* * * * *
Emme ole pitkään aikaan saaneet vilkaista Kihlmanin kotiin. Tilaisuutta siihen antaa nyt eräs joulun edellä päivätty (18/12) kirje, missä hän kiittää vanhaa Kruununkylän tuttavaa, äitinsä entistä palvelijatarta Brita Syringiä odottamattomasta lahjasta. Brita oli näet lähettänyt uunissa kuivattua ("ugnståndet") leipää, josta Kihlman muinoin oli pitänyt. Nytkin, vakuuttaa kirjoittaja, oli se hänestä erittäin maukasta. "Sillä on se vanha hyvä maku, johon lapsuudesta olen tottunut, jota paitsi se on vanhan, uskollisen rakkauden maustamaa. Muistaen Britan hyväntahtoista rakkautta me tätä leipää syömmekin ja siten nautittuna se on juhlaruokaa." Vastalahjaksi lähetettiin 10 naulaa kahvia siinä toivossa, että silläkin kenties olisi hyvä lisämaku, kun se tuli ystävän kädestä. — Tämän ohella sisältää kirje tietoja kotioloista. Rouva Kihlman oli niin toipunut pitkällisestä taudistaan, että hän pystyi hoitamaan taloutta ainoastaan yksi palvelijatar apunaan. Ulkona kävellessään täytyi hänen nojata keppiin ja kotonakin olla varovainen, mutta kuitenkin hän oli paremmissa voimissa kuin koskaan oli voitu toivoa taudin aikana. Oswald oli kasvitieteen dosentti, Lorenzo oli juristi ja oli syksyllä hoitanut tuomarin virkaa Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa, Henrik oli normaalikoulun korkeimmalla luokalla, ja toivottiin hänen tulevan ylioppilaaksi ensi keväänä (niinkuin tapahtuikin) ja Lennart, nuorin poika, oli viidennellä luokalla. Kaikista pojistaan vanhemmat olivat saaneet iloa. — Kirje päättyy näin: "Vaikka asumme pääkaupungissa, elämme itseksemme, sangen hiljaisesti. Hilda ei koskaan käy kylässä illoin, ja minäkin olen kotona, milloin ei ole pakko mennä ulos. Meidän huvimme on lukea kukin tahollaan. Ja tätä seurustelua hyvien kirjailijain kanssa pidämme kaikesta parhaana, varsinkin kun se johtaa seurusteluun Jumalan kanssa. Semmoista seurustelua voi Britakin, kun kirjoja ei puutu, nauttia pienessä kamarissaan, ja siis pitää seuraa sekä profeettain että apostolien kanssa. Mitä parempaa voisikaan pyytää!" —
Edellisenkin joulun edellä oli Kihlman saanut muistutuksen nuoruudestaan. Pohjalaisten ylioppilasten uskollinen palvelijatar 1840-luvulta Karolla Kask (ks. I.), oli näet maaseudulta kaupungin läheisyydestä tuotu Helsinkiin sairaalaan. Vanhus paralta oli käsivarsi taittunut, ja jotta hän voisi olla hyvässä hoidossa, Kihlman, Essen, Reuter y.m. vanhat pohjalaiset, saatuaan asiasta tiedon, keräsivät keskenään varoja, millä sairaalan maksu suoritettiin. Sittemmin Karollaa avustettiin säännöllisellä kuukausirahalla.
