Vuonna 1887 oli Kihlmanilla jälleen tavallista enemmän liikehuolia. Ensiksikin mainittakoon, että huhtikuulla paloi luujauhomylly Ähtävällä. Se aiheutti, että hän päätti kokonaan lakkauttaa luujauholiikkeen, joka viime aikoina oli huononlaisesti menestynyt, osaksi kilpailun vuoksi, osaksi sentähden että raaka-aineen saanti oli käynyt vaikeaksi.

Toiseksi oli huomio käännettävä Tampereen yhtiöön, jonka asema kyllä edelleenkin oli ja pysyi hyvänä, mutta jolle toukokuulla tehtiin tarjous, mikä tuotti Kihlmanille paljon päänvaivaa. Erään kuuden vapaaherra Standertsköldin muodostaman yhtiön puolesta tarjottiin näet sen omistama Inkeroisten puuhiomo Anjalan koskella Sippolan pitäjässä Pellava- ja Rautateollisuusyhtiölle n. 1,400,000 mk:sta. Se hyöty, joka Tampereen yhtiöllä oli ollut omasta puuhiomostaan, vaikutti, että Kihlman yleensä kyllä oli taipuvainen asiaan, mutta kuka takaisi että "konjunktuurit" pysyisivät myötäisinä? Ja miksi tahtoivat Standertsköldit, jotka edellisenä vuonna olivat ryhtyneet rakentamaan toistakin puuhiomoa entisen lähettyville, myydä laitoksensa? Vaikka Wasenius, Cronstedt y.m. olivat oston puolella, pysyi Kihlman empivällä kannalla. Hän kirjoittaa (15/5) laajasti Solinille, jonka Tampereen hiomon johtajan, W. H. O. Wallgrenin kanssa piti tutkia asiaa, mitä kaikkea oli selville saatava, ja päättää kirjeensä näillä sanoilla: "Täten olen keventänyt sydämeni tähän asiaan nähden, joka häiritsee lepoani. Olen tahtonut sanoa, miten asia minun mielestäni oikeastaan on alusta alkaen käsiteltävä. Emme saa antaa halun tai haluttomuuden johtaa itseämme. Emme saa tahtoa taikka olla tahtomatta ostaa, ja sitten etsiä myötä- tai vastasyitä; vaan meidän täytyy ensiksi aivan ulkokohtaisesti etsiä tosiasioita, tietoja (fakta, data), sen jälkeen arvostella näitä kokemuksemme mukaan, ja viimeksi on tahdottava tai oltava tahtomatta." Ja kun oli sanottu välimiehen uhanneen, että hän piankin myy Inkeroisten laitokset jollekin toiselle ostajalle ja että Wallgren helposti muuttaa Tampereelta, jos hänelle luvataan suuri tantieemi, kirjoittaja lisää: "Minuun eivät uhkaukset eivätkä houkuttelut tule vaikuttamaan, vaan ainoastaan tosiasiat."

Asiantuntijat, Solin ja Wallgren, tekivät sitten kaksi matkaa Inkeroisiin, missä Kihlmankin kerran kävi, ja olivat heidän lausuntonsa ja laskelmansa puoltavia. Vuoden nettotulo arvioitiin 300,000 mk:ksi. Laskelmat nojasivat Tampereen hiomosta saatuihin kokemuksiin ja olivat Kihlmanin mielestä luotettavia. Asia päättyikin niin, että osto tapahtui noin miljoonasta markasta. Kihlmanin tuli 2 p:stä kesäk. huolehtia Inkeroistenkin tehdaslaitosten johdosta, ja Wallgren muutti sinne teknilliseksi johtajaksi. Varsinaisessa yhtiökokouksessa ilmoittivat A, Meurman ja Yrjö-Koskinen vastalauseensa asian ratkaisun johdosta; mutta todellisesti on osto osoittautunut ehdottomasti edulliseksi Tampereen yhtiölle, jonka asemaa se on tuntuvasti vahvistanut.

