Tämä yhteistyön kautta syntynyt kirja tarkastettiin lopullisesti 10-19 p:nä heinäk. Ilmajoella, johon Essen keväällä oli muuttanut pitäjän kappalaiseksi. Sen jälkeen se lähetettiin Turkuun sensuroitavaksi ja painettavaksi, ja ilmestyi se kirjakauppaan ennen vuoden loppua [Förslag till Svensk Psalmbok för de Evangeliskt-Lutherska församlingarna i Finland (Hfors 1857 Den s. k. Runebergska psalmboken) granskadt af C. G. v. Essen och Alfred Kihlman. Åbo, 1862.]. Kaikesta päättäen ei Essenin alkuteos ollut kovin laaja, kenties samoin kuin J. H. Roosin ja A. Mobergin samanlaatuiset noin puoli sataa sivua; sitä vastoin käsittää Essenin ja Kihlmanin yhteinen julkaisu 240 sivua. Että jälkimäisellä on suuri ansio siitä, että tarkastus tuli niin perusteelliseksi, ettei yksikään muu vedä sille vertoja, on ilmeistä, mutta luonnollisesti on mahdotonta tarkemmin osoittaa mikä on toisen, mikä toisen osuutta työssä. Kumminkin monessa kohden tuntuu Kihlmanin kirjoitustapa, samoin kuin sisällyksessäkin tapaa mielipiteitä, jotka helposti tuntee hänen omikseen. Esimerkkinä semmoisista kohdista mainitsemme selityksen, mitä Jumalan seurakunnalla raamatun mukaan oikeastaan on ymmärrettävä (s. 130 ss), sekä kahden Runebergin alkuperäisen virren puolustuksen Roosin ahdasmielistä kritiikkiä vastaan (s. 178 ja s. 181). Nämä virret ovat 312 Hur skön är än ej jorden ja 321 Bevara, Gud, vårt fosterland. Edellisen johdosta sanotaan: "Roos ei tahdo kuulla puhuttavan maan ihanuudesta. Hän pelkää, että siten viritetään maallista mieltä: maata rakastavia on muutenkin liian paljon. Onkohan tämä pelko oikeutettu? Onkohan todella vaarallista rakastaa luonnonkaunista? Tuleeko kristityn tukahduttaa taipumustaan siihen? Emme usko sitä. Maa on ihana: se on kieltämätöntä, yöllä ja päivällä se levittää kauneutensa silmiemme eteen. Ei näkymätön ole tuleva meille rakkaaksi ummistamalla silmämme siltä, joka näkyy. Päinvastoin lausutaan: Miten voitte rakastaa Jumalaa, jota ette näe, jollette rakasta lähimmäistänne, jonka näette? Niin myös: kuinka voi tuntea taipumusta taivaallista ihanaa kohtaan, jollei maallinen ihana mitään vaikuta? Ettei edes Vanh. Testamentissa peljätty maan kauneutta, näkyy Davidin psalmeissa tavattavista ihanista luonnonkuvauksista. Ja kuinka vähän Kristus tahtoi, että silmät ummistettaisiin luonnolta ja sen ihanuudelta, näkyy siitä, että hän itse sanoo: 'Katsokaat kedon kukkia, ei Salomo kaikessa kunniassansa ollut niin vaatetettu kuin yksi heistä'." — Jälkimäisestä virrestä taasen: "On totta, että tämä virsi muistuttaa 'Maamme-laulua', mutta että se sen vuoksi on hyljättävä, ei ole itsestään selvä. Kun virsi käsittelee samaa aihetta, ei ole ihme että yhtäläisyyttä on olemassa. Jos yleensä aihe: isänmaa on virsikirjassa käsiteltävä, niin missä se tapahtuu sopivammin kuin tässä? Ja mitä muita motiiveja voitaisiin käyttää kuin Runebergin käyttämät? Onhan totuus, jota ei kenkään tahtone kieltää, että kaikista maista isänmaa on rakkain sille, jonka ei ole onnistunut tukahduttaa luonnollista tunnettaan syntymäseutuansa kohtaan. Saattaa pitää muita maita parempina monessa suhteessa, saattaa niitä rakastaa, jopa etsiä niissä uuden isänmaankin; mutta aina rehellinen, turmeltumaton mies, jolla on joku rahaa korkeampi harrastus, on tunteva itsensä pieteetin tunteella kiinnitetyksi vanhaan isänmaahansa. Isänmaanrakkaus voi monessa olla tiedoton, mutta tarvitaan vain, että hän joutuu joksikin ajaksi sen ulkopuolelle, ja palatessaan on hänen sydämensä sykkivä aivan toisella lailla, kun hän jälleen näkee sen kalliorannat. Se on sykkivä lämpimästi ei ainoastaan rakkaiden puolesta, jotka täällä asuvat, vaan myöskin rannan, kallion, manteren, maan ja kaiken sen puolesta, joka siinä on." — — — Epäilemättä oli Essen yhtä mieltä, mutta koska Kihlman kirjeissään on ylistänyt luonnon ihanuutta (esim. käytyään saksilaisessa Sweitsissä) ja myöskin tunnustanut, että isänmaa ulkomailla oli käynyt hänelle entistä rakkaammaksi, saattaa pitää varmana, että nämä otteet ovat hänestä lähtöisin.