* * * * *
Uudenvuodenpäivänä 1887 kirjoittaa Kihlman Essenille: "Siis on jälleen vuosi mennyt ja uusi tullut. Alkaa tuntua, että on entisen ajan oma, eikä enää oikein sopiva tähän uuteen aikaan. Kumminkin olen vielä täysissä voimissa ja omasta mielestäni on minulla vielä paljon tehtävää, mutta päivät ovat niin lyhyet ja kuluvat niin nopeaan. Hyvin tärkeää on luullakseni katsoa, että menettelee oikein tien pienemmillä osilla: silloin kai Jumala huolehtii kokonaisuudesta." —
Ja "uusi aika" olikin tavattoman levoton ja vaativainen. Naisasiaa käsiteltiin mitä kiihkeimmin ja sen yhteydessä siveellisyyskysymystä, jolle jälkimmäiselle ruotsalainen kirjailija Gustaf af Geijerstam Helsingissä maaliskuulla pitämillään esitelmillä tuotti erikoista kiihoitusta, hän kun myönsi viettielämälle oikeuksia, joita ei julkisuudessa ennen oltu kuultu. Vihdoin pohdittiin kielikysymystä kiukkuisemmin kuin koskaan ennen, sen jälkeen kun huhtikuun alussa oli tullut tieto, että se oli ratkaistu senaatin vähemmistön mielipiteen mukaan, nimittäin niin että alempien, paikallisten virastojen tuli käyttää ympäristön kieltä, jota vastoin korkeammat, koko maan asioita hoitavat virastot saisivat valita kumman tahansa molemmista kotimaisista kielistä. — Eräässä kirjeessä Sweitsissä oleskelevalle Otto Donnerille Kihlman koskettelee (27/4) viimemainittua asiaa: "Valtiollisella alalla riitapuolet ärsyttävät toisiaan yhä enemmän ja enemmän. Viimeistä kieliasetusta on ruotsalainen puolue käyttänyt aivan erikoisena välikappaleena herättääkseen vihaa suomalaista puoluetta vastaan. (C. G.) Estlander on Finsk Tidskriftissä (huhtikuun numero) tehnyt selkoa asemastaan suomalaisessa kielikysymyksessä. En tiedä olenko lukenut mitään, joka henkisi syvempää vihaa tyynellä kielellä. Häntä on palkittu tulisoihtukulkueilla ja kansallisjuhlalla ja sähkösanomilla. Ainoastaan vaivoin onnistuttiin ehkäistä vastamielenosoituksen toimeenpano Yrjönpäivänä Koskisen kunniaksi, joka matkusti pois Keravalle. Nya Pressen kuuluu tähän aikaan voittavan itsensä liioitteluissa. Finlandissa on Estlanderin kirjoitusta erittäin onnellisesti käsitelty (E. G. P[almén])." — Edelleen mainitaan samassa kirjeessä, että koetetaan ylläpitää Finlandia seuraavanakin vuonna. Myöskin Helsingfors Dagbladin olemassaolo oli kyseessä. "Runeberg y.m. tahtovat, että sitä toimitettaisiin enemmän viikinkiläiseen henkeen s.o. he haluavat erottaa And. Chydeniuksen. — Varmaa on, että sekä Finlandin että Dagbladin tulevaisuus on sangen pimeä." Todellisuudessa jälkimäinen lehti lakkautettiin. — Vihdoin kertoi Kihlman Oswaldin huhtik. 11 p:nä lähteneen tutkimusmatkalle Jäämeren rannikolle ja Kuolan niemimaalle, palatakseen vasta syyskuulla. —
Ikäänkuin jatkona edelliseen antaa Kihlman (2/5) kirjeessä Lorenzolle (Ikaalisissa) tietoja yliopiston rehtorinvaalista Vapunpäivänä: Ruotsalaisella puolella olivat ehdokkaina: Estlander, Runeberg ja Pippingsköld; suomalaisella: Rein, Råbergh ja Jaakko Forsman. "Ruotsalainen puolue kärsi, saattaa sanoa, täydellisen tappion; sillä päähenkilöt Estlander ja Runeberg saivat ainoastaan 12 ja 10 ääntä, jota vastoin Rein sai 17 ja Råbergh 15. Ruotsalaisen puolueen kolmas mies sai 13 ja Jaakko 12. — Ehdolle tulivat siis 1) Rein, 2) Råbergh ja 3) Pippingsköld. Minä puolestani iloitsen siitä, että Estlander ja Runeberg saivat niin vähän ääniä. Se todistaa, että viikinkiläissuunta, jota Estlander edustaa ja johon Runeberg yhä enemmän on kääntynyt, ei kuitenkaan ole kovin suosittu professorien kesken. Tuloksen ovat he itse etupäässä aiheuttaneet. — — Molemmat ovat äärimmäisyyteen meneviä ja häikäilemättömiä, ja ilahduttavaa on, ettei häikäilemättömyyttä kannateta. Että Rein ja Råbergh saivat niin monta ääntä, johtuu epäilemättä siitä, että heiltä toivotaan maltillisuutta, ja maltillisuutta, tyyntä, intohimotonta esiintymistä tarvitaan varsinkin nykyaikana, kun toiselta puolen viikingit ja toiselta puolen ultrafennomaanit (Jonas Castrén y.m.) [Ehkä on syytä muistuttaa, että 'nuorsuomalaiset' ensiksi esiintyessään 1880-luvun keskivaiheilla syyttivät 'vanhoja' suomenmielisiä laimeudesta kielikysymyksessä. Vasta myöhemmin kuului heidän puoleltaan tunnuslause, että kielikysymys oli mennyt ohi polttopisteensä, ja ottivat he erikoisesti ajaakseen vapaamielisyyttä.] koettavat kiihoittaa maan asukkaita ilmi vihaan toisiansa vastaan."