Kihlmanin liikemiesharrastukset eivät suinkaan rajoittuneet yksistään niihin liikkeihin, joiden toimintaa hän itse johti, vaan koetti hän milloin mahdollista oli hyödyttää toisiakin. Varsinkin hän tarkkaavasti seurasi Vaasan liike-elämää. Niinpä hän 20 p:nä heinäk. 1887 kirjoittaa isännöitsijä Hugo Sölfverarmille Vaasan puuvillatehtaan asioista, alkaen tähän tapaan: "Koska edelleenkin olen sangen viehättynyt siitä, että Vaasan puuvillakehräämö ja kutomo, jonka ystävä-vainajani A. A. Levón on syntymäkaupunkiini perustanut, edistyisi lujaksi teollisuuslaitokseksi, on minussa aiheuttanut levottomuutta tieto, että W. Ramsay, jonka johtaessa tehdas näyttää nousseen uuteen eloon, on ilmoittanut päättäneensä luopua nykyisestä toimestaan." Sitten hän kertoo miettineensä, mistä saataisiin sopiva mies hänen sijalleen. Ainoastaan viimeisessä hädässä olisi hänen mielestään käännyttävä ulkomaille. "Ne ulkomaalaiset, jotka ehkä voisivat olla taipuvaisia muuttamaan Suomeen, eivät tavallisesti ole ensi luokan miehiä. Sellaiset saavat kyllä työtä kotimaassaankin. Ja ulkomaalaisten on yleensä vaikea mukautua oloihimme; ainakin menee aikaa, ennenkuin he tarpeeksi perehtyvät niihin." Sentähden oli hän tiedustellut kykenevää miestä omasta maasta ja suositteli ensi sijassa insinööri Kristian Bruunia, josta hän oli saanut kuulla hyvin kiittäviä arvosteluja. Hän kehoittaa siis kääntymään Bruunin puoleen, jota hän itse tietysti ei ollut puhutellut, vakuuttaen että hän ainoastaan oli tarkoittanut tehdä johtokunnalle palveluksen vaikeassa tilanteessa. Kehräämön johtokunta noudatti neuvoa, Bruun vastaanotti toimen ja hoiti sitä monta vuotta.

* * * * *

Vuoden loppupuolelta merkittäköön, että syyslukukauden alusta oli Helsingissä jälleen Suomalainenkin normaalilyseo. Valtio otti näet kansan perustaman ja kannattaman, 17 vuotta toimineen alkeisopiston haltuunsa muuttaen sen samalla normaalilyseoksi, jota varten Hämeenlinnan normaalilyseon yliopettajat siirtyivät Helsinkiin. Tämä oli Kihlmanille sekä yleiseltä kannalta että yksityisestikin mieluinen tapahtuma. Suomalaisen normaalilyseon rehtorissa, J. G. Geitlinissä, hän jälleen sai entistä lähemmäksi hyvän toverin ja ystävän.

Kun syyslukukaudella taas toimeenpantiin valtiopäivämies-vaalit, vaikutti mainittu muutto niiden tulokseen. Porvoon hiippakunnan koulunopettajat valitsivat nyt Geitlinin toiseksi edustajakseen, niin että normaalilyseoiden rehtorit tulivat istumaan rinnatusten eduskunnassa.

Jouluk. 27 p:nä Kihlman kirjoittaa "kunnioitetulle appi-isälleen": "Olen terve ja hyvissä voimissa. Minulla on ollut onni nähdä kaikki poikani luonani joulun aikana. Uusi vuosi on jälleen alkamassa. Elämmekö senkin? Olkaamme miettimättä sitä. Eletään niin kauan kuin Jumala tahtoo ja kuollaan kun Jumala tahtoo. Sillä välin toimikaamme mitä voimme." —

Uuden vuoden 1888 merkkitapaus oli kansalaisjuhla Z. Topeliuksen täyttäessä 70 vuotta 14 p:nä tammik. Kihlman oli tietysti mukana, ja hän kirjoittaa Essenille (15/1): "Osanotto oli suuri, jopa Ruotsistakin. Ainoastaan täkäläinen nuori Ruotsi s.o. viikingit eivät ottaneet osaa."

Valtiopäivät alkoivat 17 p:nä tammik. Kihlman valittiin nyt ensi kerran puhemiesneuvoston jäseneksi ja sitä paitsi niinkuin ennenkin valitsijamieheksi sekä jäseneksi valtio- ja toimitusvaliokuntiin. Myöskin oli hän jäsenenä säädyn pöytäkirjakomiteassa ja valittiin 2:seksi varapankkivaltuusmieheksi.