Essenin ja Kihlmanin teos herätti melkoista huomiota ja sitä arvosteltiin sekä sanomalehdistössä että yksityisissä kirjeissä. Moni lukija vainusi siinä beckiläisiä mielipiteitä, ja vielä useampi loukkaantui sukkeluuksista ja ivallisista käänteistä, joilla tarkastajat olivat esitystään höystäneet. Muistutukset vähemmän arvokkaasta kirjoitustavasta koskivat kipeästi kumpaankin, ja varsinkin näyttää Essen tunteneensa syylliseksi: "Jokainen, joka meidät tuntee", hän kirjoittaa Kihlmanille, "tietää, että minä olen irvihammas (spefågel), sinä vakava". Ja totta onkin, että Essenillä oli synnynnäinen taipumus ivaan ja kokkapuheiden latelemiseen, jota vastoin Kihlman, olematta vailla ivanlahjaa, oli enemmän huvitettu sukkeluuksista kuin tottunut niitä esittämään. Kumminkin on ilmeistä, että asiasta tehtiin liian suuri numero. Pääasiassa oli kritiikki tarkoitukseltaan mitä vakavinta ja yleensä pätevääkin — se täytyi vastustajienkin myöntää, ja ainoastaan pedanttinen ahdasmielisyys saattaa väittää Kihlmanin olleen väärässä, kun hän Essenille muistutti, että "eräitä asioita voidaan ainoastaan ivalla tehokkaasti vastustaa; yksinkertaista olisi mielestäni vakavasti käsitellä parantumattomia ennakkoluuloja". Erittäinkin Essen kumminkin katui sitä tapaa, jolla Runebergin virsi 148 oli arvosteltu (ja oli kai hän itse siinä kohden syyllinen).

Koska yksityisissä kirjeissä, tekijöille suorastaan esitetyillä arvosteluilla on erikoinen arvonsa, mainitsemme tässä muutamia semmoisia. — A. W. Ingman, joka nyt oleskeli Helsingissä, syystä että oli määrätty syksystä 1862 hoitamaan raamatun eksegetiikan professorin virkaa (1864 hän nimitettiin varsinaiseksi professoriksi), lausui ensin useissa kirjeissä Essenille omat mielipiteensä ja muittenkin. Hän paheksui suuresti ystäviensä kirjoitustapaa ja erityisiä heidän väitteitäänkin. F. L. Schaumanin arvostelun hän selosti näin (huomaa! ote ei ole Ingmanin alkuperäisestä kirjeestä, vaan Essenin kirjeestä Kihlmanille): "En pidä kirjan tyylistä: se on paikoittain melkein poikamainen. Heidän ei olisi pitänyt laskea leikkiä komitean kanssa. Myöskin ovat herrat liian ylimielisiä Roosia kohtaan, joka mielestäni usein on oikeassa heihin verraten, esim. arvostellessaan Runebergin isänmaan virttä. Mutta mitä kirjan sisällykseen tulee, ovat he minusta käsittäneet tehtävänsä vakavalta kannalta: muistutukset ovat usein perusteellisia ja päteviä, joskin monessa kohden minun mielipiteistäni eroavia." Sittemmin (2 p:nä huhtik. 1863) Ingman kirjoitti Kihlmanille erittäin sydämellisen kirjeen, jossa hän tunnustaa olleensa niin ankara ainoastaan sen vuoksi, että hän pelkäsi julkaisun vahingoittavan Beckin mainetta.