Tässä yhteydessä sopii vielä mainita rehtorienkokous 9-11 p:nä kesäk., johon — 20 vuotta sen jälkeen kuin koulunopettajat viimeksi olivat kokoontuneet yhteisiin neuvotteluihin — koulujen johtajat olivat kutsutut keskustelemaan heidän tointaan koskevista asioista. Melkoisesti olivat ajat parantuneet, mitä tulee vallanpitäjäin ja koulunopettajain keskinäiseen suhteeseen. Kirkollistoimikunnan päällikkönä Yrjö-Koskinen avasi kokouksen, joka oli syntynyt hänen omasta aloitteestaan, ja vakuutti hän olevansa valmis voimiensa mukaan edistämään koulunopettajain toivomuksia, mikäli vain saattoi huomata, että ne tuottaisivat koululle hyötyä, ja kouluylihallituksen päällikkö, L. Lindelöf, toimi kokouksen esimiehenä. Eikä ainoastaan virallisesti, vaan pidoissakin elettiin parhaimmassa ystävyydessä. Ensi päivänä kutsui Koskinen kokoukseen ilmoittautuneet päivällisille, toisena päivänä ylitarkastaja Laurell antoi rehtoreille illalliset, kolmantena pitivät kokouksen jäsenet itse päivälliset Kaivohuoneella, missä Koskinen, Lindelöf ja jotkut muut olivat heidän vierainaan, ja vihdoin oli kokouksen jälkeen Lindelöfillä kutsut kesähuvilassaan Granö'llä läntisessä saaristossa. Siten muodostui kokous oikeaksi veljestymisjuhlaksi. — Käsitellyistä asioista merkittäköön tässä vain kaksi:
Ylioppilastutkinto, jonka järjestelyä vastaan silloin oli tapana tehdä samoja muistutuksia kuin nykyaikanakin, otettiin kokouksen tarkan harkinnan alaiseksi. Päätös oli, että enemmistön mielestä kirjoituskokeita ei tulisi muuttaa, mutta suotavana pidettiin, että kouluylihallitus ottaisi osaa tehtävien määräämiseen. Sitä vastoin katsottiin parhaaksi, että suullinen tutkinto yliopistossa kokonaan poistettaisiin. Kumminkin oli kokouksen vaivannäkö turha, sillä onhan tutkinto pääasiassa vieläkin entisellään. — Toinen kysymys, jonka tahdomme mainita, oli ohjelman 12:s: Antaako koulun kasvattava toimi aihetta toivomuksiin, ja kuinka olisi se edistettävissä? Keskustelussa esiintyi Kihlman viimeiseksi ja lausui hän haluavansa muiden puhujain esittämiin totuuksiin ainoastaan lisätä, että hänen mielestään koululta puuttui paljon kyseessä olevassa kohdassa. Kumminkin oli syy siihen enemmän yhteiskunnassa kuin opettajissa. Viime aikoina oli maassamme esiintynyt puhujia ja esitelmänpitäjiä, joiden uskonnolle ja siveellisyydelle vastakkaiset opit sanomissa julkaistuina olivat vaikuttaneet sanomattoman paljon pahaa, ja olivat nämä matkustavaiset puhujat saaneet pitää esitelmiään milloin siellä milloin täällä hallituksen tieten ja luvalla. Hän tahtoi tässä tilaisuudessa huomauttaa, että hallitus, olemalla vastustamatta semmoisten oppien levittämistä, oli vaikeuttanut koulun kasvattavaa toimintaa. Mitä kysymyksen jälkimmäiseen puoleen tulee, puhuja kehotti koulun opettajia seisomaan lujina, antamatta ajan tuulien häiritä itseään, sillä varmaankin oli heidän työnsä yhtä vähän turha kuin sade, joka putoaa kuivalle maalle. Tässä lausunnossa ilmenee Kihlmanin ankara arvostelu ja tuomio täällä esiintyneistä ruotsinmaalaisista esitelmänpitäjistä, joista varsinkin Carl von Bergen ja G. von Geijerstam olivat herättäneet suurta paheksumista vakavissa piireissä. Miten hallituksen (styrelsen) olisi pitänyt menetellä ehkäistäkseen heidän esiintymistään, näyttää kuitenkin jääneen sanomatta.
* * * * *