* * * * *

Pitkän, Kihlmanin elämässä tärkeän episodin jälkeen, joka alkoi niin tuhoa ennustavasti, mutta kuitenkin päättyi verraten onnellisesti, palaamme 1880 v:n alkupuoleen. — Vuosi oli perheessäkin alkanut surun merkeissä. Tammikuulla kuoli Kihlmanin anoppi, hovioikeudenneuvoksetar Forssell, ja rouva Kihlman oli samaan aikaan vuoteen omana. Kumminkin sairas toipui ja kun, niinkuin tiedämme, asiat pian järjestyivät niin, että Kihlmanille näyttäytyi pelastuksen mahdollisuus, silloin muuttui hänen mielialansakin. Kirjeistä katoavat tuskalliset masennuksenilmaisut, ja sen sijaan ne jälleen kuvastavat päivien loppumatonta puuhaa, joka lukuvuoden lopulla, tavallisuuden mukaan, kasvoi kaksinkertaiseksi. Muun muassa oli hänen laadittava vuosikertomus, eikä puheen ainetta puuttunut. Hallitus oli näet noudattamatta 1877 v:n säätyjen anomusta suomalaisten koulujen perustamisesta ensin antanut asiain levätä puolitoista vuotta ja sitten 1879 asettanut suuren komitean kouluasiaa tutkimaan koko sen laajuudessa. Komitea, jonka enemmistö oli ei-pedagogeja ja taatusti ruotsinmielisiä, oli saanut mietintönsä valmiiksi maaliskuulla 1880. Siinä ehdotettiin, alkujaan toisen kotimaisen kielen opetuksen nimessä, latinankielen lykkäämistä 4:nteen luokkaan, joten kolmesta alimmasta luokasta muodostettaisiin pohjakoulu — yhteinen erisuuntaiselle myöhemmälle opetukselle. Sanalla sanoen: kyseessä oli koululaitoksen perusteellinen uudistus. Kihlman puolestaan todistaa vuosikertomuksessaan, että ainakin normaalilyseossa toisen kotimaisen kielen opetuksen tulos oli parempi kuin missään muussa aineessa; torjuakseen ehdotusta latinan lykkäämisestä hänellä ei ollut tarpeeksi tilaa, mutta hän huomauttaa, että sen toteuttaminen tietäisi suurempaa mullistusta koulun alalla, kuin koskaan ennen oli ajateltu, ja että kansanedustajat eivät suinkaan olleet sitä tahtoneet. Helppo on moittia, vaikea luoda uutta parempaa. "Tieto siitä tekee koulunopettajan varovaiseksi; ne, jotka eivät tunne kouluoloja, eivät epäile ehdottaa mitä rohkeimpia, mitä mullistavimpia muutoksia."

Normaalilyseo päätti työnsä 31 p:nä toukok., syystä että se nyt oli muuttava uuteen taloonsa. Muutto tapahtui mainitun päivän iltapuolella. Seuraavana päivänä muutti Kihlman itse perheineen huokeampaan asuntoon, nimittäin suomalaisen alkeiskoulun kolmanteen kerrokseen. Kesäksi oli päätetty asettua Tampereelle. Isännöitsijä, konsuli Wahlgren, oli näet heikontuneen terveyden tähden pyytänyt virkavapautta, ja kesäkuun keskivaiheilta elokuun loppupuolelle oli hänen asuntonsa Kihlmanin käytettävänä. Kesäkuu kului kuitenkin enimmäkseen Helsingissä, nuorimman pojan sairauden takia. Täältä kirjoittaa isä (11/6) Oswaldille, joka toukokuulla tultuaan filos, kandidaatiksi oli lähtenyt Lappiin kasvitieteellisiä tutkimuksia varten: "Sen jälkeen kuin vaikea (s.o. lukukauden loppu- ja muutto-) aika on ohi, on minulla ollut vähän rauhaa, niin että olen voinut lukea, en sanomalehtiä, noita ajanhukkaajia, vaan kirjoja, lukea levollisesti ja mietiskellen. Olen tutustunut mieheen, josta kyllä olen kuullut puhuttavan, mutta jota en ennen ole tuntenut, nimittäin tanskalaiseen, S. Kierkegaardiin. Hän oli ensi luokan nero, totuuden mies, ja ajatteli olemassaolonsa tarkoitusta, ja uskalsi sitten olla mitä ajatteli. On tosi nautinto kohdata tosi-ihminen tässä maailmassa, missä alituisesti tapaa näköihmisiä (skenmänniskor). Jumala johtakoon Sinua, Oswald, totuudessa!"

Tampereella käytti Kihlman aikansa samanlaiseen tarkastustyöhön kuin kesällä 1869, samalla kuin hän hoiti isännöitsijän tehtäviä. Tästä hän kirjoittaa Ekströmille (24/7): "Pellavateollisuus on hyvin mutkallinen ja vaatii ymmärtääkseni suurta huolta ja kokemusta. Hyvällä järjestyksellä on paljon, paljon voitettavissa ja huonolla järjestyksellä paljon menetettävissä. Mitä enemmän tutkin tehdastyötä, sitä enemmän huomaan, miten tärkeää on perehtyä yksityiskohtiin voidakseni itsenäisesti arvostella asioita. Luulen, että tämä pitempi oloni täällä tuottaa hyötyä yhtiölle, ja itse olen tyytyväinen, että olen saanut tilaisuutta yksin todellisesti johtaa tätä liikettä. Kun isännöitsijä on kotona, ei tule kysymykseen kurkistaa joka nurkkaan. Nyt sitä vastoin ovat kaikki sopet avoinna, jos tahdon tarkastaa niitä — ja minä tahdon!" — Tilaukset olivat melkoisesti enentyneet, sillä kansan ostokyky oli kasvanut. "Teollisuuden kukoistus riippuu kansan hyvinvoinnista." —