[Otamme mielenkiintoisen kirjeen tähän kokonaisuudessaan:

"Rakas Lanko! Kauan olen ajatellut kirjoittaa Sinulle muutamia sanoja, jotta et mahdollisesti väärinkäsittäisi arvosteluani Essenin ja Sinun teoksestasi.

"Älä suinkaan luule, että olen väärin ymmärtänyt kritikoimiani lauseita kirjassasi, sillä, koska minulla pääasiassa on sama peruskäsitys kristinuskosta kuin Sinulla, niin ymmärsin Sinut sangen hyvin. Mutta mikä lukiessani kirjaanne teki minuun tuskallisen vaikutuksen — oli se osaksi ylpeä, osaksi kevytmielinen ääni, joka kauttaaltaan siinä vallitsee, — ja koska olen ystävänne täytyy minun suoraan julkilausua Teille, etten hyväksy semmoista epäpyhää kirjoitustapaa. Te vaaditte korkeaa pyhitystä, ja se on oikein, mutta miksi näyttäydytte itse lihallisina ja veitikkoina (putslustiga)? Semmoisilla aseilla ei koskaan onnistu voittamaan toisinajattelevia; päinvastoin teette siten kirjoittaessanne oman siveellisen ja hengellisen harrastuksenne sangen epäiltäväksi. Ja se mikä enimmin tuskastuttaa minua on se, että myöskin ukko Beck, jonka oppilaana Sinua pidetään, puheena olevan kirjanne kautta tulee väärinkäsitetyksi. Kaikki tämä yhteensä teki, että minun oli katseltava teostanne ikäänkuin vastustajienne silmillä. Minä puolestani sekä ymmärsin kaksimieliset (tvetydiga) lauseet — minä tunsin muutamin paikoin Sinun dogmaattiset mietelmäsi — että tunsin myöskin varsin hyvin Teidän persoonalliset tyyppinne, niin etten minä mitenkään harmistunut; mutta nyt, kun tarkastan teostanne, täytyy minun asettua esim. Ol. Helanderin, Jul. Berghin ja myöskin Schaumanin, Fredrikssonin y.m. kannalle. Ja kun itse otat huomataksesi näitä vaikuttimiani, niin et Sinä suinkaan saata väärin selittää arvostelutapaani. Sanon vielä kerran, että vastenmielisyyteni Teidän teoksenne ulkonaista muotoa kohtaan johtui sydämellisestä suosiostani sitä kristinuskon käsitystä kohtaan, jota Beck puolustaa. Ei yksikään ihminen ole niin väärin ymmärretty meillä kuin juuri tämä mainittu jumalanmies; mutta että hän (niinkuin pelkään) tulee vielä enemmän väärinkäsitetyksi kirjanne kautta, se, rakas veli, se — teki minut murheelliseksi.

"Mutta nyt piste ja loppu sille asialle. Uskallan toivoa, että suoruuteni vain on vahvistanut ystävyyttämme. Sinä olet kuitenkin se, joka uskonnollisissa ajatuksissa olet minua lähinnä tässä maassa. Sinä olet myöskin hyvin väärinkäsitetty ihmisten kesken; mutta ole varma siitä, että minä, se sama, joka kirjoittaessani Essenille, niin ankarasti moitin kirjaasi, aina puolustan Sinua, kun kuulen hengellisten tai hengettömien Sinua moittivan.

"Osoitteeksi jatkuvasta ystävyydestäni Sinua kohtaan lähetän
Sinulle tässä muotokuvani. Sum tuus totus And. Wilh. Ingman.

"J. K. Hyvin harvat niistäkin, jotka ovat minua lähinnä,
näyttävät ymmärtävän minua."

* * * * *