sairaalloisuudeksi. Hän oli luonut itselleen fantasiakuvan morsiamestaan ja kun hän havaitsi jonkun piirteen, joka ei vastannut tuota kuvaa, häiritsi se hänen rauhaansa ja aiheutti jatkuvaa levottomuutta. Ystävättären muistutukset ja neuvot olivat kuitenkin erinomaisen viisaita, eikä ole syytä epäillä niiden vaikuttaneen Kihlmaniin, sillä ne vetosivat juuri niihin voimiin joita hän piti suurimmassa arvossa: oikeuden ja totuuden tuntoon ja luottamukseen Jumalan isälliseen johtoon. Mutta juuri se tosiasia, että Kihlman oli omilla tunnustuksillaan osottanut olevansa semmoisten huomautusten tarpeessa, todistaa, ettei se onni, joka tuli hänen osakseen toisessakin aviossa, rakentunut itsestään ilman sisällisiä taisteluja. — Lähteemme eivät salli meidän luoda syvempiä katseita näihin taisteluihin, eikä sitä kaivattanekaan, koska näet lopputulos oli hyvä, mutta viittaus niihin ei kuitenkaan ole ollut vältettävissä. Varma asia on, että Kihlmanin toinen avio on suuresti edistänyt hänen kehitystään voimalliseen, terveeseen miehuuteen, ja siinä hänen Hildansa uskollisella rakkaudella ja henkevällä ymmärtämyksellä ei liene ollut vähäinen ansio.

* * * * *

Keväältä 1858 on merkittävä eräs todistus siitä, miten Kihlman seurasi yleistä kotimaan elämää. Toukokuun 2 p:nä hän näet kirjoitti Oskar Forssellille siitä mielten kuohusta, jonka Snellman oli aikaansaanut eräällä taholla kirjoituksellaan "suomalaisesta siirtolaisuudesta Ruotsissa": "Olen tarkkaavaisuudella seurannut kirjallista [? valtiollista] elämää Helsingissä tänä keväänä, mikäli se ilmenee sanomissa ja aikakauskirjoissa. En tiedä mitä sinä ajattelet esim. protestanttisesta kysymyksestä (!), mutta minun mielestäni on J. V. S. jälleen esiintynyt miesten miehenä (kara-karl). Sydämeni oikein keventyi, kun luin S:n kirjoitukset, ensin siirtolaisuudesta ja sitte vastauksen vastaväittäjille (protestanterne). Minua on aina pistänyt vihaksi tämä ylioppilaspoikien kärsimätön meluaminen (sqvadronerande) kansallisuudestamme sekä siihen yhtynyt muka ymmärtäväinen nykyisten olojen moittiminen. Luullakseni voi Suomi ja suomalainen kansallisuus in spe semmoisista puhuvista fennomaaneista [Nimitys fennomaani on tässä ivallisesti käytetty; 'protestantit', jotka esiintyivät Snellmania vastaan olivat n.s. 'verettömiä'. — Ks. Th. Rein J. V. Snellmanin elämäkerta. II. 4:jäs luku.] sanoa: Jumala varjelkoon minua ystävistäni, vihollisistani suoriudun kyllä. Minun vakaumukseni on, että semmoiset ystävät, jotka juuri eivät tee muuta kuin likaavat omaa pesäänsä, taikka toisin sanoin elävät vain oppositsionista, ovat maan asialle vaarallisempia kuin avonaiset viholliset. Olen kuullut niiden olemassaoloa pidettävän välttämättömänä samoin kuin kuhnurien, mutta kyllä kai siinä tapauksessa joukko niistä aina väliin on otettava hengiltä, niin etteivät laiskurit näännytä yhteiskuntaa, — Mutta sinä, joka olet lähempänä, sano missä kohden ovat nämä herrat vastustajat käyneet Snellmanin edelle. He tahtovat luulotella hänen olevan ajastaan jälessä. On sangen paha, että nämä herrat ovat niin salaperäisiä taikka niin vaatimattomia, mutta mielelläni haluaisin tietää jotakin siitä [mitä he ovat aikaansaaneet]."

* * * * *

Kevätlukukauden jälkeen matkusti Kihlman perheineen Vaasaan, mihin häntä oli pyydetty pitämään puhetta Pipliaseuran vuosikokouksessa. Tällä matkalla päätettiin jäädä kesäksi Vaasan läheisyyteen. Sandvikissa oli näet vuokrattavana asunto — "tavallinen pappilan rakennus, semmoinen kuin Härbärge [Kruununkylässä]", kirjoittaa Kihlman äidilleen — ja siihen asetuttiin. Levónin perhe asui nurkka nurkassa, uimapaikka oli lähellä, ruokaa saatiin kaupungista, ja uudenkaupungin alueelle sopi tehdä mielenkiintoisia kävelyretkiä. "Puuvillakehräämö nousee yhä korkeammalle Brändön rannalla. Jonkun viikon päästä ollaan katonharjalla, mikä ei ole ihme, kun 300 miestä on työssä. — Räätäli Sambergin hotelli on jo valmis, ja saa hän siitä hyvän vuokran (2 à 300 rupl.); Revell on rakennuttanut suuren ulkorakennuksen; Levón rakennuttaa paraikaa melko suurta puurakennusta. Arkkitehti Setterberg laskee perustusta tiilirakennukselle; ja 'residensin' [hovioikeuden ja lääninkanslian] perustus on niinikään tekeillä. Viehättyneenä kaupungin ihanasta asemasta olisin minäkin taipuvainen ostamaan tontin ja alkamaan rakentaa. Aluksi rakentaisin vain pakarituvan, jota vastedes käyttäisin kesäasunnoksi, kunnes muutamme Nikolainkaupunkiin. Mutta rakentaminen on suuri asia, ja minä pelkään siihen liittyviä huolia ja kustannuksia, jonka tähden siitä arvatenkaan ei tule mitään(!)" — Huomaa, niin kirjoitti 34-vuotiaana mies, joka 70-vuotiaana ei epäillyt ryhtyä rakentamaan suuren suurta kivimuuria Helsingissä!

Ainoa huomattava tapaus tänä kesänä oli se, että Kihlman maalla ollessaan sai vastaanottaa kaukaisen vieraan, teologiankandidaatti L. Wagnerin Stuttgartista, joka Beckin "uskollisena oppilaana" oli tämän kehotuksesta "elävänä kirjeenä" lähtenyt häntä tervehtimään. Wagner seurasi perhettä myöskin Pietarsaareen, kun sinne palattiin elokuun loppupuolella, ja Kihlman vei hänet vielä Kruununkyläänkin äitinsä luokse, jotta hän saisi nähdä suomalaisen pappilan. Paluumatkalle vieras lähti 14 p:nä syysk., ja Stuttgartista käsin hän sittemmin vakuuttaa Suomesta ja Kihlmanin kodista saaneensa pitkän matkansa pysyvimmät muistot.