Tämän yhteydessä mainittakoon, että Wahlgren ei palannut terveenä, vaan täytyi hänen syksyllä luopua toimestaan, ja tuli hänen sijalleen 1881 v:n alusta ruotsalainen (Göteborgista kotoisin oleva) C. L. Lundström. Samoin erosi 1880 konetehtaan päällikkö, saksalainen insinööri H. Kauffmann, jonka sijaan saatiin kotimainen mies, ennen Varkauden tehdasta johtanut R. Munsterhjelm. Vihdoin tapahtui 1882 pellavatehtaan teknillisen johtajankin vaihto, siten että entinen saksalainen teknikko erotettiin ja että hänen sijaansa otettiin tälle paikalle ensimmäinen suomalainen mies, insinööri J. Theodor Durchman, joka oli Kihlmanin oppilaita normaalikoulusta. — Tämän ohella lisättäköön, v:lta 1881, että silloin muunnettiin yhtiön irtisanottavat kiinnityslainat, yhteensä 900,000 mk, obligatiolainaksi (500,000 + 200,000 + 200,000), jonka toimen kautta yhtiön raha-asema melkoisesti vakaantui, samalla kuin korkoja säästettiin ja myöskin vapauduttiin pitkällisestä velkasuhteesta Suomen pankkiin.

* * * * *

Emme ole vielä maininneet sanaakaan Kihlmanin koulupuheista, ja kuitenkin hän rehtorina piti pari ja useampiakin joka vuosi s.o. lukukausien alkaessa ja päättyessä ja muulloinkin, milloin aihetta ilmaantui. Puheet ovat kaikki säilyneet, sillä hän kirjoitti aina edeltäkäsin puheensa. Siitä johtui, että hän, vaikka kehoitukset ahkeruuteen, oppi- ja loma-aikojen oikeaan käyttämiseen ja kaikenlaiset varoitukset niinkuin koulupuheissa ainakin yhä uudistuivat, ei kuitenkaan ykstoikkoisesti ja ikävästi toistanut itseänsä. Päinvastoin tuntuvat lyhyetkin puheet niin sanoakseni tuoreeltaan ajatelluilta, ja kun niiden julkilausumistakin leimasi hänen vakava henkensä, hänen hiljainen, mutta sentään kuuluva ja ikäänkuin tarkkaavaisuutta vaativa äänensä, niin ei käyne epäillä, että toinen tai toinen sana iti ja kantoi hedelmiä.

Tietenkin Kihlman puheissaan mielellään käytti hyväkseen olevien olojen tarjoamia aiheita, ja silloin hän omituisen hartaasti etsien asian ydintä koetti selvittää ja teroittaa ilmiöiden aatteellista puolta tavalla, joka kiinnitti ainakin kehittyneemmän nuorison osan mieltä. Lukuvuoden alussa 1880 oli hänellä erikoisena puheen aiheena se, että normaalilyseo 16 vuoden jälkeen vihdoin aloitti toimintansa oman katon alla. Rehtorin silloisesta puheesta seuraa tässä pääosa.

Huomautettuaan, miten koulun laatuaan erikoinen sisällinen elämä menestyäksensä vaatii vastaavaa ulkonaista rakennusta sekä miten normaalilyseon aikoja sitten suunniteltu talo erinäisistä syistä oli jäänyt rakentamatta, kunnes hallituksen hyväntahtoisuus lopulta oli aikaansaanut, että koulu nyt ilokseen saattoi alkaa työnsä tarkoituksenmukaisessa omassa kodissa, jatkoi hän:

"Jos vertaa tätä taloa koulutaloihin, joita vielä tämän vuosisadan alulla käytettiin, ei ainoastaan huomaa, kuinka käsitys koulun tarpeista on kasvanut, vaan myöskin kuinka koulun tärkeys ja merkitys on edistynyt yleisessä tietoisuudessa. Semmoinen talo kuin tämä on siihen nähden tärkeä todistaja. Eivät ole vähäiset ne kustannukset, jotka rakennus on vaatinut. Mutta näitä kustannuksia, näitä suuria uhrauksia ei ole vältetty, kun on ymmärretty, mikä ääretön merkitys koululla on yhteiskunnassa. Eikä koulurakennukseen käytetyt rahat ole hukkaan heitetty, yhtä vähän kuin jyvät, jotka kylväjä näennäisesti heittää hukkaan maahan. Ei ne ole hukkaan heitetty, vaan päinvastoin talletettu, ei, ne on enemmän kuin talletettu, ne on tehty hedelmällisiksi, vuotuista korkeaa korkoa tuottaviksi, niin — ne ovat enemmän kuin hedelmällisiä, ne ovat se pääoma, jossa on yhteiskunnan tulevaisuus, samoin kuin maahan heitetyssä siemenessä on miljoonien ihmisten toimeentulo tulevina vuosina. Tämä on ymmärretty, ja sen mukaan on toimittu. Tämä talo todistaa sen."